asumistuen kuun alussa, ja jos aloitan työt elokuun puolivälissä (tämä työn saanti ei ollut tiedossa ennen kuin päivää ennen työn alkua), niin peritäänkö minulta elokuun tuki pois. Heti kuitenkin ilmoitin että olen töit…
Työnantajakeskusjärjestö ehdottaa asumistukien leikkausta! EK palauttaisi asumiskulujen omavastuun toimeentulotukeen. Työelämäaiheista vastaavan johtajan Ilkka Oksalan mukaan tällä parannettaisiin työllisyyttä, kun kann…
Saanko asumistukea syyskuulta kun muutan uuteen asuntoon 16.8. Elokuun alusta olen ollut asunnoton.
Lieksan päättäjät herättkää ! Asukas autetaan vessaan ja istutetaan jopa puolituntia ja mennään sillä aikaa juomaan kahvit. Onko oikein olen jo kolme kertaa nähnnyt tämän. Ei kahvi jäähty pannussa sillä aikaa ku nostaa …
Aloitan opiskelut 2. asteen opistossa ensi viikolla. Oon ollut pätkätöissä, kaupoissa osa-aikaisena jne. Olen asunnoton, posti tulee poste restanteen. Kovasti haen asuntoa. Opisto, johon menen, on ilmainen ja opiskelu k…
Hei! Olen yksin elävä, 23 vuoden mittaisen yhtäjaksoisen työllisyyden jälkeen työtön mies. Töihin menisin, mutta ei ole vielä tärpännyt. Saan jonkin aikaa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Sitten käsittääkseni puto…
Yksi tyttökavereistani on saanut asumistukea ja työttömyystukea. Hän jätti työtarjouksen ottamatta. Työt olisi alkanut tänään 05.08.2016 Työttömyystuki olisi tullut 08.08.2016 tilille ,ajalta --> 04.08.2016 Asumistuk…
Tilanne: - ystävykset vuokranneet molempien nimissä kaksion 1.9. alkaen - toinen aloittaa opiskelut tänä syksynä - toinen muuttaa paikkakunnalle työn perässä, on siis vielä muuton hetkellä (ja varmasti jonkin aikaa sen …
Olen muuttamassa ensi vuoden syksyllä omaan asuntoon (vuokralle) jolloin olen 18-vuotias ja opiskelut ovat ohi. Millaisia tukia voin hakea jotta voisin näin (mahd. Silloin työttömänä) nuorena pärjätä, maksaa vuokran jne…
Olen ennenaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä melkein 50 vuotias. Pienimmällä takuueläkkeellä ja saan eläkeläisen asumistukea. En osta mitään joten voisin vähästä säästää. Haluaisin pois asuinkunnastani esim kansanopist…
Reilu viikko sitten lääkäri kirjoitti minulle B-lausunnon kuntoutustuen jatkamisesta. Päätöksessähän menee se noin kaksi kuukautta, mutta entä jos muutan paikkakunnalta toiselle ennenkuin päätös on tehty? Ajattelin siis…
Eli olen muuttamassa omaan kämppään ja on auto. Pudottaako kela/sossu tukia auton perusteella? N 1000€ arvoinen rutku.
Kannattaa pitää patjan alla, niin ei sairas yhteiskunta vie.
Jo alkuvuonna talouden tulot putosivat reilusti, sitten huhtikuun alusta yli 700 euroa. Mutta Kelan mukaan mitään muutosta ei ole tapahtunut, vaikka sen oma päätös jo tammikuussa laski talouden tuloja juuri tuon yli 700…
Asumistuki, työttömyskorvaus... eikös niin ettei työttömyyskorvaukseen vaikuta perintö? entäs asumistukeen? jos siis ihan rahana? sossun voi unohtaa.
Olen pitkäaikaistyötön, työnantajan kaatumisen myötä kolme vuotta sitten irtisanottu. Ex. vaimoni halusi erota pari vuotta sitten. Omistusasunto on yhä yhteisessä omistuksessamme, mutta itse asustelen kesämökissä muuall…
Hyvä, että huijarit jää kiinni: http://yle.fi/uutiset/lannen_media_kelalta_yritetaan_huijata_tukia_lahes_tuhat_kertaa_vuodessa/9014420 On kansalaisvelvollisuus käräyttää jokainen, joka huijaa yhteisiä verovarojamme.
Tulossa on noin 60 tuhannen euron perintö josta tietysti menee jonkun verran perintöveroa. Rahat saan kun asunto on myyty. Pitääkö minun ilmoittaa Kelaan perinnöstä? Perinnön laitan nollakorkoiselle tilille.
Varmaan jollakin on kokemusta, kuinka tulee toimia, jos ulkomaalainen ystävä tulee asumaan määräaikaisella oleskeluluvalla Suomeen. Hän ei ele eu/eta kansalainen, eikä ole siis Suomen kansalainen, eikä kuulu Suomen sosi…
Kun lasketaan tän vuoden tulot, niin ne on keskiarvoltaan 750€/kk, mutta tässä kuussa olen saanu jo 2000€, niin mahdanko saada tukea silti? Tuosta 2000€ eurosta on iso osa mennyt laskuihin ja velkaan jota tarvittin alku…