Mutkalammin tuulivoimapuistoon 50 000 euron taidehankinta. Ei voi uskoa, että tälläiseen viherpesuun on lähtenyt Kannuksen johtaja, taiteilija ja museoamnuenssi. Loput ovat sitten tuulivoimaloiden johtajistoa., heistä t…
Kannuksen kaupunginhallituksen kyselytunti Välikannuksen seurojentalolla. Avointa keskustelua esille nousevista asioista. Luulisi nousevan esille kysymykset esim. tuulivoimarakentamisesta.
Lintuinfluenssan leviämisen syy löytyy eläintuotannosta. Kun stressaantuneita eläimiä laitetaan pieneen tilaan, mahdollistaa tämä virusten tehokkaan mutatoitumisen ja jatkuvan leviämisen yksilöstä toiseen. Suomessa taut…
Kaikki kiva tapahtuu muualla.
Kurkkumätää, tuhkarokkoa ja vastaavia rokotteita jätetään ottamatta uskonnon varjolla runsas lapsisissa perheissä sillä eihän haittaa jos muutama kuolee lapsena. Nämä kuitenkin tartuttavat normaali ihmisten lapsia ja pe…
Millä eväillä tämä uusi kaupunginjohtaja Jussi Niinistö aikoo Kannuksen asioita hoitaa, kirjoja kirjoittamalla ja niitä mainostamalla? Nyt viimeisten viikkojen ajalta ollaan saatu lukea monia haastatteluja joissa hän on…
Johtajat HK Scan:ilta kävivät jo tutustumassa Kannuksen tehtaaseen ja sen toimitiloihin ja henkilökuntaan. Nykyinen johto tekee miljoonatilin mutta työntekijöitä odottanevat yt-neuvottelut ja irtisanomiset..
Eilen illalla oli neljä nuorta ajaneet päin koivua Kannuksessa. Ketähän olleet?
Kuka valittaa ja hidastaa Kannuksen keskustan katutöitten aloitusta. Millä perusteella. Hänelle voi lähettää laskun kaikista kuoppien ym. aiheuttamista vahingoista ja luonnollisesti myös kalliista oikeudenkäyntikuluista.
Vihdoinkin Suomen Eläinläääkäriliitto ottaa kantaa tarhauksesta. ( Yle uutiset ). Tuota mieltä olen ollut siitä asti kun kävin ensikerran turkistarhalla. Siis lopettamisen kannalla olen. Heitän tässä herättävän mielikuv…
Tänään lehdessä juttua näistä tuulimylly huijareista ja omaisuudestaan.
Kuntaan olisi tulossa
Helvetin kiva käydä muualla normaalien parissa, Kannukseen palatessa helvetinmoinen ahdistus aina, niin mulkkuja tyhmiä juoruajia koko kylä täynnä. Syntinen paikka ja ahdistava.
Kannuslaisia kunnallispolitiikkoja kusetettiin urakalla parikymmentävuotta sitten. Siellä vietiin Eskolaa, Oskua, Toikkasta, Erkkilää, Syrjälää ja Lounastoa (keparin kuvassa) mennen tullen.
Tällainen ilmiö on selkeästi havaittavissa Kannus-palstalla. Mikä saa ihmisen viikosta toiseen nostamaan saman aiheen keskusteluun otsikosta riippumatta? https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiihotus_kansanryhmää_vastaan
Taitaa olla uuden ministerin taustojen selvitys jo meneillään. On todella vaikeaa löytää ministerikelpoista persua. Elinkeinoministerin salkku on raskas ja vaativa salkku.
Kannuksessakin on paljon työtä vieroksuvia. Ei koulutusta ja armeijakin jäänyt käymättä. Silti maistuu ruoka ja alkoholi että ollaan ylipainoisia. Sen sijaan että Sossu maksaa 650€ kuukausivuokranne ja saatte KELA+SOSSU…
Lestijokeen jätevedet laskeva viemäriliikelaitos tekee tappiota Toholammilla. Selvitystyö laitetaan käytiin laitoksen toiminnasta. Konsultti kertoo että nostakaa asiakkaiden hintoja tai laskekaa puhdistus astetta niin h…
Seurasin netissä perussuomalaisten puoluekokousta kun ajattelin lähteä kuntavaaleissa heidän ehdokkaakseen. Alkoi kuitenkin epäilyttää, kun puolueen varapuheenjohtaja on siviilipalvelusmies(Sebastian Tynkkynen) ja nyt t…
Eipä ole enään tämä legendaarinen kahvibaari entisensä. Erittäin ärsyttävä mies siellä touhailee ja olemus on hyvin epämiellyttävä. Saisi purkaa jo pois ja pääsisi viereiset rakennukset oikeuksiinsa. Ikävä on Annelin ai…