Jospa vähennetään ulkomaalaisten aiheuttamia kuluja suomessa niin voitaisiin laskea eläkeikää. Se kuka haluaa/on terve/kykenevä voi vapaasti olla pidempään töissä. Sairas eläkkeelle ei pääse ei. Vihreät on yhteiskunnan …
Mun ja Pertsan luona on ganjaa, dildejä ja haettiin viinalasti juuri Virosta. Nähdään lauantaina. Hinta on sitte 100 egee per osallistuja.
Kumma että vaikka nykyään on koulutetuin sukupolvi päällepäsmärinä, niin salaliittoteorioita ja taikauskot kukoistaa enemmän kuin keskiajalla. Uskotaan ettei ihminen ole käynyt kuussa, maa on litteä, koronarokotukset on…
Pääsee presidentiksi jos nuo 2 esillä ollutta vaikka ei viitsikkään enää osallista niin nuo muut ehdokkaat onkin vahvoilla!
Ei kai sitä voi oikein maataloutta opettaa ilman navettaa. On kyllä käsittämätön munaus keskustalaisilta ja perussuomalaisilta jos näin pääsee käymään. Vie uskottavuuden koko maataloussektorilta näillä leveysasteilla.
Suunnitelmissa vaihtaa vielä isompi kaivuri, mutta samaan aikaan ei ole mukamas mahdollista hankkia muutaman satasen kameraa 🤔🤔
Missä kohtaavat toisiaan?
Lapsiperheitä ei tueta eikä lapsia tehdä. Aivan väärä tieto,jota levitetään julkisesti. Teollisuutta joko on tai ei ole. Yrittäjyys on tai ei ole. Maatalous kärsii,Kaupunkilaisten muutohalukkuuden vuoksi.
Pohjanmaan poliisi vahvistaa tiedon, että Alajärven kaupungin teknisen toimen epäillystä ympäristörikkomuksesta on tehty rikosilmoitus.–Se on kirjattu nimikkeellä ympäristönsuojelulain rikkominen. Ilmoitus on jätetty 23…
Niin jos leikkaa ripsiä hieman kärjestä, niin kasvavatko ne sitten nopeemmin ja pidemmiksi?
https://youtu.be/S7Qvnx5I4CI?si=DCdvZkkG9y-QaszD Katsokaa.
Youtube ja verkkouutiset. Sanna Ukkolan haastattelemana. ”Venäjä suunnitteli iskua suomeen”
Suomalaisen miehen! Aihetta ottaa maakaistale venäjästä esim käsivarsi ja karjala sillä meillä on oikeutus. Luki lehdessä !!!
Trumppi antaisi venäläisille eväät paisua suuremmaksi. Eurooppa pon silloin kusessa ja suomi ennismmäisenä joutuisi laittoaman oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi pian. Mikään asia ei puolusta trumppia vain tekosyyt kut…
https://x.com/AndrewPerpetua/status/1842972989224018135 "Venäläissotilaat ovat kuvanneet itsensä raiskaavansa taaperoa ja leikkaavan sukuelimet pois sotilailta. Kuvasivat itsensä puukottavan miestä veitsellä silmiin ja …
80-luvulla Seinäjoen maila Jussit oli huipulla,niin voi sitä ylenkatsomista,mitä sieltäpäin tuli Alajärven ja Vimpelin joukkueita kohtaan.Nytpä onkin niin,että sieltä tullaan kilvan yrittämään Järviseudun joukkueisiin:)…
Vihreät on elämää ja arkea ymmärtömättömiä sekä eivät tajua historiasta mitään. Sieltä kun näkee mihin asiat johtaa. Tyhmiä vihreitä ihme etteivät ymmärrä todellista elämää. Eivät ymmärrä vaikka todisteet esittää. Pahal…
Kerro? Onko uskoa tulevaisuuteen?
Purra sanoi ennen vaaleja TV,ssä : "Köyhiltä ei voi eikä saa leikata meille se EI käy" näin hän sanoi ja Valehteli, petti. Huijasi ja petti. Huijasi äänet.. Petosjytky.
nyt mallia Vimpelistä. Liikaa valtuutettuja Alajärvellä, puheenjohtajat kompastuu toisiinsa ja kunnan hallituksessa 10 henkiloä. Onko hyvinvointialueen hallintohimmelistä otettu mallia. KULUT KURIIN ja väkeä päättämään …