Sanoi forssan lehti. Tätäpä ei olisi mitenkään voinutkaan arvata etukäteen. :D :D
Faktaa on, että Sari Raution kaupunginhallituksen puheenjohtaja kaudella 2013-2021 Hämeenlinnan velka lähes tuplattiin 170 miljoonasta 320 miljoonaan ja kuntalaisten tuloveroa nostettiin samalla 2%. Kuntalaisten tulover…
kysymys teille hyvät lukijat. Pitäneekö paikkansa että Hämeenlinnan terästuotanto laitosta aiotaan supistaa tai jopa täysin alasajaa? HäSa vihjaisi jotain mutta olen kuullut puistokeskusteluissa samansuuntaisia asioita …
Antakaa olla, mikä vaan. Seuraavaksi olen vainaja. - Täällä on nyt valkopesu käynnissä. Minä päätin jo ajat sitten olla hiljaa aiheesta, mutta ei ole onnistunut, kun vanhoja traumoja revitään triggereillä auki. Sitten j…
Syntyykö syksyllä tuhansia työpaikkoja? Ei sentään satojatuhansia enää.
Mikä sitä Riihimäen sairaalaa vaivaa. Parin vuoden sisällä on kaksi tuttuani sairastunut vakavasti. Toisella puhkesi aneyrysmat ja toiselle tuli aivoinfraksti. ensin mainittu tapaus meni Riihimäen sairaalaan ambulanssil…
Mikä oli nimeltään ruokakauppa joka sijaitsi 30 v sitten osoitteessa Hämeenkatu 13-17, siinä missä on nyt Musiikki -S niminen liike? En saa päähäni. Liikenneympyrässä.
Tumma Volvo farmari ylittämässä Viipurintien siltaa - nyt et tehnyt hyvää vaikutusta tai vaikutelmaa. Täällä Hämeenlinnassa ei mikään muu merkitse mitään paitsi hyvä vaikutus ja hyvä vaikutelma, josta jää hyvä mieli ja …
Kaupunkirakennelautakunta Tarja Majurin johdolla esittää siis, että toistakymmentä omakotitaloa puretaan ja vuokralaiset laitetaan maantielle. Tämä on muuten se sama Majuri, joka asuu Miemalassa, ja johon kaupunginhalli…
vuosia on kulunut ja nyt näyttää siltä, että sari on vanhan tapansa mukaan keskeyttänyt lakiopintonsa. Näin kuulin myös torilta.
Tänään tiistaina 8. syyskuuta, 2026, on Hämeenlinnassa yllättäen suljettu kauppa tai kauppakeskus noin kello 15 (tarkka aika ei ole tiedossani). Tilanne on alkanut voimakkaalla äänimerkillä, joka on toistettu muutamia k…
USA käskyttää kirjeillään vastailemaan sen vaatimuksiin. Pitää muistaa että USA käy laitonta hyökkäyssotaansa moneen eri suuntiin, kirje tulisi työntää saunan pesään ainakin niin kauaksi aikaa kun sodat on lopetettu ja …
Joko Rikas Taksikuskin entinen Rouva on Synnyttänyt hyvin tumman vauvan?
Sain kaksi vuotta sitten synttärilahjaksi Tabac Original Deorant Stick Deodorantin. Ruskea korkki, paksu dödö. Päivittäisen 2v suihkun jälkeen olen sillä voidellut kainalot ja ihmetellyt sen nahkeeta lukumista. Tänään, …
Kertokaas, mihin ja kenelle hammaslääkärille kannattais pelkopotilaan mennä? Tähän asti oon käynyt vaan kunnallisessa ja sielläkin saanut pääsääntöisesti ihan hyvää hoitoa, kun olen heti vaatinut puudutuspiikin. Nyt on …
Tiedotusvälineissä puhutaan nykyisin eri asiayhteyksissä ”itseellisestä naisesta”. Mikä on tämä itseellinen nainen? Itseellisyydestään huolimatta tai siitä johtuen ei kaikesta näytä ilman toisia kuitenkaan selviävän. Si…
Ostimme Sappeen kesäteatteriin 145 euron 2 -hengen majoituspaketin. Näytöksen päätyttyä menimme ravintola Huippuun, mutta sen keittiö olikin mennyt kiinni 9 minuuttia aikaisemmin ja tarjoilijan nulikka ilmoitti, että vi…
Onko jollakin Riihimäen historiasta tietävällä hajua, että koska ja miksi lemmenmäen metsään on rakentanut vanhan kivimuurin joka on aika lähellä mastolle johtavaa huoltotietä.
olisiko jo aika aloittaa välituntiseuranta? Onhan se tietysti mukava välitunnilla ottaa leivoskahvit. Mutta, koulun pihalla on monta pientä, jotka tarvitsevat turvaa. Ei turpaan. TV tai mikä sitten antaakin sen kuvan, e…
Kyselyn mukaan juuri kukaan ei halua nykyisen hallituksen jatkavan. Mutta hallitus itse suunnittelee jatkavansa ja aikoo ylikävellä vaalituloksetkin. Mitä mieltä tästä?