On selvää, että kuljettajan tärkein tehtävä ei ole mikään aikataulussa pysyminen, vaan turvallinen, rauhallinen ajotapa. Tärkeintä on, että matkustajien ei tarvitse pelätä linja-auton vauhdissa. Tärkeintä on, että tulla…
"Helsingin kaupunki on vähin äänin korvannut yhden keskustan tyhmimmistä liikenneratkaisuista ja palauttanut kärkikolmiot moniin risteyksiin, joihin on rakennettu ylijatkettu jalkakäytävä. Ainakin julkisuutta saaneisiin…
Pellit ovat rytisseet ympäri Suomea. Ketjukolareita on sattunut ainakin Ylöjärvellä, Mäntsälässä, Espoossa ja Hyvinkäällä. Tilanteissa kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti. Perjantaiaamuna sattui myös liikenneturma Mer…
Iltalehdessä on ainakin kolme juttua törkeän varomattomisti toimivista kuljettajista. Samansisältöisiä juttuja on ollut aimminkin. Kun kuljettaja kaksin käsin kirjoittaa testiviestiä auton liikkuessa maantienopeutta (10…
Iltalehdessä on ainakin kolme juttua törkeän varomattomisti toimivista kuljettajista. Samansisältöisiä juttuja on ollut aimminkin. Kun kuljettaja kaksin käsin kirjoittaa testiviestiä auton liikkuessa maantienopeutta (10…
Kuuntelin päivällä radiota autoa ajaessa. Kerran tunnissa Radio Suomi kertoi, että tänään torstaina on suurimmat ruuhkat juhannuksen viettoon, suurimmat ruuhkat ovat kello13-18 välillä, 1,2,4 ja 6 -teillä. Paluuruuhkat …
"Espoon kaupunki on laajentamassa maksullista pysäköintiä merkittävästi, kertoo Länsiväylä. Pahimmillaan autoilijoille voi koitua kadunvarsipysäköinnistä tuhansien eurojen vuosittainen lasku." https://www.iltalehti.fi/a…
"Laukaassa 16.6.2026 kello 12.30 tapahtuneessa henkilöauton ja rekan törmäyskolarissa henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Henkilöauton kuljettaja menehtyi törmäyksessä. R…
Matkahuollon HÄPEÄ on mittaamaton! Väkevä YLISTYS Miki Kuuselle!
Täytyy arvostaa tänään mustan taksimersun kuljettajaa. Hän on ennakoivasti osannut valita tälle työpäivälle huipputurvalliset nastarenkaat alle kuljettaessaan arvokkaasti maksavia asiakkaitansa varmoin käsin myös kanssa…
Vilkaisin polttoaine netistä päivän hintoja, rapiat 2,2€. Raakaöljyn hinta syöksyy alas ja meillä lähtee pumppuhinnat jyrkästi ylös. Eilen polttoaine kauppiaat lupasi hinnan laskevan syksyllä jos öljyn hinta laskee. Iha…
Muistatteko kun Laurin veturi suistui kiskoilta viallisessa ja korjaamatta jätetyssä vaihteessa ja Lauri meni itse paikalle ja paljasti heti mediassa Väyläviraston radanpidon laiminlyönnit ja raivaustyöläisten hidastelu…
Muu kutsuttaessa saatavilla oleva henkilöliikenne" on toimialaluokitus (koodi 49330), joka kattaa tilauksesta toimivan, reitittömästä joukkoliikenteestä poikkeavan henkilökuljetuksen. Ja näiden yritysten konkurssit näyt…
Kertokaapas kokemuksia missä ajetaan Suomessa hurjia ylinopeuksia ,liikennemerkit,rajoitukset on niin turhia?Entä turpaväli turvaväli??miten se toimii.
Hei ja WÄKEWÄ YLISTYS oikeamieliselle LIIKENNÖITSIJÄLLE!! Sanonpahan wain, että on se kummaa kuinka BUSSILIIKENNETOIMIJAT ovat wähebtyneet WAIKKA matkustajamäärät KASWAWAT!! Kuinka perintöparonit OWAT WOINEET luowuttaa …
Julistakaa TOTUUTENNE tulisesti tänne!
Kun tienkäyttäjä noudattaa liikennesääntöjä, noudattaa hän lähtökohtaisesti myös liikenteen edellyttämää huolellisuutta. Liikennesäännöt eivät kuitenkaan täysin määrittele niitä rajoja, joissa tienkäyttäjän tulee liiken…
Ajelin tuossa 60km/h rajoituksella olevaa tietä ja pysäkiltä oli lähdössä bussi. En päästänyt sitä eteeni ja tämän seurauksena bussi soitti torvea. Seuraavissa liikennevaloissa bussi ajoi rinnalleni ja kuljettajan ikkun…
"16-vuotias mopoilija kuoli henkilöauton ja mopon välisessä liikenneonnettomuudessa maanantai-iltana Lappeenrannassa. Asian vahvisti Iltalehdelle tapauksen tutkinnanjohtaja Kimmo Vasara Kaakkois-Suomen poliisista. Kaakk…
Kela tiedottaa: taksitilityksien käsittely on ruuhkautunut Kelassa Tiedotuksen mukaan tilityksien käsittelyaika on noin 3 viikkoa. Tilanne ei valitettavasti Kelan arvion mukaan tule helpottamaan kesän aikana. Miten tuol…