tarkoittaa ilmeisesti sitä että Napolia kauniinpaa ei ole olemassa joten sen näkemisen jälkeen voi vaikka kuolla eikä menetä mitään
Olen aikeissa matkustaa n. viikoksi Napoliin huhtikuun lopulla, mutta Suomesta ei näytä olevan suoria lentoja, eikä valmismatkoja siihen aikaan vuodesta, onko muulloinkaan? Välilaskujen kanssa kohtuuhintaisista lentoajo…
Hei! Kun on vain päivä aikaa katsoa Napoli, mitkä ovat sellaisia nähtävyyskohteita, jotka kannattaisi katsastaa? Matkaopaskirjoissa on niin paljon nähtävää, että kaikkea ei ehdi nähdä. Toivoisin suositteluja, mihin kann…
Hei! Voisiko kukaan suositella kirjaa Sorrentosta/lähiseudusta? Sinne on matka varattuna ja tekisi mieli tutustua alueeseen. Huom. suomen kielinen :) Kiitos!
Ymmärrän kyllä että Napolin alue ei ole varsinaisesti mitään rantalomakohdetta, mutta olisin kuitenkin kiinnostunut mahdollisuudesta päästä mereen uimaan. Onnistuisiko mitenkään syyskuun lopulla, lokakuun alussa tällain…
muutamaksi päiväksi. Onko Napolissa jotain erityistä "must"-kohdetta. Tarkoituksena on käydä sieltä käsin Pompeissa ja Caprilla, miten onnistuu parhaiten?
Aikaisemmissa viesteissä on kirjoitettu Napolin jätevuorista. Vieläkö ne siellä ovat??
Tarkoituksenamme on matkustaa mahdollisimman aikaisella ferryllä (ei pikalaivoilla, jotka ovat kalliimpia) Caprilta Ischialle ja seuraavana päivänä Ischialta Napoliin, mutta en saa mitään selkoa ferryjen aikatauluista! …
Olen käynyt monessa paikassa Italiassa mutta en Napolissa, kertokaa te jotka käyneet, kannattaako mennä ja onko nähtävää jne? Napolihan on ainakin pizzan kotikaupunki, sieltä kuulemma pizza on lähtöisin. :)
Ostaessasi tupakkaa Garabaldin aukiolta kanattaa olla varovainen. Tupakka on halpaa, mutta sisältö koostuu styroks-palikasta, johon on laitettu rautanauloja painoksi. Kanattaa avata paketti paikan päällä ja katsoa mitä …
Hei! Kertokaapa, te jotka olette käynneet Napolissa, mitä kannattaa nimen omaan keskustassa käydä katselemassa ja mistä saisi suomenkielisiä vinkkejä Napolista, kun tuo englannin kieli ei ole niin hyvin hallussa ja olem…
eli lokakuun lopulle olis matka. millanen ilma, onko vielä lämmin:) ja tärkeämpi kysymys: mitä lähikaupunkeja suosittelette vierailemaan napolista. onko esim sorrento käymisen arvoinen?
Hei, onko tietoa kuinka täysiä Caprin ja Sorrenton välillä kulkevat alukset ovat syyskuun lopulla sunnuntaisin? Lähinnä jännittää paluumatka sunnuntai-iltapäivällä tai illalla Sorrentoon: täytyykö laivarantaan palata jo…
Tällä diaesityksennä kuvia Ischia saarelta lähellä Napolia. http://slavik.fi/cms/index.php?option=com_wrapper&Itemid=134
Onko kukaan vietttänyt vuorotteluvapaataan Napolissa. Tiedättekö miten sieltä voisi löytää asuntoja vuodeksi tai ehkä pidemmäksi aikaa? Mikä mahtaisi olla hintataso? kiitos yhteydenotosta!!
Talla hetkella Napolissa on suuria jateongelmia.. Kaatopaikat ovat suljettuina koska eivat ole saantojen mukaisia joten jatteet keraantyvat alyttomiin kasoihin kaupungin kaduille. Sateiden ja kuuman ilman vuoksi kaupung…
sukulaiseni asuu napolissa ja olen saanut luvan käydä tapamaan häntä sinne viikoksi. mietin että minkälainen kaupunki se on nuorelle tytölle, onko hyvät shoppailu mahdollisuudet, minkälaiset rannat ovat siellä ? ja tiet…
Nähdä Napoli ja kuolla. Vielä parempi jos joku osaa kertoa miten tuo klassinen lause menee napusan kielellä.
Saanko vinkkejä ja hyhviä neuvoja ? Miten selvitä siellä ?
pompeij vie koko päivän, vesuvio esim. noin 4h. pintaraapaisun roomasta saa ehkä minimissään 4 päivässä, napolista 2 päivässä - riippuen tietysti siitä kuinka paljon ja syvällisesti haluaa nähdä. ja onko caprille järkeä…