Espanja on ainoa Euroopan Välimeren maa joka on pystynyt hillitsemään laitonta maahan muuttoa kirjoittaa El País. Senegalista Kanarialle suuntaavien määrä kasvaa samoin kuin pohjois Marokosta Espanjan niemimaalle suunta…
Kanariansaarilla on kirjattu yksi lämpimimmistä heinäkuista kuuteenkymmeneen vuoteen kirjoittaa El Diario sanomalehden Kanarian saarten painos. El Diario kirjoittaa: "Kanariansaarten heinäkuun keskilämpötila oli 23,5 as…
El Díario kirjoittaa: Covid pudottaa Kanariansaaret EU:n alueiden asukaskohtaisen varallisuuden rankingissa. Eurostatin mukaan saaristo saavuttaa vasta 62 prosenttia EU:n keskiarvosta vuonna 2021, joka on viimeisin ennä…
El País kirjoittaa tänään kuinka Espanjan välimeren rannikko on muuttunut euroopan etsityimpien rikollisten piilopaikaksi ja leikkikentäksi. El País kirjoittaa myös kuinka 'tänä vuonna Espanjassa on tähän mennessä pidät…
Espanjan äärioikeistopuolueen Voxin kommentit ovat herättäneet huolta viime tunteina kommenttien äärikatolisuuden johdosta. Tähän asti Voxia pystyi pitämään epäilemättä katolisena puolueena mutta nyt kommentit liikkuvat…
Tietääkseni lääkärit ovat korkeatasoisia Espanjassa. Miksi siis tulla tutkimuksiin Suomeen? Jokin aika sitten luin henkilöstä joka artikkelin mukaan ymmärtääkseni asuu vakituisesti Espanjassa. Nyt sitten oli artikkeli j…
Onko kukaan käynyt syömässä missään näistä ravintoloissa? https://guide.michelin.com/fi/en/restaurants?q=Canarias
Mallorcan rannoille pystytetään valheellisia meduusoista varoittavia tauluja. Tauluissa lukee englanniksi että uiminen on kielletty rannalla meduusojen takia mutta samassa taulussa lukee katalaaniksi että meduusa vaaraa…
Etsimme sopivaa matkakohdetta Kanarialta joulukuuksi. Aikaisempaa kokemusta Kanarialta ei ole. Olemme tietoisia, että monet hotellit ovat rakennettu rinteeseen ja niissä on paljon portaita, sellaiset eivät meille käy. T…
On erikoista että Kanarian saaren suomalaiset eivät anna toisilleen neuvoja Teneriffan valtavan metsäpalon edetessä. Aiheena Espanja blogissa asiasta kirjoitetaan. Tällä palstalla ei uutisia ole näkynyt vaikka Kanarian …
Olemme nelihenkinen perhe, lapset 13 ja 14. Olemme kierrelleet Eurooppaa, Italia lempikohteena, mutta ensi kesänä haluaisin kokea Aurinkorannikon! Olen miettinyt kohteeksi Torremolinosta, Benalmadenaa tai Fuengirolaa, m…
Teneriffan tulipalosta kärsivä osa julistetaan katastrofialueeksi. Tulipalo on polttanut 13838 hehtaaria saaresta. Espanjan hallituksen mukaan sammutustyöt etenevät 'paremmilla odotuksilla' maanantaista lähtien. Linkki …
Espanja ja kreikka tulevat menettämään eniten matkailijoita ilmastonmuutoksen edetessä. Espanjan alueista Välimeren alue kärsii eniten turistikadosta ilmastonmuutoksen myötä. Linkki: https://elpais.com/clima-y-medio-amb…
Barcelonassa on rikottu korkeimman minimilämpötilan ennätys keskivikkona jolloin lämpömittari ei laskenut 29,5 asteen alle. Barcelonassa on mitattu lämpötilaa 110 vuotta. Korkeimmaksi lämpötilaksi mitattiin 38,5ºC joka …
Espanjan jalkapalloliiton presidentti Luis Rubiales eronnee tehtävistään skandaalien siivettämänä naisten maailmanmestaruuskilpailussa nähdyn epä asiallisen käytöksen takia. Rubiales kantoi kentällä kameroiden edessä Es…
Moi. Olen uusi Fuengirolassa. Olisiko täällä ketään joka osaisi keskustella Espanjasta? Suomalaiset nakkikauppiaat ynnä muut taikatuotteiden myyjät älköön vaivautuko.
Kelan tietojen mukaan lähes koko Espanjassa kelpaa tämän vuoden alusta lähtien suomalainen sähköinen resepti. Onko jollain kokemusta Fugesta ? Pitääkö olla suomalainen resepti mukana tulosteena ?
Espanjan Välimeren rannikolla on ollut myrskyinen ja sateinen sää. Ultima Hora kirjoittaa Mallorcan myrskystä: https://www.ultimahora.es/noticias/local/2023/08/27/2001615/tiempo-mallorca-impresionante-tormenta-fuertes-r…
El País kirjoittaa tänään paikallinen väestö kaikkoaa Málagasta turismin luomien korkeiden hintojen saattelemana. Paikallinen väestö tuntee elävänsä yhä huonommin turismin takia. https://elpais.com/espana/andalucia/2023…
Kyseinen hotelli teneriffan eteläpuolella,onko suomalaisia siellä vieraillut viime aikoina,kertokaahan joitain kokemuksia