Totesin taas kerran kauppojen valikoimat aika pieniksi. Anopilleni piti ostaa alusvaatteita, eikä hän mikään iso ihminen ole. Tavalliset lahkeettomat pikkuhousut näyttivät järjestään olemattoman pieniltä ja näiden perus…
Mistä voisi löytyä nahkatakki tai nahkajakku pitkälle,kookkaammalle naiselle?..olen 179cm ja kokoa 42.44 ..kokojen esim Halosen takit olivat rinnan kohdalta pieniä ja hihatkin lyhyet..tietääkö joku mistä voisi löytää?..…
Suurin osa tämän sivun isokokoiskeskusteluista liittyy kokoihin 46-54. Niistä ei ole mitään hyötyä minulle - todella isokokoiselle. Haluan vinkkejä kapoista sekä nettisivustoista joista voi ostaa laskulla kokoon 60-62 o…
Hei, onko kenelläkään kokemuksia Tvinsissä myytävistä hoikentavista alushousuista. Vaikuttaa houkuttelevalta. Kahdet saisi hintaan 39,90€.
Olen lihonut roimasti lyhyessä ajassa, koosta 48/50 kokoon 60. Ongelmaksi on muodostuneet housujen löytäminen. Olen pitkä ja tarvitsen lahkeiden mitaksi vähintään 85cm. Vaikuttaa melkein mahdottomalta löytää tarpeeksi p…
Mistään ei löydy uimapukumalleja, joissa olisi huomioitu se, että pehvaa on, mutta tissejä ei. Esimerkiksi Lorella myi viime viikolla uikkareita - 20% alemnnuksella, ihan hyviä malleja monet, mutta kupit alkoivat B:stä …
Minkä ihmeen takia kauniita rintaliivejä ei tehdä tälläisille isorintaisille naisille. Itsellä koko on C 90 ja hakemalla saa hakea, että löytäisi liivit itselleen. "Mummo" malleja kyllä on, mutta kun etsii sellaisia nät…
Elikkäs tietääkö kukaan missä myytäisiin niitä jumpsuit haalareita halvalla? Gina Tricotssa oli,muttei kokoja. Ja samalla kai vois kysyä et mistä löytys iso kokoisia housuja (hip hop tyyppisiä)? Niin ja googlettamalla o…
Jos nyt ei mitään muuta hyvää, niin sukkahousut siellä on isoille hyviä ja todella monenlaisia. Tulee vain turhan kalliiksi lähteä hakemaan. Kaksi kertaa olen eläissänäi (54 v) käynyt Floridassa ja molemmilla kerroilla …
Tuossa ylhäällä se tulikin. Löytyykö Etelä-Suomesta mistään softshell-takkia naiselle kokoa 52-54? Ylipäänsä ihmettelen muutenkin urheiluvaatteiden puutetta meille isommille. Miten ihmeessä mikään liikunta tai laihdutus…
Harmittaa kun paikkakunnallani ei ole Lorellan myymälää, lähin on Lahdessa ja sinnekin on lähes 200 km matkaa. Lorellan nettisivut on mielestäni huonontuneet, enää ei ole edes sitä muutamaa vaatetta myynnissä, mitä aika…
tietääkö kukaan mistä netistä saisi tilattua erittäin paksupohkeiselle sopivia kenkiä..pohkeeni on paksuimmalta kohdalta 48cm ja haluaisin yli polven saappaat..yritin googlesta ettiä mutta en löytäny mitään..yhden engla…
Onko teillä muilla isoilla/isorintaisilla ongelmia rintsikoiden sopivan koon mittaamisessa? Tuolla keskusteluissa mainitun liivien nettikaupassa on kokolaskuri. Samojen ohjeiden mukaan olen aina mitannut rintani ja niin…
Oisko kellään myydä helppotekoisten ulkoiluhousujen kaavat? Voisin ostaa valmiinakin, jos vaan jostain löytyisi kohtuuhintaiset, hankauskestävästä ja suht liukkaasta kankaasta tehdyt, koko n.56-58. Asun Turussa, tai net…
Onko kellää kokemusta isojen tyttöjen vaatteliikkeista ja netistä tilaamisesta? Mitä mieltä olette be divinesta http://www.bedivine.fi/index.php tai zizzi? ovatko hyviä helppo tilata? niillähän taitaa olla myös ihan oma…
Olen tympiintynyt, kun kaikkialla isokoisten naisten vaatteita esittelevät normaalikokoiset mallit. Kyllähän se nyt hyvälle näyttää vaate kuin vaate hoikan päällä. Toivoisin, että vaatteet esiteteltäisiin XL- ja XXL-mal…
On kamalan vaikea löytää kunnon talvitakkeja, jossa kootkin riittäisivät. Pitkänaikaa olen haaveillut ns. laskettelutakin tapaisesta takista, mutta mistään ei sellaista löydy! Ja muutenkin isokokoisille ei mielestäni te…
Kertokaas missä päin turkua ois hyviä liivi liikkeitä? Ja vähän minkä' kokoisia myyvät ja minkä hintaisia? Ei kylläkään olis varaa kalliita ostaa. Mutta alkaa kyllästyttää kun ei löydy kunnollisia liivejä. Aina tippuu o…
Auttakaapa kokeneemmat..Miten ihmeessä löydän Ulla Popkenin nettisivuilta mitta/kokotaulukon, jonka perusteella voin tsekkailla sopivan koon itselleni omien mittojeni perusteella?? Onko sitä kansainvälisillä nettivuilla…
Voi olla, että löytyy suomestakin, kun firma on vissiin ellos-partneri: http://www.onestopplus.se/home/index.aspx?cmpid=PL0180131000001