Olen saanut näkymään vain muutaman.
Robottien urheilutapahtumassa kuuluu kuinka kiinalaiset nauravat jokaiselle robotin kömmähdykselle makeasti. Eikö robotisaatio ole vakava ja huippumodernille tieteelle voi nauraa? Silloin robotti show on stand upia. Rob…
Kiina rakensi sillan ja sen vanavedessä keinotekoinen saari, jonne hotelli. Koko saarta palvelee vain roboteista koostuva henkilökunta. Erittäin antoisa hollywood teema.
Turvallisuus – Kiina on yksi maailman turvallisimmista maista, jossa on erittäin alhainen rikollisuusaste. Ihmiset voivat liikkua rauhassa myös myöhään illalla. Nopea kehitys – Maan talous ja infrastruktuuri ovat kehitt…
Viimeaikoina on ollut trendikästä haukkua Kiinan tuotteita. Trendin aloitti USA, jonka ulkopoliittinen strategia oli siirtää tuotanto kotimaahan. Tällä perusteella Suomen poliitikkojen plagiointi ei toimi, ei tuotantoa …
Nuo s ryhmän retkeilyvaatteet ja muut tarvikkeet saa puolet halvemmalla suoraan Kiinasta. Ei ne ole yhtään parempia s kaupassa vaikka ne onkin puolet kalliimpia.ihan samaa tavaraa saa suoraan halvemmalla Kiinasta.posti …
Ihmisillä on tapana tehdä someaikana hullunrohkeita asioita kuvien tähden kuten kävellä ohuelle kivitasanteelle joka riippuu korkean kuilun yläpuolella. Kun varoituksia ei kuunneltu niin tasanteen katsottiin olevan valm…
Kävin Kiinassa muistaakseni 1982. Oli vähän pitempi ystävyysseuran järjestämä kiertomatka. Jossakin paikassa oli näytillä 500 istuvaa luonnollisen kokoista kullattua buddhaa, jossakin toisessa 550. Jompi kumpi saattoi o…
Moikka, Onko kukaan teettänyt miesten pukua Shanghain/Changzhou alueella? Mitä paikkoja suosittelette ja minkä hintaista on?
Pitäkää muistissa että Kiina ei tuominnut YK:ssa venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Se siis tarkoittaa että Kiina hyväksyi sen. Muistakaa että Kiinaa ei kannata tukea taloudellisesti. Kuuluu täysin eri leiriin kuin muu maail…
Kiina, sairas pas..a maa, jossa järjestetään kisat, käsittämätöntä.
Tuli tilattua kiinasta 170e arvosta tavaraa. Mitenkäs noissa menee verot ja tullaus? Pitääkö ne maksaa sitten vasta kun kirje tulee kotiin vai pitääkö heti tehdä joku ilmoitus
Eikö jo nyt olisi oikea aika unohtaa KIINAN olemassa olo kautta koko maapallon. Tämän KORONAN niin terveydelle kuin taloudelle aihettamat kustannukset ovat sitä luokkaa jota ei KOSKAAN saada takaisin tuolta kansalta vai…
Yllättävää, että kiinalainen kulttuuri alkoi samoihin aikoihin valkoisten kanssa. Sitä ennen oli pitkä aborigiaanli aste. Oli Kiinassakin sotia yli sietorajan. Pelottavimmat olivat pohjoisen ratsuväki. Mongoliassa on ko…
Kiinaksikin sana äiti on MA ja MA-MA kielessä jonka kirjoituksesta ei ota selvää
Joidenkin kiinalaisten silmät ovat hyvin hyvin hyvin pienet, kapeat viilut. Ne silmät ovat pienemmät kuin toisten kiinalaisten. Onko kulttuurissa hyvin pienet kapeat silmät suuri ihanne tai puute? Silmistä on kyse! Joid…
Löysin netistä uuden luotettavan ja rekisteröidyn Avioparin haku sivuston josta voi löytää tulevan puolison itselleen Kiinasta. www.chinacupidmatch.com Sivusto on sunnattu pääasiassa löytämään Eurooppalainen ja tietenki…
Tietääkö kukaan Kiinalaisten tavoista? Talossamme on vierailulla ollut jo pidempään iäkkäämpi pariskunta. He pesevät kaikki vaatteensa joka pöivä. Pihanarulla ovat kuivumassa aina kun sää sallii. Onko tämä tyypillistä k…
Eli siis tarviiko Japaniin tai Thaimaaseen hepatitti rokotusta. Olen kuullut toisin että tarvii ja toisin että ei tarvi. Mikä pn teidän mielipide?
Minulla on huono näkö. Mistä voi tulostaa viisumin Kiinan reissua varten, suomeksi tai lontooksi? Hakusessa turisti (L)-viisumi. Taidan tehdä pari reissua Kulosaareen