Isä ilmestyy eteiseen eikä puhu mitään. Poika on äidin exxän sylissä ja nukahtaa siihen pitäen isäänsä kaulasta kiinni. Ohjaan koko porukan ovesta pihalle, isä hieman empii mutta puristaessani munista tietää mies taas m…
Jeesuksen syntymäpäivä lähestyy Mikä tuli Jumalasta ja mikä on aikamme Jeesus ja mitkä olivat opetuksensa? Pari sataa vuotta sitten talonpoika eli onnellista elämäänsä iltarukouksineen ja riitteineen. Herätysliikeet tul…
0iva tutkimuskohde yliopistolle. Kaikki resurssit siihen.
kohteelle itse kantasuomalaisia erittäin epätasa-arvoisesti: Vanhukset eivät saa hoitoa, kuten tarkoitettu, nuoret ja lapset jäävät ilman asianmukaista hoitoa haasteissaan, vähävaraiset ja työttömät tinkivät olemattomis…
Tällainen tuli mieleen kun katselin Sekoomus Koopran ulostusta naamaporukan pesutilaisuudessa median tuottamana Persut Rasistisia ja oppositio hiljaa ei saa heitellä kivillä Peruϟϟuomalaisia vaikka ovatkin Koopran miele…
Melkoista säätöä tuolta apteekkarilta. Lauritsalan apteekki oli hyvä kun se oli tossa lähellä vaikka jotenkin oli aistittavissa henkilökunnasta että pipo on kireällä. Sama fiilis syntyy myös kaukaan apteekissa, huonoa j…
S-ryhmä suunnittelee uutta S-Markettia Kaukaalle. Tätä suunnitelmaa on syytä vastustaa ja siitä tullaan tekemään lailliset valitukset. Ei tarvitse joka kulmaan S-Markettia. Jo nyt Kaukaalla parhaat päivittäistavarapalve…
https://tekniikanmaailma.fi/lappeenrannassa-aletaan-valmistaa-hiilidioksidista-80-prosenttista-proteiinia/ oleiini-proteiinia hiilidioksidin ja sähkön avulla valmistava Solar Foods kertoo valinneensa Lappeenrannan Selkä…
SaiPan ensi kauden hieroja on: Juha Ilari Ore ja lempinimi Bennaa
Nää tämän päivän valtuutetut eivät ole nähneet kukoistavaa keskustaa 80- luvulta, jolloin autolla pääsi joka paikkaan. Nyt halutaan kurjistaa keskustaa edelleen. Mitä vittua! Herätkää pahvit! Keskustasta kaikki autoilua…
Upeaa saada onnittelut maailman suurimmalta ja tärkeimmästä johtajalta.
onkx kellään tietoa, vetävätkä esim.petroskoissa siniristilipun salkoon ja sytyttätkö kynttilän Suomelle?
Kaahailee lähes joka päivä 6-tiellä Imatra-Lpr välillä. Näyttää olevan rek.tietojen mukaan Imatralaisen sähköalan yrityksen auto. Poliisille vink vink....
Nykyisin ei ole muodikasta sanoa syntiä synniksi. Maallistuneessa maailmassa tehdään syntiä eikä enää aina edes muisteta mikä on syntiä. Juoruilu on vakava synti. Raamattu puhuu paljon aiheesta joka selviää oheisesta li…
Siinä loppui helpon rahan teko Kaukaan hermanneilla. Enää ei tehdä katkeamatonta kolmivuorotyötä missä yksin hoidetaan yövuorossa koko koneen huolto ja nostellaan yksin 800 kilon sähkömoottoreita
Moni lopettaa toimintansa täällä ?
Lappeenrannassa investoidaan järkyttäviä summia sellaisiin hankkeisiin joita suuri osa kaupungin väestöstä ei voi hyödyntää. Pelkkiin liikuntapaikkoihin yli kahdeksankymmentä miljoonaa, eikä sekään ole lopullinen summa.…
Tonni pois palkasta heh heh hee sama kun hoitaja tiputtaisi palkkaansa satasella.
Ei lentoja ei henkilökuntaa kaikille kenkää. Taas on sössitty tämäkin mahdollisuus.
Mennyt omituiseksi mielipide sivut