Kaupungintalolta kuulemani informaation perusteella Anjalaan Elimäentielle, punatiilisiin kerrostaloihinkin on tulossa nyt sitten maahanmuuttajia. Vuoden 2016 loppuun mennessä kaikki 9 perhettä, jotka ovat kotoisin lähi…
Muistan kun ennen traktorikuskit antoivat hitaanpana ajoneuvona tietä nopeammin kulkeville ajoneuvoille. Nykyään ne ovat tien tukkeena, välittämättä muusta liikenteestä. Yksi, kymmenestä saattaa kurvata tienreunassa ole…
Onko kukaan kuullut vastaavaa, että Myllykoskella sijaitseva ravintola "viiala" lopettaa ja vappuna 30.04.2017 olisi päättäjäiset? Kyseisen ravintolan tiloihin tulisi koulutustilat suomen kielen kursseille ja kulttuurin…
Kenen kakara vetelee pitkin sunnuntaita Koivusaaressa 6.5. mopolla/mönkijällä, jonka äänet kantaa kilometrien päähän. 19.30 käytiin porukalla pyydystämässä, mutta oli ilmeisesti juuri lähtenyt. Tämä napataan tavattaessa…
99-vuotiaan Helenan terveiset Suomelle: ”Liikkukaa, hyvät ihmiset” Helena Era, 99, tekee kansalaisopistossa keramiikkaa ja seuraa television tietokilpailuohjelmia. – Kun pysyy aktiivisena, elämä ei mene vaivojen valitta…
soitan ensi kerralla poliisit kun joku kakara pelleilee jatkeenkaa. Ja anton lomperi ja Mauri rämä ajelevat ollakin volkkarin pakulla miten sattuu sivu ovi auki vauhdisssa. lastentarha kyydyssä.
Tais tulla Oilinmännylle noutaja
Tupakoitsijat *** Tupakoitsijat, ymmätääkseni jonkinlainen säänitö on olemassa siitä missä saa tupakoida ja millä etäisyydellä rakennuksista. Kauppojen ulko-ovien edessä tupakoidaan ja jopa apteekin oven edessä. Henkilö…
onko myllykoskella enää kirppareita :) sinne päin tulossa
Yllätin 4 n10-11v pojan porukan kivittämästä sorsaa. Sihvakan uimalassa. Samat pojat kiroilivat varmasti yli 1000kertaa tunnin aikana. Minkäänlaista häpeää tai kunnioitusta näillä ei ollut. Jutut olivat 100% sukupuoliel…
Akuuttitieteen lääkäreitä lähtee Poksista — Kouvolan terveysjohtaja vakuuttaa, että ympärivuorokautinen lääkäripäivystys säilyy 16.10.2017 17:36 Kuva: Katja Juurikko Erikoissairaanhoidon yhteispäivystys siirtyy vuodenva…
No mitkäs ovat tavoitteet ja suunnitelmat Anjalankosken "kakkos"-joukkueella ensi kaudella?? Nousu vai täydellinen floppaus?? Pitäkää lippu korkealla!!
Nyt Inkeroinen kuuluisaksi tangofinalistiksi valitun Aino Niemen myötä! Neitokainen on todellakin hyvä laulaja, kaunis, heleän soinnukas ääninen laulun taitaja. Kaikki kynnelle kykenevät Seinäjoelle heinäkuun 6. päivä k…
missä sijaitsee Ummeljoen hyppyrimäki.
Niin ne eräät. Onneksi Umppa elää ja voi hyvin. Lentokenttä ja kaikki täällä.
Inkeroisten vastaanottokeskus lopettaa -.-. https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=8&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwio2dajpfrZAhVEWSwKHbuOCdYQqUMIQDAH&url=https://kou…
Ottakaappas asiaksenne hoitaa tuo ranta-alue kuntoon tuosta palvelukeskuksesta -pyykinpesupaikalle. Nyt Kortojan pää on kaamee risuräme. Ruoppausta ,pieni kävelysilta yms. siihen vesijättöalueelle. Piristäisi kumasti ky…
90luvulla ja 2000luvun alussa mylsälläkin oli vielä elämää,tori dokaavia nuoria täynnä ja hölmöilyjä laidasta laitaan,nyt toistakymmentä vuotta asunut pk seudulla ja sillotällöin käymässä kylällä..aina sama tyhjää täynn…
Anjalan / maatiksen / kivinavetan korjaus https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=6&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwj8wqz_3_LZAhXqC5oKHYlyA4EQqUMIODAF&url=https://kouvo…
Tosin Kauppakartanon lounaan puoleisen kivijalan ja asvaltin lämpimässä rakosessa. Ne varastavat show:n kun leskenlehtien ensin pitäisi näkyä.