Kävin tänään Parolaan avatussa K-Supermarketissa ja kaupasta poistuessani huomasin parkkivalvontafirman ilmoituksen kaupan ikkunassa. Äkkiä ryntäsin autolle katsomaan, joko oli valvontamaksu tullut. Tällä kertaa eivät e…
Persut tekivät sitten oikein valtuustoaloitteen: yömaja asunnottomille! Kunta kustantaa ja ylläpitää!? Mistä nämä rahat otetaan? Koulutuksesta vai mistä? Paljonko on kulut? Taas tuli yksi syy, miksen ikinä äänestäisi pe…
Mistä päin Kanta-Hämettä löytyy parhaat puolukkametsät?
Hiukan kummastuttaa nykyisen "saapas partion " kokoonpano ? Siellä näyttää olevan vain srk työntekijän lisäksi mukana useimmiten vain hänen perheensä jäseniä ? Mielestäni heitä oli ennen suuri joukko eri- ikäisiä vapaae…
Kuka humppilassa etuili jonossa että sai muumimukin jota toiset olivat jo jonottaneet. Törkeetä käytöstä.
eikö se ookin aika pimee paikka pahat ihmiset jopa töissä en mee toiste
KH päätti yksimielisesti ettei Humppila järjestä pride liputusta. Vahvistaa käsitystäni oikeasta junttikylästä. Eipä tarvitse siellä onneksi asioida ikinä enään.
Hyvä että rohkeesti annetaan olla PS ehdokas vaik onkin tuomittu esmes ratista ja viinan sala myynnistä! Kännisä Jokioisilla valtuutetut muutenki taitaa olla ku puheita kuuntelee. Värikäs ukko jolla aikaa ny kun on eläk…
Miten tuollainen DS Smithillä pahvilaatikoita suunnitellut tyyppi voidaan valita suomalaisen kunnan johtajaksi? Hänellä ei ole mitään osaamista eikä tietämystä kunnanjohtajan vaativaan tehtävään.
Olisi mielenkiintoista kuulla näiltä humppilan valtuutetuilta jne. mitä asioita/edistystä/ uudistuksia he haluavat, että Humppilassa voisi tapahtua lähitulevaisuudessa. Voisitteko jokainen kirjoittaa ajatuksianne esim. …
Koeaikana on helppo ja selvä lopettaa virkasuhde, joka on osoittautunut kunnalle haitalliseksi. Jos valtuuston kokousta ei kunnanhallituksen esityksen pohjalta järjestetä, on kyseessä poliisiasia. Silloin on tehtävä tut…
Humppilan Lasitornissa tiistaina 27.4.2021 klo 12-13 asioineet, pyydetään tarkkailemaan vointiaan. Siellä on käynyt silloin syömässä henkilö, jolla on todettu koronatartunta. Juttua oli Forssan lehdessä. Ihme, että fshk…
Jari Keskitalo irtisanoutui, tais olla vähä onkelmia ja parempi juosta karkuun vai mitä oli takana? Minkä tyyppinen henkilö sopisi Humppilan uudeksi kunnanjohtajaksi? Mitä vaatimuksia pitää olla, jotta voi hakea tehtävä…
Humppilan Kokoomus puuhaa vasurin kanssa yhteistä listaa kuntavaaleihin? Näitä huhuja on tullut. On niin yrittäjävastainen puolue Humppilan osalta, joten sopii hyvin. Vasureilla vaan jäädyttäjä lippis-marko listalla. Ko…
Humppilassa nämä uimavedet ovat vähissä. Mutta Venäjänlammi on ainoa paikka, missä on hyvä uida. Ainoa vaan, ettei kukaan huolehdi rannasta. Aikoinaan Karjalainen Marttayhdistys järjesti siivoustalkoot lammilla keväisin…
Akaasta vahvat "suositukset" ja tervemenoa -toivotukset saanut Sarkkinen ei osaa hallintoa, taloutta eikä ymmärrä edes mikä kunta on. Pienemmässä kunnassa kunnanjohtajan pitäisi osata jotain, koska organisaatio on ohut.…
Tämä erojuttu oli kyllä jo ihan paras! Kiitos päivän nauruista. Näyttävä joukkoero kun neuvostopaikkaa ei saatukaan. Ja myös, kun olemattomia rahoja ei voida jakaa (sillähän se srk.n talous kohenee kun porukka eroaa kir…
Kun kerran Kalvolalta on rahat loppu, eikö olisi paras ratkaisu liittää Kalvola Hattulaan? Hämeenlinnan kylkiäisenä Kalvolalle ei heru pitkällä aikavälillä yhtään mitään. Kohta lopetetaan Iittalasta loputkin palvelut. J…
Hämeen Sanomissa on ollut viime aikoina sivun täytteenä vanhoja ilmoituksia. Mukana on ollut mainos lähes legendaarisen maineen saavuttaneen Ravintola Haarikan avajaisista, jotka olivat 29.4.1967. Muistaako joku koska H…
Ketkä kaikki tekevät lumen aurauksia Humppilan alueella, muuallakin kuin keskustassa? Laittakaas tänne nimiä ja yhteystietoja. Terv. Traktoriton