SuomussalmiVastattu 7 kk

Tässä hyvä vinkki

Hei te kaikki joiden elämänlaatu on kärsinyt koirankakoista, menkää pilkille, jäällä ei ole kakkaa, saatte väriä naamaan,liikuntaa ja jos hyvin käy niin hyvän saaliin puhdasta kotimaista kalaa.
SuomussalmiVastattu 7 kk

Iso epäkohta

Miksi EK ei ole puuttunut aiheettomiin palkallisiin vapaapäiviin, joulunpyhät, pääsiäisen pyhät, loppiainen, helluntai ja helatorstai, nythän vapaat koskevat kaikkia työntekijöitä vaikka iso osa ei ole kristittyjä eivät…
SuomussalmiVastattu 7 kk

Todellisuus kateissa

Euroopan Vihreiden johtajista osa iloitsee öljykriisistä! Kuulemma iso hyöty päästöjen suhteen ja nopeuttaa vihreään energiaan siirtymistä. Sehän ei tietenkään heitä haittaa että kohta koko maailman talous on katastrofi…
SuomussalmiVastattu 7 kk

Veikataanpa oikein

Oma veikkaukseni seuraavissa vaaleissa on että Vasemmistoliitto on kolmanneksi suurin puolue, ei ole minun puolueeni mutta tekivät mahtavan peluliikkeen jättäytymällä pois velkajarru sopimuksesta, ottivatkäyttöön saman …
SuomussalmiEi vastauksia

Eduskuntavaalit 2027

Onko suomussalmelaisia lähdössä ehdolle? Yksi vasemmiston ehdokas ainakin näkyy yrittävän. Fiksun oloinen on kyllä vaikka onkin vasemmiston listoilla.
SuomussalmiVastattu 7 kk

Kaaharit kuriin.

Kaaharit kuriin Ämmänsaaressa. Beesin värinen vanha mersunpaska revittelee Tokmanin kulmilla ylinopeutta ja kiihyttelee jumalattoman räminän kanssa. Poliisi tutkan kanssa puskaan ja kortti pois ennenkuin sattuu jotain i…
SuomussalmiVastattu 7 kk

Kansalaisten virkistyskäyttöön ei ole enää rahaa

Lapin Kansasta klippi, jossa kerrotaan Metsähallituksen ennätystuloksesta ja siitä, ettei Luontopalvelut voi lain mukaan hyödyntää tulosta ja säästökuuri jatkuu Luonto- ja Eräpalveluissa. Kenen persieen ennätystuloskin …
SuomussalmiVastattu 7 kk

Mitä äidille lahjaksi

Vieläkö äiti saa yöpaidan äitienpäivänä? En ole ymmärtänyt tuon lahjan ideaa. Äiti hoitaa lapset, kauppa - asiat, kotityöt, yhteydet molempien sukulaisiin, kaikki juhliin liittyvät jutut jne. töiden jälkeen tai vapaa-aj…
SuomussalmiVastattu 7 kk

Kievarin pöydät

Minkä helvetin takia kievarissa on laitettu pöytä laulajan taakse. Siellä huutavat nuoret niin että et omaa ääntäsi kuule. Eiköhän tuolla ole tilaa kun pöydät tyhjinä. Kuka hullu yleensä tuonne menee istumaan?
SuomussalmiVastattu 7 kk

Katrin ja Merjan hanke etenee

Pohjoisen ainoat Mepit saavat hyvää aikaan. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/de28b674-15c1-48a3-a527-17d7627c7c6b?utm_medium=jaa-artikkeli&utm_source=mobiili&utm_campaign=artikkelin_alku
SuomussalmiVastattu 7 kk

Mitä Kekkonen sanoi

Älkää ottako kokoomusta hallitukseen, se on Suomen tuho. Kun Kokoomus otettiin Kekkosen kuoltua ensimmäisen kerran hallitukseen 40 vuoden tauon jälkeen vuonna 1987 ja Kokoomuksen Holkerista tuli pääministeri niin Suomi …
SuomussalmiVastattu 7 kk

Vitriini ruoat

Tb turjanhovin vitriinistä ei kannata ostaa mitään ihmisravinnoksi sopivaa, tai jos haluat mahasi sekaisin, nii siit vaa NIMIMERKKI ohikulkija
SuomussalmiVastattu 7 kk

Päivitykset

Voisko joku teistä viisaista suomusalamelaista kertomaan minkä helevetin takia pittää päivittää tuonne someen kaikki,kävin salilla,söin,istuin ulkona,tein töitä,olin,näytän tältä.Onko nuilla joku itsetunto ongelma vai m…
SuomussalmiVastattu 7 kk

Hiihtämään!

Miksi latuja ei ole hoidettu? Aamulla lähddin hiihtolenkille nii ladut oli paikoin ihan sulat, miksi ei ole lunta työnnetty suliin kohtiin? Meni karvapohjasukset pilalle, korvaako kunta ne nyt? Lisäksi oli muutama koira…