Olen lähdössä Pärnuuhun Terviskylpylään viideksi päiväksi. Onko siellä siis kylpylässä tai kaupungilla mitään hauskaa illaksi. Onko joku ollut ko.paikassa. Mielipiteitä! Vai otanko pinon kirjoja mukaan ja makaan illat h…
Tallinnaan Viimsi Tervis kylpylään. Olettekos olleet millainen vaikutelma paikasta jäi?
onko kellään tietoo tartteeko kroatiassa syntynyt suomessa oleskeluluvalla asuva henkilö viisumia kun matkustaa tallinaan?
Missäs päin Baltiaa löytyisi parhaat yökerhot? Millaiset ikärajat, pääseekö nuoret neidit, vaikka vähän alijäämää olisikin? Mieluiten melko turvallisia kuitenkin, siis niin, ettei hengestänsä ihan heti pääse. Ja jos löy…
Olen kuullut että silmälasit kannattaa hankkia Tallinnasta. Miten on kuulolaitteen laita? Mitä sellaisen ostaminen tulisi maksamaan ja onko se yleensä mahdollista Eestissä. Kertokaa tiedoistanne olen kuulolaitteen tarpe…
Paras perhelomailu- jalapsikohde on mielestäni Ventspils Latviassa länsirannikolla Perustelut: - kaunis, viihtyisä, turvallinen kaupunki - kadut uudestaan laatoitettuja, puistot kauniita - opastus toimiva - upea hiekkar…
Käsitykseni mukaan kaskon omavastuut ovat erilaiset eri vakuutusyhtiöillä. Vakuutukseni ovat If:ssä ja en vielä ole varmistanut käytäntöä sieltä mutta osaako joku neuvoa mistä vakuutusyhtiössä kannattaa kasko ottaa jos …
Jossakin sanottiin, että Baltian maissa autossa on pakko olla sammutin ja ensiapulaukku. Onko todella näin? Ja jos on, niin valvotaanko tätä jotenkin? Eli jos esim. poliisi pysäyttää ja on ilman em. varusteita, tuleeko …
ollaan ehkä menossa tonne joku kerta. Millanen paikka on? Pirita on testattu ja se ei oikein sykähdyttänyt. Mitä hyvää? MItä huonoo? Kaikki kokemukset tervetulleita. Kiitti.
Baltiassa reissanneet, kertoisitteko missä kannattaa shoppailla?! -paikallisia "Anttiloita" eli tavarataloja... Kiitoksella otan vastaan vinkkejä!
eli tullaan ja jatketaan E67:aa pohjoisesta etelään, niin kannattaako ajaa teitä A1-A4-Salaspils-A5-A7 vai mikä on nopein reitti? Onko opasteita tai eksyykö helposti?
oliskos täällä ketään viisasta joka osais neuvoa?Olen lähdössä ekaa kertaa lentokoneella ulkomaille, Riikaan. Suunnitelmissa olis hemmottelu/shoppailuloma, eli mitkäs olis hyviä paikkoja siellä tähän tarkoitukseen?
Heippa taas! Nythän myö ollaan jo koti Suomessa ja ä ja ö kirjaimetkin toimivat vallan mainiosti. Autokouluun passittajat menkööt kokeilemaan, sataviiskymppää ja yli on hyvä kyyti jos hengestään eroon tahtoo. Loppumatka…
Eli minkälaisia asioita pitää ottaa huomioon autovakuutuksessa kun lähtee ulkomaille ajamaan (baltian maat ja sieltä muu eurooppa). Onko normaali vakuutus voimassa kaikkialla euroopan maissa paitsi balttia ja puola? Oma…
Lähdetään tämän kuun lopussa kohti Unkaria omalla autolla pitkin Via Balticaa ja olis tarkoitus aamusella lähteä Tallinnasta alaspäin. Missähän sitä olis paras viettää ensimmäinen yö -Virossa ,Latviassa vai Liettuassa? …
Osaako joku sanoa mitä maksaa taksi Tallinnasta Riikaan? Ja onko Tallinnassa hyvin saatavilla 9 hlön takseja? Kiitos etukäteen!
Voisko joku kertoa kokemuksistaan tuolta väliltä bussissa matkustamisesta... Eli onko bussit noin niinkun yleensä ilmastoituja ja minkälainen on niiden taso muuten .. matkaa kun kertyy jotakuinkin 18 tuntia .. ja mikä t…
teemme reissun 4 lapsen kanssa Tallinnaan. menemme Nordic Jet Linellä ja hotelli on Domina Ilmarine.onko kellään kerrottavaa tai vinkkejä reissulle...nuorin tenava alle 2v. ja vanhin 12v. olemme yhden yön joten aikaa ei…
Onko jollakin kokemusta ko. kylpylästä ja kylpylähoidoista. Mikä on hoitojen hintataso verrattuna esim. Viron kylpylöihin? Voitko suositella ko. paikkaa?
http://www.scandlines.de/en/passage/prices/main.htm