KerrostaloVastattu 4 v

Yhteisöasuminen

Kerrostaloasuminen on yhteisöasumista. Kaikki sujuu, kuhan kaikki noudattaa sääntöjä ja omaa käytöstavat.
KerrostaloVastattu 4 v

Aina tupakalla oleva asukas ärsyttää

Kerrostalossa asuvana minua on alkanut ärsyttää se, että en pääse poistumaan asunnostani juuri koskaan rauhassa, etteikö jatkuvasti tupakalla oleva "kyttääjä" olisi kimpussani. Yksi kerrostalon asukas on niin usein tupa…
KerrostaloVastattu 5 v

Raivostuttava naapuri

Jouduin tällä viikolla soittamaan keskellä yötä Poliisit naapurille. Naapuri riehui asunnossa. Riehuminen alkoi jo aiemmin päivällä ja haittasi tietokoneella tehtävää työjuttua. Oli ensimmäinen kerta kun jouduin soittam…
KerrostaloVastattu 5 v

Liika uteliaisuus

Miten saada tosielämän Ulla Taalasmaat kuriin. Toisten asiat ei heille kuulu. Tänään vein roskia ulos. Ihmettelin roska-astian luona kun jostain kuulu keskustelua. En saanut selvää mistä juteltiin. Kävellessäni ylös por…
KerrostaloVastattu 5 v

Liian uteliaat naapurit

Kuulin kun naapurit juorusi. Joku ehdotti ambulanssin tilaamista minulle. Toisten asiat ei kuulu muille. Olen kipeä, mutta osaan hoitaa asian itse. Minulla on huomenna koronatestiaika. Ja jos olo huononee osaan itsekin …
KerrostaloVastattu 5 v

Nyt huomaatte kuinka ylikuumia asunnot suomessa.

Nyt kun on ilmat viilenneet niin huomaa kuinka älyttömän ylikuumia oli asunnot toukokuusta näihin päiviin kun alkoi pilviset ja sateiset ilmat Viikon satanut vettä, pilvilstä nyt ulkona koko päivän 10 Sisälämpötila 26c …
KerrostaloVastattu 5 v

Vesimaksuhuijarit tyypillistä.

Olin lähes koko vuoden ulkomailla , kuitenkin asunnossa oli laskun mukaan kylpenyt sata norsua vaikka kukaan ei käytyänyt vettä. Kuopio Särkilahti
KerrostaloVastattu 5 v

Pihalla pyöräily

Nyt kun loma-kausi on ohi ja arki alkanut. On tärkeää muistuttaa siitä, että, kun pyöräilette kerrostalon piha-alueella, jalankulkija on kuningas. Eilen kun vein roskia ,piti varoa polkupyöriä. B -Rapun asukkaille on tu…
KerrostaloVastattu 5 v

Melupetterit

Lomat on ohi. On muistutettava taas siitä, että arki-iltana ei metelöidä klo 22 jälkeen. Naapuri melusi eilen klo 22.30 - 23.30. On kiva herätä väsyneenä aikaisin töihin.
KerrostaloVastattu 5 v

Omat kerrostalot Virolaisille ja Venäläisille

Ehdottomasti narsistisille kusipää Venäläisille ja Virolaisille omat kerrostalot! Saavat keskenään möykätä niin paljon kuin haluavat! Nämä saatanan slaavit luulevat omistavansa koko kerrostalon ja saavat muka tehdä aiva…
KerrostaloVastattu 5 v

Tiilivuorattu kerrostalo kesällä

Tiilivuorattu / verhoiltu kerrostalo on älyttömän kova varaamaan lämpöä, ulkona voi olla viikkoja 15c aurinkoinen keli niin seinät kuumia ja asunnot sisällä, Alle 25c ei laske sisälämpötila koskaan toukokuusta-syyskuuhu…
KerrostaloVastattu 5 v

Vuokran alennus kuumuushaitasta

Olen asunut nykysessä asunnossa 5.vuotta. eikä ole näin tukalat oltavat ollut kesähelteellä tähän mennessä. Asunto on tulikuuma. Viime yönä makuuhuoneessa 31. Tänään kun menin talon portaikkoon sielläkin oli kuuma kuin …
KerrostaloVastattu 4 v

Lämpöpattereiden vedenkierrätys kesähelteellä?

Viime vuosikymmenellä valmistuneessa kerrostalossa on kesäisin esiintynyt omituinen ongelma. Kun ulkolämpötila nousee 25 asteeseen, lämpöpattereissa alkaa kiertää vesi kovalla paineella — kohina on kuin tulipalopakkasel…
KerrostaloVastattu 5 v

Ruskoturkiskuoriaiset

Muutin viime heinäkuussa vanhaan kerrostaloon. Asunnossamme oli edellisellä asukkaalla kissoja. Talvella siivouksen yhteydessä löysin sohvanaluslaatikosta eläviä toukkia. Myöhemmin ne osottautui vyöihrakuoriaisen toukak…
KerrostaloVastattu 5 v

Vuoden kohokohta

Kerran vuodessa on jääkiekon MM kisat. Naapuri on alkanut hermostua. Paukutti seinään tänään. Suomella on melkein kaikki alkusarjan matsit myöhäisillan pelejä. Järjestyssäännöissä on toki määrätty, että klo 22. On oltav…
KerrostaloVastattu 5 v

Kokemuksia vuonna 1960-1970 valmistuneesta kerrostalosta

Kertokaas,olisi mielenkiintoista lukea. Itsellä oli viime kämppä vuonna 1972 valmistuneessa kerrostalossa,oli kamalaa asua,kaikki äänet kuuluu läpi,jonka lisäksi ei ollut väliovea estämään rappukäytävän ääniä, sänky tie…
KerrostaloVastattu 5 v

Kokemuksia vuonna 1960-1970 valmistuneesta kerrostalosta

Kertokaas,olisi mielenkiintoista lukea. Itsellä oli viime kämppä vuonna 1972 valmistuneessa kerrostalossa,oli kamalaa asua,kaikki äänet kuuluu läpi,jonka lisäksi ei ollut väliovea estämään rappukäytävän ääniä, sänky tie…