Olen lähdössä kuukauden päästä Kreetalle kahdeksi viikoksi ja teen jo matkasuunnitelmia. Olen aikoinani käynyt aivan siellä Kreetan etelärannikolla sijaitsevassa Vain palmumetsässä ja haluaisin tietää, onko se edelleen …
Olen elokuun viimeinen päivä menossa kreetalle ja olen miettinyt millaisia kelejä tohon aikaan siel on ?:)
Olemme menossa ensimmäistä kertaa Plataniakseen ja hotellissa johon majoitumme ei ole aamupala mahdollisuutta muuta kuin itse tehden. Joten olisiko tietoa hyvistä aamupalapaikoista?
Tietoa Kreikkaan matkustaville. Pian on Kreikan matkasi aika. Henkilökuntamme Kreikan kohteissa kertoo, että sää on lämmintä ja kaikki on kuten ennenkin Kreikan tilanteesta huolimatta. Viime päivien uutiset herättävät v…
Lainaohjelma lopetettu ja ihmiset tyhjentää tilejäään. Täys kaaos Kreikassa. Just ehittiin Kreetan matka varata mut onko mitään järkeä lähtä ?? Kaaos varmaan leviää jokapaikkaan....
En ehdi nyt muuta kirjoittaa, kuin pari varoituksen sanaa. Tulin eilen Kreetalta. Helvetti on irti. Anarkia ja kaaos päällä. Käteinen käy, kenellä sitä on. Paikallisilla ei ole. Meidänkin olisi pitänyt alkaa maksamaan h…
Toivon mahdollisimman paljon tietoa kohteesta, olemme lähdössä 13.05.15
Juuh elikkäs oon lähössä heinäkuussa kreetalle ja tuli mieleen tällein tupakoitsijana että onko siellä kuinka halpaa alkoholia ja tupakkia tai jtn sikareitakin suunittelin että kannattaako sieltä ostaa jemmaan vai onko …
Onko kellään kokemuksia? Kiitollisena odotan vastauksia :)
Hei! Tsiikailen tässä hotelleita Plataniaksessa ja olen päätynyt kyseiseen vaihtoehtoon... Onkos palstalaisilla kokemuksia kyseisestä paikasta?
Hei, ollaan kovasti tykästytty Kreetan Agia Marinaan ja nyt työtilanne antaisi sen verran myöten, että voitaisiin kuvitella olevamme siellä vähän pidempään kuin yksi tai kaksi viikkoa. Onko kenelläkään kokemusta asunnon…
Olemme kesäkuussa menossa Plataniakseen Norwegianin lennolla, joka on perillä n. Klo 2 yöllä. Katsoin taksi laskuria ja hintaa tulis n. 140€ (2 aikuista ja kolme lasta) aika hintava koko reissun hintaan suhteutettuna.. …
Ensimmäistä kertaa lähdössä 24.5. Agia Marinaan hotelli Amathia. Onko kenelläkään kokemusta ko. hotellista?
Olen ajatellut loppukesän matkaa Marikaan. Onko kenelläkään jo kokemuksia/tietoa tästä paikasta tämän sesongin ajalta?
Olemme varanneet matkan Rethymnoniin ja hotelliksi valikoitui Theartemis Palace. Tyhmää tietenkin tässä vaiheessa enää kysellä ko. hotellista mitään... =) Mutta olisi kuitenkin ihan kiva tietää hotellista jotain näin et…
Ollaan menossa huhtikuun lopussa Rethymnoniin. Onko kellään tietoa missä vaiheessa ovat katujen kunnostustyöt rantakadulla? Meinattiin vaan, että onko häiriöksi asti..
Syy: siellä on mustanpuhuvia afrikkalaisia - tulleet ebola-alueelta ja lisää tulee uimalla tai veneissä. Näitä tummanmustia miehiä löytyy Hanian keskuaukiolla. Jee - matkusta Kreetalle ja koe kreetalaista elämää!!
Laitetaan juttua noista Hanian ja miksei koko Kreetan ravintoloista, täältä on varmaan menossa kesällä porukkaa siihen suuntaan paljonkin. Tässä yksi, josta me olemme pitäneet eli To Xani: http://www.tripadvisor.fi/Rest…
Onko etukäteen ostettu bussilippu halvempi kuin bussissa maksaen? Voiko lippuja ostaa kioskeista tai marketeista? Nyt on siis kyse kaupunkialueella liikkuvat bussit esim Haniassa. Leimataanko lippu vai näytetään kuskill…
Mietimme tässä perheen kanssa, että varaammeko matkan toukokuulle kreetalle vai Rodokselle- onko palstalla molemmissa käyneitä, että kumpi on "miellyttävämpi". Rakastamme shoppailua ja kulttuuria.