BongausVastattu 13 v

valkopäätiainen

oli noin viiden metrin pääs minusta, onko yleistynyt? olen nähnyt kahesti sen meitin pihapiirissä. Sil on melko selvä valkoinen V selässä ja pää on valkoinen mustalla silmä viirulla.Tai voisko olla albiino sinitiainen. …
BongausVastattu 13 v

Lintu joka päästää kolme erillaista ääntä?

http://aijaa.com/sYZ72v heikko äänitys, mutta ensimmäinen KVAAK KVAAK KVAAK kuuluu selvästi, tämän jälkeen kuuluva eli äänellä päästetty kvaak kvaak kvaak kuuluu vaimeasi, tämän jälkeen kuuluva "pärinä" ei kuulu ollenka…
BongausVastattu 13 v

Peipposella vasta pesänteko mielessä.

Seurasin tänään Paimiossa, kun naaraspeippo käyskenteli pihalla ja kokosi nokkaansa aimo tukun kissankarvoja maasta. En jaksanut seurata, mihin puuhun se ne kantoi, mutta pesänpehmusteeksi varmaankin.
BongausVastattu 13 v

Mikä lintulaji?

Näin tässä erikoisen linnun. Kyyhkyn näköinen, hieman kuten Turturikyyhky, mutta pää ja kaula n. kuparinruskea, kaulassa kirkkaansininen laikku, peräpäässä mustaa ja valkoista. Pyhtäällä hiekkatien reunassa istui koivun…
BongausVastattu 13 v

Västäräkki ei helpolla luovuta.

Kävi niin, että laitoin pressun klapikasan päälle ja sidoin naruilla sen kiinni. En arvannutkaan, että västäräkki oli salaa tehnyt kasaan pesänsä. Nyt tuo lintu kuitenkin tulee aina ulos pressun helman alta yhdestä koht…
BongausVastattu 13 v

Mustarastaalla pesintä myöhässä.

Tuli käytyä viikonlopulla Lopella ja kesäpaikan leikkimökin ikkunalaudalle oli mustarastas tehnyt pesän. Siinä emo kyhjötti miltei alituiseen eikä lähtenyt pois, vaikka otin kuvankin salamalla parin metrin päästä. Välil…
BongausVastattu 13 v

Mikä siellä pesii

Yhdessä pöntöistä on jotain kummallista. Suuaukkoa on isonnettu sitten viime kesän ja siellä näkyy sisällä olevan naavaa. Naavaa roikkuu pitkä tuppo aukosta pöntön ulkopuolellekin. En ole nähnyt mikä siellä kulkee, mutt…
BongausVastattu 13 v

Pesintää

Yhdessä pöntössämme on talitiaisella poikaset jo viikon verran. On siinä emolinnuilla rahtaamista, kun yhtenään hyönteisiä kiikuttavat poikasille. Varsinkaan viileämpinä aikoina tiaiset eivät lennä kuin aivan pöntön läh…
BongausVastattu 13 v

Pesiikö kuikka merellä

Soutelin tänään onkiminen mielessäni pienen saaren rantaan. Saaresta lähti aivan veneeni vierestä lintu joka mielestäni ei voi olla muu kuin kuikka tai jääkuikka. Selän valkoiset poikkijuovat olivat selvästi näkyvissä. …
BongausVastattu 13 v

Ehdotuksia lintulajiksi !

Yritin selvittää "laulavasta lintukirjasta" ja luontoportista linnun lajia huonolla menestyksellä. Olisiko ammattilaisilla ehdotuksia lajiksi? http://www.youtube.com/edit?video_id=fZcMm4Y6mys&video_referrer=watch&ns=1 T…
BongausVastattu 13 v

Ruisrääkkä

Onko tuo ruisrääkkä kovin harvinainen?
BongausVastattu 13 v

Onko silti peippo

Oli piharakennuksen katolla. Sillä oli sellaiset valkeat, kuin kaksoistäplät poskissa ja punertavaa rinnassa. Mutta lisäksi sillä oli vihertävää takaosassa, mutta sellaisesta taas ei puhuta mitään lintukirjan tuntomerke…
BongausVastattu 13 v

Mikä haukka?

Lentelee tuossa pellonpäällä päivittäin, ja on varista suurenpi, pysyy pitkiä aikoja paikallaan lekuttaen siipiään?
BongausVastattu 13 v

Narahtelulintu

Ääni oli kuin narahteluja sellaisissa sarjoissa. Voisi hyvin verrata siihen, miten aito korkki narahtaa viinipullossa. Vain monta narahdusta aivan peräperää, pieni tauko, sitten taas... Ehkä joku portti, tai ruosteinen …
BongausVastattu 13 v

Todella erikoinen linnunlaulu - apua tunnistukseen!

Mikä lintu? Kuuluu asutusalueella ja metsässä, ääni muistuttaa hieman nokia tunea. Neljän nuotin sijaan lintu viheltelee muistaakseni kolmen nuotin sarjoja kolmasti peräkkäin (vähän tyyliin e-d-fis, mutta en ole ihan va…
BongausVastattu 13 v

Lintubongarit

Mikä lintu voisi olla: Pesä on maassa puun juurella aika näkyvällä paikalla, neljä munaa, pohjaväri vaalean ruskea, tummemmanruskeat epämääräiset pienehköt pilkut.Munat ovat pituudeltaan ehkä 3-4 cm, ihan viereen en ole…
BongausVastattu 13 v

Eroon linnusta joka sarjatulittaa paskaa

Miten pääsen eroon linnusta joka tulittaa ikkunat täyteen ******? Parvekkeella joudun koko ajan kyttäämään kyseistä lintua ettei se osu minuun, aina se hyökkää, en voi päästää kissaa parvekkeelle tai se hyökkää koko aja…
BongausVastattu 13 v

Mikä Lintu?

nyt tulee vähän huono selostus mutta kuulin oudon linnun äänen illalla joen lähellä ja lintu kuulostaa ihan pelikoneelta. melko monimutkainen viserrys ja hauskalta kuulosti. lintua en nähnyt ku muitakin lintuja lenteli …
BongausVastattu 13 v

Pyrstö pystyssä

Seurasin aika läheltä lintua, joka käveli aidalla ja nosti pitkähkön pyrstönsä vähäksi aikaa aivan pystyyn. Samalla väristeli hieman siipiään. Sitten matka taas jatkui ja sama toistui. Koko 14-16 cm Väritys: ruskeahko s…
BongausVastattu 13 v

Minkä linnun munia?

Mökkitiemme vieressä oli tämmöinen. http://aijaa.com/99Gn0K Rastaan kokoinen lintu lähti siitä lentoon ja kävin nopeasti ottamassa kuvan. Rastas se minusta oli tai Pyy. Mutta mikä rastas?