Yleistä VirostaVastattu 9 v

Viron passin hankinta kaksoiskansalaisena

Minulla on ollut syntymästäni lähtien suomen ja viron kansalaisuus, äitini on virolainen. Olen kuitenkin syntynyt ja asunut aina suomessa, voinko kuitenkin hankkia viron passin tai muuttaa halutessani viroon?
Yleistä VirostaVastattu 9 v

Junalla Valgaan?

Onko joku matkustanut? Tulkintani mukaan menee muutama suora juna Valgaan, ettei tarvitse vaihtaa. Valgastahan päässee sitten Latvian rautateiden sivujen mukaan Riikaan suoraan.
Yleistä VirostaVastattu 9 v

VIRO LUOPUU TASAVEROSTA

Viro luopuu tasaverosta Viron hallituksen kolme puoluetta tukevat tuloveron porrastamista. Puolueet ovat sopineet mallista, jossa enintään 1200 euroa kuussa tienaavan virolaisen verovapaa tulo nousee nykyisestä 170 euro…
Yleistä VirostaVastattu 9 v

Joulu Tartossa?

Tere! Sanokaapa kokeneet ihmiset, millainen olisi joulu Tartossa. Ovatko esim. ravintolat ja kaupat auki ja minä pyhien päivinä? Onko nykyisin aattona jouluaterioita hotelleissa, joihin voisi mennä semmoista nauttimaan,…
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Virosta palaavat METSÄSTÄJÄT tehovalvonna

Virosta palaavat metsästysmatkailijat tehovalvonnassa Verkkouutiset - Elintarviketurvallisuusvirasto Evira valvoo yhdessä Tullin ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäreiden kanssa Suomeen palaavia metsäs…
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Onko kokemusta metsänmyynnistä?

Olemme aikeissa myydä metsäpalstan Saarenmaalta. Onko kellään kokemusta metsän myynnistä tai puukaupasta? Mielisti myymme maat metsineen. Minkälaisia hehtaarihintoja maksetaan hyvästä mäntytukkimetsästä? Mitä meidän tul…
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Tartto toukokuussa

Suositelkaa hyvällä sijainnilla hotelli Tarton kaupungista. Muita toiveita...nähtävyydet kävelymatkan etäisyydellä, mielellään kuitenkin rauhallinen hotelli. Samalla kuulisin Tarton parhaat nähtävyydet, aktiviteetit, sh…
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Pärnun hyvät ravintolat ja kampaamot !

Tere, tere !!! Olemme menossa heinäkuussa Pärnuun ja nyt tarvittaisiin hyviä vinkkejä ruokaravintoloista ja kampaamoista. Tuhannet kiitokset kaikille ystävällisille vastaajille ! Aitäh ja Kiitos !
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Toilan kylpylä

Olisiko kenelläkään lähiaikoina Toilan kylpylässä käyneellä kertomuksia reisusta? Niin kuin-merkkisetkin. Entä lähiympäristön tarjonta? Siis kaupat, ravintolat, torit ym. Ja ilta&yöelämä?
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Uusi yhteys viroon

Loviisan ja Viron pohjoisrannikon kaupunkien välille suunnitellaan uutta laivayhteyttä. Varustamot eivät ainakaan vielä ole innostuneet alkutekijöissään olevista suunnitelmista Valkon satamassa Loviisassa on valmiit ror…
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Ensi kertaa Saarenmaalle

Kohtapuoliin pitäisi startata Tallinnasta kohti Saarenmaata. Antakaahan Saarenmaan kävijät nyt hyvät neuvot mm. lauttamatkaan mantereelta itse Saarelle. Majapaikkamme ei ole Kuresaaressa, ehkä noin puolivälissä saarta e…
Yleistä VirostaVastattu 10 v

vuokra-asunto Virosta

Osaisiko joku kertoa mitä kautta kannattaa lähteä etsimään vuokra-asuntoa? Tarvitsisin keväällä (muutamaksi kuukaudeksi) vuokra-asunnon kunnasta, joka sijaitsee aika lähellä Tallinnaa. Pitäisikö minun ottaa yhteyttä kys…
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Kuressaar, hotelli Georg Ots Spa

Olen lähdössä ensimmäistä kertaa Saarenmaalle. Hotellina Georg Ots spa. Kiinnostaisi tietää kokemuksia ko. hotellista. Vuokrataanko ko. hotellista / lähistöltä polkupyöriä? Hinta? JOs olet pyöräillyt, suositteletko jota…
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Viiriäisen munat

Millään en saa päähän, mikä on viiriäinen eestin kielellä, kertokaa ! Munat ovat edullista herkkua, jota Eestistä saa monesta paikasta, Suomessa Stokkalla 20€ pakkaus ? Frendi lähtee Tallinnaan, toisi tuliaisia, en muis…
Yleistä VirostaVastattu 10 v

Rummu tuhkavuori ja vajonnut vankila

https://www.visitestonia.com/fi/retki-rummun-tuhkamaille-ja-jarven-rannalle http://www.rantapallo.fi/aktiivilomat/veden-alle-vajonnut-vankila-ja-komea-hiekkaranta-tama-eksoottinen-kohde-yllattaa-virossa/