MormonismiVastattu 2 v

Hätkähdyttävä DNA-kieli

Professori Richard Dawkins, johtava ateisti, on todennut, että DNA on evoluution vakuuttavin todiste. Kirjassaan Maailman hienoin esitys: Evoluution todisteet hän kertoo, että DNA-koodi (eli DNA-kieli) on sama kaikissa …
MormonismiVastattu 2 v

Mormonien toinen Evankeliumi

TOINEN JEESUS JA VÄÄRISTELTY EVANKELIUMI "Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumi…
MormonismiVastattu 2 v

Ollin uskoma teistinen evoluutio

Teistinen evoluutio Teistinen evoluutio, jonka mukaan Jumala olisi luonut evoluution avulla, hallitsee lähes kaikkia kristillisiä seurakuntia. Se tuhoaa Raamatun arvovallan sataprosenttisesti. Mikä pahempaa, se mitätöi …
MormonismiVastattu 2 v

Missä Eeden sijaitsi?

”Eedenistä lähti virta, joka kasteli puutarhan, ja se jakaantui sieltä neljäksi haaraksi. Ensimmäisen nimi on Piison. Se kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa. Sen maan kulta on hyvää, ja siellä on myös bedellion-p…
MormonismiVastattu 2 v

Jokaisella ihmisellä on perustieto Jumalasta

Jokaisella ihmisellä on perustieto Jumalasta, joka synnyttää niin syvän vakaumuksen elämän tarkoituksesta, että ateistitkin usein ajattelevat, puhuvat ja toimivat ikään kuin elämällä olisi tarkoitus osana kaikkikäsittäv…
MormonismiVastattu 2 v

Ikäero ongelmana

Mitäs mieltä Arto on siitä, että Teemu Selänteen mielestä presidenttiparilla ei saa olla liikaa ikäeroa? Teemu uskaltaa sanoa sen vasta nyt, kun Sauli on jättämässä presidentintehtävät. Kieltämättä 28 vuoden ikäero Saul…
MormonismiVastattu 2 v

Puhuiko Luoja palturia?

Nykyään on muotia väittää, että Jeesus erehtyi opetuksessaan ”Nasaretilainen puuseppä” ei kirjanoppineiden ja ylipappien mukaan olisi tuntenut tuhansien teologisten tiedekuntien ”jalostamaa” Vanhan testamentin tutkimust…
MormonismiVastattu 2 v

Luominen, Raamattu ja evoluutioteoria

Jos ei usko luomiseen ei usko Jumalaan. Luominen, Raamattu ja evoluutioteoria 1. LUOMINEN – KESKEINEN USKONKOHTA Raamattu alkaa luomisesta ja päättyy luomiseen. Maailmalla on kristillisen uskon mukaan syntyhetkensä ja p…
MormonismiVastattu 2 v

VIRHEELLINEN KEHITYSOPILLINEN TULEVAISUUDENKUVA

VIRHEELLINEN ”KEHITYSOPILLINEN” TULEVAISUUDENKUVA Eräs teleyritys on kehittänyt ”Mindyn”, irvokkaan 3D-mallin osoittamaan, kuinka ”älypuhelimien, kannettavien tietokoneiden ja muun tekniikan johdonmukainen käyttö” muutt…
MormonismiVastattu 2 v

Punasiirtymä

Laitoin tämän viestin tuonne toiseen ketjuun, mutta ajattelin, että on parempi tehdä kokonaan uusi aloitus aiheesta: Annetaanpa Ollille nyt mahdollisuus. Kerro että miten punasiirtymän avulla voi mitata etäisyyksiä stab…
MormonismiVastattu 2 v

Venäjän alkuhistoria

Nyt kun Venäjä on runsaasti esillä tiedotusvälineissä ja muutenkin niin on hyvä tietää venäjän alkuhistoriasta. Ensimmäinen ihminen saapui noin 100 km nykyisestä Moskovasta etelään vuonna 691 (693) jKr.
MormonismiVastattu 2 v

Mistä tulivat elämän säätelyjärjestelmät?

Ihminen on täynnä säätelyjärjestelmiä. Kehon lämpötila on pidettävä hyvin tarkoissa rajoissa. Samoin verenpaine, sydämen lyöntitiheys ja kymmenien eri aineiden pitoisuus veressä. Pienikin poikkeama voi aiheuttaa välittö…
MormonismiVastattu 9 kk

Maan magneettikenttä

Tiesitkö, että jos maa olisi yli 10000 vuotta vanha, niin sen magneettikentän tuottavan sähkövirran alkuperäinen voimakkuus olisi sulattanut planeetan? Luomiseen uskova professori, tohtori Thomas Barnes huomasi, että vu…
MormonismiVastattu 2 v

Mistä puhe, kieli ja kuulo ovat kotoisin?

Mistä puhe, kieli ja kuulo ovat kotoisin? Miten evolutionistit selittävät puhumisen ja kuulemisen ”kehittymisen”? YLE Tiede -palstalla todetaan (14.4.2013): ”Etiopialaisapinan huultenmaiskuttelu voi valottaa ihmiskielen…
MormonismiVastattu 2 v

Mutta tiedä tämä taivaallisesta ajanhallinnasta

Mutta tiedä tämä taivaallisesta ajanhallinnasta: JUMALA YKSIN TIETÄÄ, PALJONKO MEILLÄ ON AIKAA. ”Minun päiväni ovat sinun kädessäsi” (Ps. 31:16). Jumala hallitsee ajan. ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala…” (Ga…
MormonismiVastattu 2 v

Mormonien salaiset kättenpuristukset nyt videolla

Voit oppia nämä videolta ja päästä niiden avulla taivaan portilta sisään. Siis se on MAP-kirkon opetusten mukaan niiden tarkoitus. Vaikka tosin Mormonit saattavat sanoa että ei Jumala niin herkkäuskoinen olisi. Mutta mi…
MormonismiVastattu 2 v

KANOJEN ESIINMARSSI

Yllättävää kyllä, kanoja ei mainita ollenkaan Vanhassa testamentissa. Syy siihen on nyt selvinnyt. Äskettäisessä tutkimuksessa vanhimmat kanan luut (Thaimaassa) arvioitiin 3 250–3 650 vuotta vanhoiksi. Kun otetaan huomi…