SienetVastattu 17 v

Lampaankääpä/typäskääpä

Kerranpa poimittiin pyykkikorillinen "lampaankääpiä". Typäskäävästä koskaan kuultukaan. No suuri määrä, joten keittämällä kypsäksi. Ihme haju tulvi mökkiin ja sienet sekä keitinvesi ihan violettia. Ei tajuttu, missä vik…
SienetVastattu 4 v

Herkullinen lehmäntatti

Olin aina sivuuttanut lehmäntatin, koska se niin pian lässähtää ja siinä on usein pikku kärpänen asukkaana. Kuitenkin jonkin ruokareseptin innoittamana poimin pari vuotta sitten niitä. Huonon kohdan voi leikata pois, mu…
SienetVastattu 2 v

Kaunis tuoksuva kääpä tai vinokas?

Ilmeisesti kuusen kanto, siinä nojallaan jokin lepän ranka rtmv. Sekä kanto että ranka taynnänsä suorastaan valaisevan keltaisia kääpiäkö lienevät vai vinokkaita. Metsä on hämärä, joten ne jo kaukaa näkyivät. Suurin kum…
SienetVastattu 17 v

Huono vuosi

Eipä ole tatteja juurikaan näkynyt Joensuun seuduilla, ainakaan minä en ole niitä löytänyt, vaikka etsiskellyt olen.
SienetVastattu 5 v

Mikä sieni?

Osaisitteko sanoa kuvauksestani: pienen kokoinen, ylöspäin rihmoittuva, ei selkeää jalkaa, mieto tuoksu (muistuttaa kanttarellia), saman värinen kuin kanttarelli, mutta muodoltaan rihmainen kuin pieni puska. Kerääjän mu…
SienetVastattu 17 v

Hesari vastuussa myrkytyksistä?

Hesari kehui valkokärpässientä kuvan kanssa viime viikolla. Ei kai nämä valkokärpässienten myrkytystapaukset liity siihen? En usko oikein sattumiin, että seuraavalla viikolla sienestäjät ovat syöneet näitä ja ovat nyt h…
SienetVastattu 17 v

ekat hirvikärpäset

Ollaan käyty jo pari viikkoa sienessä ja löytynytkin on ihan mukavasti: kanttarelleja, torvisieniä, suppiksia, orakasta, lampaankääpää, mustavahakasta, keltahaarakasta, haperoita ja rouskuja. Herkkutatteja ei löydetty v…
SienetVastattu 14 v

Kolme kuolemanvaarassa

Kolme ihmistä on sairastunut kuolemanvakavasti syötyään erittäin myrkyllistä valkokärpässientä. Kaikki potilaat ovat Etelä-Suomesta, kertoo Helsingin Sanomat. Kolme potilasta on hoidossa HUS:n Kirurgisessa sairaalassa H…
SienetVastattu 17 v

TOISIA ONNISTAA

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1722789
SienetVastattu 17 v

Kanttarelleja

olen kerännyt sieniä noin 32 vuotta.Ikuna ei ole ollut näin paljon kanttarelleja. Eilen vakipaikoilta saatiin tuhoton määrä, Valmista kastiketta 3 litraa 2 tunnin keruulla. Ilman etsimistä. Ja nyt jo mustaa torvisintä j…
SienetVastattu 17 v

HERKKUTATTEJA

POHJOIS-KARJALASSA 15 EURON KILOHINTAAN NOPEIMMILLE
SienetVastattu 6 v

Keltahaarakas

Sienikirjassa olen monesti ihastellut keltahaarakasta ja nyt viimein niitä tuli metsässä vastaan, tosin ihan vain muutama. Paistoin erikseen pannulla nämä muutamat pikkuruiset ennen kanttarellien paistoa ja olivat kyllä…
SienetVastattu 17 v

etsikääs tatteja

loiran lammen ympäristö ja mustavaarantie enossa,luulisi tatteja löytyvän,toiv..vaan kosteutta tulisi enemmän,ei ne sienetkään pyhällä hengellä....
SienetVastattu 17 v

pieni idea

tätä ei moni kokeile mutta jos on vene tai saa jostain niin kannattaisi mennä ja kokeilla etsiä saarista koska siellä ei kaikki kerääjät juokse ja sieltä ne suurimmat saaliit saadaan.jos ei kiinnosta niin antaa hapantua…
SienetVastattu 17 v

rutto iskenyt

uskoitko todella vai mielenkiinnostako vain vilkaisit.hehehe
SienetEi vastauksia

tattivihje

pohjois-karjalan kaatamon alueelta ja tuusniemeltä löytyy hyvät tattimetsät,tarkempaa en osaa sanoa mutta autollahan sinne pääsee ja varmasti löytyy kun jaksaa kiertää jonkinverran
SienetEi vastauksia

Sienikurssi

Löytyykö Siikaisten Eteläpäässä järjestettävälle sienikurssille osallistujia? Ensimmäinen kurssi (1.) olisi tarkoitus järjestää 4.9. ja toinen (1.) 7.9. aloitus noin kello 17.00. (1.) Kurssilla käydään metsässä tutustum…
SienetEi vastauksia

tatteja löytyy

repokallion ympäristöltä,kaatopaikan lähimetsistä ja hammaslahteen johtavalta tien vierimetsistä ja tottakai hammaslahden seudulta.ja aamulla aikaseen kun jaamankankaita kiertää niin saattaapi tattia saada myyntiinkin a…
SienetVastattu 17 v

tattipaikkoja...

tässä olisi muutamia käymisen arvoisia sieni alueita joensuun ympäristössä:liperin alue(papelonsaari)ja sen lähialueet.ylämyllyn välikangas jos tatteja haluaa kankaalta ja jaamankangas varsinkin uuron lähellä.rääkkylän …
SienetVastattu 15 v

Ostaako joku?

Olisiko keskisuomen alueella ketään kuka ostaisi sieniä ja marjoja. tällä hetkellä olisi kerättynä 2 ämpärillistä kanttarellejä sekä 3 ämpärillistä mustikoita. HUOM kakki sienet ja marjat on puhdistettu! tulossa noin ka…