Taas alkaa mansikkakarnevaali teidenvarsilla. Ekaan törmäsin Virroilla eilen. Suomalaista oli tarjolla, tarkemmintutkien jo pitkään matkassa pyörinyttä-. Ainut neuvo on, että ei koskaan pidä' tienvarrelta ostaa. Virosta…
ON aikomus tehdä Sinisen saunan katolle näköala terassi, josta näkee kilometrien päähän, hyvä idea . Alue on loivassa länsirinteessä ja teransilla aurinkoa riittää kesällä. Ja eikun kippis. Tulkaa katsomaan jos vaikka o…
Hei, Turun Kupittaan siirtolapuutarhaa uhkaa hävittäminen laajenevan Citymarketin parkkipaikan tieltä. Siirtolapuutarhan mummot ovat aivan voimattomia painostuksen edessä. Auttakaa torjumaan siirtolapuutarhan hävittämin…
Mökille pääsee 12kk vuodessa, talviasuttavan mökin, saunaan pääsee 2-3 kertaa viikossa läpi vuoden, puulämmitteiseen saunaan ja rantasaunaan, valmiit polttopuut, kalustetun mökin, upeine keittioineen. sähkölämmitettävän…
Hei Katsoin dokumentin uudenlaisesta "metsä-puutarhaviljelystä" ja haluaisin lukea lisää tästä asiasta, sekä suomen eri kasveista että mitkä tukevat toisiaan eli luomu ja ns. "vanhan kansan viisaudet" Mitä kirjoja suosi…
Haussa on viljelypalsta joka ihanteellisesti olisi mahdollisimman aurinkoisella avoimella paikalla ja/tai etelärinteessä, eikä lähellä olisi isoja teitä ja paikka olisi muutenkin rauhallinen. Sijaintina Länsi-Uusimaa. K…
Myydän maraljuuren 1-v. taimia /10 kpl/.
Tiedättekö blogeja, jotka liittyvät siirtolapuutarhoihin. Omani löytyy täältä: http://www.blogilista.fi/blogi/pieni-puutarha/66738
http://keskustelu suomi24.fi node/8132123
Hei! Muistuttaisin myös vaihtoehdosta rakentaa uusi siirtolapuutarhamökki. Kouvolan Pentsojan ryhmäpuutarhayhdistys on pieni mutta aktiivinen. Alueellamme on vapaita tontteja rakentaa. Mökkien kokovaihtoehdot ovat 24 ta…
Onko muilla yntä kallista roskalaatikko katosta kuin meillä 431 € / m2 ?
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/siirtolapuutarhamokki-ilman-talkoita/art-12883962
Haen henkilöä, joka jakaisi puutarhapalstan kanssani. Palstani sijaitsee Mellunmäen kupeesa Vanhan Porvoontien varella. Jos jotain kiinnostaa niin laittakaa viestiä.
Mikä olisi nopeasti kasvava raja-aita siirtolapuutarha alueelle. Aita täytyisi saada pysymään kapeana ja alas leikkuuta ei haluta. Tällähetkellä aitana vanha orapihlaja joka on n. 2 metriä korkea ja käytännössä kuiva pi…
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/uutinen.asp?id=2242162
http://www.kokkola.fi/venetsialaiset
Eli haluaisin vuokrata Heinolasta kasvimaa-alueen touko-elokuuksi. Hoitaisin kaiken itse (ei tarvitse omistajan huolehtia asioista) Kasvattaisin vain kasviksia ja joitain juureksia sekä muutamia kukkia. En perunaa,pensa…
Minkä takia sitä pitäisi itse hoitaa ,vaan palkata porukalla hoitaja huhkimaan palstoja.Olis kiva omistaa mutta vie liikaa aikaa ja aivoja.
Siirtolapuutarhasta sillä se on edullista vuokramaata. Sillä jos vuokraa maan muualta se tulee kalliiksi. Siirtolapuutarha palstan saa jopa 100 eurolla vuosi tekee vain tarvittavat varasto rakennukset.
Onko mitenkään järkevää muuttaa Siirtolapuutarha osakeyhtiöksi. Meillä on ilmentynyt tämän suuntaisa ajatuksi kun vuokranantaja sattuisi ? Meidän alueella haijoitetaan määrätyn laista yritystoimintaakin silla maa on edu…