Somalialaisten vähemmistökristittyjen tilanne huononi entisestään Somaliassa vuoden 2010 aikana. Media on käynnyt kampanjaa kristittyjä vastaan antaen heitä hyvin negatiivisen kuvan. Vuoden aikana kahdeksan kristittyä s…
Tilanne Afganistanissa on huonontunut viimeisen vuoden aikana. Kristinuskoon kääntyneiden entisten muslimien vaino hallituksen taholta lisääntyi. Pääosin islamilainen yhteiskunta ei hyväksy afgaanikristittyjä, eivätkä k…
Saudi-Arabiasta saatujen tietojen mukaan vuoden 2010 aikana useat kristityt saivat kokea väkivaltaa uskonsa tähden. Edellisen vuoden aikana ei ole tullut tietoon vastaavia tapauksia. Ihmisoikeusjärjestöt kuitenkin olett…
Iranilaisten kristittyjen pidätysaallot ovat jatkuneet, erityisesti joulukuussa 2009 ja vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana. Salainen poliisi tarkkailee monien seurakuntien kokoontumisia. Seurakuntien ja solujen…
Pohjois-Korean ihmisoikeustilanne viimeisen vuoden aikana on edelleen erittäin huono. Viime vuoden aikana maassa tapahtuneilla muutoksilla oli negatiivinen vaikutus koko kansaan, myös kristittyihin. Valuutta-uudistusten…
Valtio ja kirkko erotettava toisistaan, ja jumalanpilkkalaista on luovuttava Suomessa: "Tietyn uskonnon määräävä asema maassa ei saisi koskaan merkitä sitä, että toista uskontoa tunnustavia syrjitään" http://www.aamuleh…
Itse olen kristinuskovainen, ja olen nyt siis armahdettu syntinen tässä maailmassa.
Somalialaista 17-vuotiasta Nurta Mohamed Farahia ammuttiin kuolettavasti rintaan ja päähän 25. marraskuuta 2010. Ampujina toimi kaksi toistaiseksi tunnistamatonta miestä, ja kyseessä oli selvästi kunniamurha. Hyökkäys s…
Vietnamin poliisi pidätti Pastori Nguyen Hong Quangin 13. joulukuuta 2010. Nguyan Hong Quang on ihmisoikeusjuristi ja toimii Legal Committee of the Vietnam Evangelical Felloship -järjestön puheenjohtajana. Samalla viran…
Vankiloissa on eräänlaisena reliikkinä, jäänteinä (kuin häntäluu) sotilaspastorien virkoja. Ne eivät ole täysin ongelmattomia uskonnon ja omantunnovapauden sekä kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Ne myös vie…
Mitä mieltä olette arvon keskustelijat, voiko ateisti toimia pappina? Entäpä imaamina? Voisiko ateisti mielestänne toimia ns. maallikkosaarnaajana vaikkapa helluntaiseurakunnassa palkkaa vastaan? Toivoisin perusteltuja …
Mitä uskonnonvapaus oikeastaan tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että kuka tahansa voi perustaa epämääräisen kultin, jonka tarkoituksena on alistaa ja manipuloida tämän "paimenen" karja hänen tahtoonsa? Jossain pitäisi …
Pilkata ,--Muistan jotenni vähän enne 11.09- 01. --kuinka amerikkalaiset poliisit taas kerran neuvoivat erooppalaisia" kommunistien"eli köyhin käsittelyssä ,.-" nyrkkiä suuhun" se on vanha hyväksi havaittu taktiika ,-- …
http://areena.yle.fi/audio/1483627
Kiinan viranomaisille on ollut normaalia käytäntöä vainota virallisesti rekisteröimättömiä kotiseurakuntia. Nyt viranomaiset ovat hyökänneet myös laillisesti rekisteröityjen seurakuntien kimppuun. Paikallisviranomaiset …
Turun Klassikon lukion oppilaille on järjestetty joulukirkko ja sinne on kuulema pakko menne, myös niiden jotka ei kuulu kirkkoon. Voiko näin tehdä? Uskonnottomille tämä ei varmaan ole suuri ongelma, mutta muita uskonto…
Pakistanin jumalanpilkkalain varjolla on asetettu syytteeseen useita vähemistöyskontojen edustajia Muhammedin tai Koraanin pilkasta. Yksi viimeisimmistä syytetyistä on kristityn naisen, Asia Bibi, joka on tuomittu jumal…
Ateistina en voi SIETÄÄ kirkonkellojen kalkatusta sunnuntaisin ja muulloinkin kun on uskovaisilla jotkut menot päällänsä. Pitäisi saada laki että uskontoa saa harrastaa vain niin ettei se häiritse uskonnottomia kuulumal…
Ensimmäistä kertaa maan historiassa Bhutanin buddhalainen hallitus näyttäisi nyt olevan valmis antamaan paljon odotetun tunnustuksen ja siihen liittyvät oikeudet maan pienelle kristittyjen vähemmistölle, joka on pääosin…
Tänä vuonna Organisation of the Islamic Conference (islamilainen konferenssi), OIC, esittelee jälleen YK:ssa ”Uskontojen kunnianloukkaus” (The Defamation of Religions) -päätöslauselman. OIC on järjestö, johon kuuluu 57 …