Syyttäjä päätti olla käynnistämättä esitutkintaa koska potilastietoja on selattu luvatta vain kaksi minuuttia. Todellisuudessa aika oli kahdeksan minuuttia ja tämä näkyy myös käyttölokiraportissa joka on syyttäjälle toi…
Naiset edes vilkaisekkaan muualle, tuijottavat vaan maanisena sitä
Kun laitetaan 1,3 miljoonaa euroa vanhan talorottelon kunnostukseen joka on tyhjillään vuosikymmeniä lahonnut.Ei varmaankaan enää yksikään opiskelija saa elämäntielleen viisautta siitä lukiosta.
Yksinkertaisimpia diagnooseja ei osata tehdä. Monen vuoden ja kymmenien käyntien jälkeen yksityiseltä sain avun. Tosin vahinko on jo ehtinyt tapahtua..
Väittivät sopineensa poliisin kanssa että käyvät läpi rikosilmoitusta urkinnasta ynnä muista laittomuuksista "tässä kevään korvalla" kunhan kumpikin ehtivät, koska mitään kiirettähän ei ole koska mitään väärää ei ole ta…
kun yhden siniseltä tieltä lähtevän ja nelostielle palaavan tien penkalle on ilmestynyt kukka-asetelma Suomen lipulla varustettuna,joutaisi palauttaa kaupunkin kukkaloistoon ilman seurauksia kuka sitten on tekoon syylli…
Hoi Viitasaari! Oon historiaan ja etenkin hylättyjen paikkojen kuvaamiseen erikoistunut valokuvaaja, ja olen tällä hetkellä keski-suomessa metsästämässä uusia kuvauskohteita. Haluaisin etenkin kuvata vielä lisää vanhoja…
Kepusta ja kokoomuksestakin on tullut hetkeksi ainakin puheissaan hyväntekijöitä Kyllä ne kepu ja kokoomus ovat taas suuria hyväntekijöitä kun vaalit ovat tulossa. Tyhmä kansa jaksaa uskoa riistäjiinsä: https://www.teol…
""fdejyyö56tfupes 6.11.2014 08:43 Kananen ei näytä edes häpeävän. Kovin on paatunut rikollinen!"" Ja Kanasen avovaimo kehtaa puolustella miehen tempauksia tällä palstalla. Kovin on PAATUNUT parivaljakko!
Kyllä olisi ollut nähtävää Myllytuvalla Hakkarainen oli edustavassa kunnossa.Karmeeta
Nyt joukolla kiertämään kyläkuntia ja ääniä keräämään että Pääministeri saadaan viraltaan.
Odotan Viitasaarelle näitä
Ikävä tapaus tämä Isoahon tulipalo. Oliko millainen perhe joka menetti kotinsa?
Onko ravintola auki kun ei ole kuulunut mitään sen alun hehkutuksen jälkeen. Eikös hänen sisko suunnitteli tuovansa eväät.
Näkökään perusturvan johtajalla on suhde , vaikka naimisissa oleva.
Itsellä tulee tällä kertaa menemään 2,5 kk. Edellisellä kerralla 6kk. Ja aina pitää erikseen soittaa että olen vielä jonossa. Sitten kyllä annetaan aika mutta mitään ei kuulu jos ei itse ole aktiivinen
Kannattaa käydä savivuoren näkötornilla. Erittäin ystävällinen palvelu . Edulliset tarjottavat.
Tapahtuuko kenellekään muulle ihan jatkuvasti niin että annetaan aika suuhygienistille mutta se perutaan ja siirretään samana aamuna kun aika on? Kun olet jo vaihtanut työvuoroa ja muuttanut kaikki suunnitelmasi, se pit…
Onneksi Sike uskalti olla äänestyksessä erimieltä. Ei kannata alistua narstistien vallan alle!
Elikkäs voiko Viitasaaren Tokmannille palauttaa pulloja?