Lapuan taloustilanne taitaa olla siinä mallissa, että jotain rajumpia säästöjä on pakko tehdä. Nyt jokaisen valtuutetun on pakko unohtaa kyläpolitikointi ja miettiä jotakin millä talous saadaan tasapainoon. Lapualla ei …
Yhdysvalloilta onnistuu erinomaisesti laittomat sala- ja joukkomurhat, mutta lain sallima kuolemantuomio ei vain onnistu...erikoinen maa ja kansa.
Ne syylliset jotka veivät vuodeosaston kalusteet niin ruvetkaa kaivamaan rahakätköjänne,esim, 30-40kpl,sähkövuoteita A:2000e
Lapuan sanomat tänään. Lapua kaupunginhallituksen ( vasta) toinen varapuheenjohtaja ei meinaa käsittää, että kunnan ylin päätösvalta on valtuustolla. Ei virkamiehillä eikä hallituksella.
Lapuan Sanomissa oli hyvin käsitelty kyläkoulujen lakkauttamishankkeita. Olisi mielenkiintoista lukea, onko laskelmissa otettu huomioon sitä vaihtoehtoa, että lakkautettaisiin yläaste ja koko peruskoulu käytäisiin kyläk…
Ei voi kun nauraa. Nyt tämä henkilö ajaa säästöjä lakkauttamalla kouluja ja sitä myöten tapetaan sivukyliä. Kyseinen henkilö oli ajamassa tänne 20 miljoonan uimahallia. Istui mukana siinä suunnittelutoimikunnassa kiertä…
En eläissäni ole käynyt katsomassa jalkapalloa livenä ja kun katsoo eilisen jalkapallo-ottelun yleisöä, ymmärrän etten kuulu siihen joukkoon. Urheilu on urheilua, mielenosoitukset kuuluvat kaduille. -Jääkiekossakin näit…
Lapuan masentava taantuneisuus jatkuu ja kiihtyy entisestään. Uutinen ilpossa: "Seinäjoki toivoo, että nelikaistaisuus Itikan risteyksen ja Ilmajoen välille toteutuisi nopeasti" Nyt jäätiin junasta bussista lopullisesti.
Pääosa naisista tulisi poistua työelämästä synnyttämään lapsia ja hoitamaan kotia.Vain akuuttisiin työtehtäviin voitaisiin jättää naisia töihin.
Bongaus on sitä, että kytätään joka vuosi samoja lintuja ja vielä yleensä samoilla paikoilla.
Räkättirastas on suurta herkkua Italiassa ja italialialaiset maksavat hyvin metsästyssafareista joilla he pääsevät ampumaan niitä ja nauttimaan herkullisesta räkättirastas-ateriasta. Miksi emme enemmän hyödynnä tätä eht…
Venäjä kiistää yhä järkähtämättömästi olleensa millään tavoin osallisena Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Ns. kansanäänestys Luhanskin liittämisestä Venäjään järjestettiin 23.-27.9.2022. Siihen saakka alueella on Venäjän muk…
Mistä saa parhaan private banking palvelun? Lähinnä ajattelin sijoituspalvelua, kuka osaa valita parhaat niistä tuhansista sijoituselementeistä? Mitä pankkia sinä käytät? Itse käytän Nordean ja Lähi-Tapiolan private ban…
Oletko saanut vierasta?
Miksi lapualaiset päättäjät ekvät ole hommanneet datakeskusta Lapualle. Niitä, kun tuntuu tulevan joka paikkaan muualle, tulisi ainakin kiinteistöverotuottoja. Jostain kuolevista kyläkouluista porukka riitelee. Pitääs k…
Tutkimus löysi tavanomaisen rytmin. Aamukahvi, aamupala ja suunta vessaan – monille tämä rutiini on terveen ruoansulatuksen mittapuu. Päivittäinen vessareissu ei kuitenkaan ole mikään ehdoton lääketieteellinen normi. La…
Putin kielsi jyrkästi, ettei aloita liikekannallepanoa, joten sen tiedettiin tulevan yhtä varmasti kuin auringonnousu. Jos venäläinen jotain kieltää, niin pomminvarmasti hän valehtelee, eikä etenkään Putin ole poikkeus.…
Kerran näinkin päin! 🤣 https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012305506.html
"Viimeisen 90 päivän aikana Trumpin poliittinen asema on vaihtunut erittäin epäsuositusta myrkylliseksi ja nyt radioaktiiviseksi" https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c3741526-aaee-41f8-91be-ebd707a768f5
Iltalehti kertoi maanantaina merkittävän turvallisuuspoliittisen uutisen. Britannian merivoimien komentaja, kenraali Sir Gwyn Jenkins kertoi lehdelle, että Jef-maat allekirjoittavat sopimuksen uusien taistelujoukkojen p…