Olen räpiköinyt itseni eroon ahdasmielisen hengellisen yhteisön vahingoittavasta vaikutuksesta. Pitkä tarina, mutta edelleen ahdistaa jos kohtaan ylikarismaattista yhteisöä edustavia jotka ilmoittavat että "rukoilemme p…
Onko totta, jotta Tapani olisi aikoinaan jäänyt kiinni pikkutytön kylvettämisestä? Olisi kuulemma kylvettänyt ihan kokonaan. Pessyt.
Opetuksista on puhuttu paljon, niin kerron yhdestä pikkujoulusta. Lapsia koristeli kuusia, ja Tapanin mussuttaessa pullaa, hän puolen tunnin ajan tuijotti pienen pojan takamusta.
Tuohon Martti Ojarekseen liittyvistä seksirikoksista. Monen lähteen mukaan näistä on yli kaksikymmentä vuotta. Onko joku tietoinen, mitä on käynyt, missä jne?
Miksi pyörität kiristyskanavaa. Olet yhteiskunnalle velkaa.
Käykäähän tutustumassa omaan lähimpään One Way -seurakuntaanne, monia on siirtynyt muista seurakunnista One Way -toimintaan koettuaan sen hyväksi. https://onewayseurakunta.fi/
Mietin tänään erilaisia uskon asioita, kun huomenna on taas aika mennä kirkkoon. On pitkään kiertänyt juttua, että tuo kiertelevä evankelista Niklas, joka tunnetaan TV7 kanavan kanjoni miehenä, on syyllistynyt lapsen hy…
Iltaa kaikille 🙂 Tulkaa seuraamaan meitä. On alkamassa uusi ruokajakelu. Katsotaan miten jatketaan. Tervetuloa. https://www.facebook.com/groups/350625263656751/?ref=share
Ilmoituksen, seurakunnassa tapahtuvasta alkoholin käytöstä. Tunnen yhden naisen, ja olen itsekkin paljon juopotellut hänen kanssaan, joka on lasten kanssa työssä. Hän juo kuulemma työajallakin. Nimikirjaimet ovat H.P. t…
Moi! Onko ketään tulossa Fifteen-leirille kesäkuussa tänä vuonna? Ite oon menossa sinne yksin ja vähän jännittää minkälaista on. Mietin että saako sieltä helposti kavereita jos on menossa yksin ja millainen majoitus sie…
Katsoin juuri TV 7 ohjelmaa, Pietarsaaren Metodistipapista. Olin kyllä ällikällä lyöty. Nuori tyttö sanoi että hän tuli Pietarsaareen seurakuntaan 2005 sellaiseksi maallikkosaarnaajaksi. Sehän on titteli katusaarnaajall…
Katsoin juuri TV 7 ohjelmaa, Pietarsaaren Metodistipapista. Olin kyllä ällikällä lyöty. Nuori tyttö sanoi että hän tuli Pietarsaareen seurakuntaan 2005 sellaiseksi saarnaajaksi, maallikkosaarnaajaksi. Sehän on titteli k…
Ongelma, siinä kuinka paljon noiden piirien sisällä käytetään pikkulapsia hyväksi. Ongelma ei ole mitenkään yksi monen joukossa, vaan ongelma on hyvin laaja. Uskovaiset peittelee näitä paljon Jumalan edessä. Ei niinkään…
raitis Pyhän Hengen vaikutus. https://www.youtube.com/watch?v=olDT4bp1uPw
Hyvin yksipuolinen kanta on kirkolla koronarokotuksiin. Viittaan erään seurakunnan lehteen, jossa oli kirjoitus aiheesta. Kirjoitin oman näkökulman, kun en voi rokotetta terveydellisistä syistä ottaa. Eipä julkaistu leh…
Aivan alkuun kerron että olen Jeesukseen uskova ihminen enkä tietenkään halua olla missään tekemisissäkään spiritismin,meditoinnin,kanavoinnin tai muun noituuden kanssa. Käsittääkseni Raamatun mukaanhan on niin että kuo…
Ja onnellista uutta vuotta Ville mokiasta 💜 me Jeesuksen omat pidetään susta, vaikka olitkin BB talossa. Älä kuuntele muuta. Rakkautta.
Olen koko ikäni (yli 70 vuotta) ollut luterilaisen kirkon jäsen ja maksanut kirkollisveroa. Maksan edelleenkin, vieläpä aika paljon. Muutin viime toukokuussa uuden seurakunnan alueelle. Siitä lähtien olen odottanut seur…
Jeesuksen omia. Tuo oksettava video tuosta bigbrother uskiksesta on hirveä. Toki tuon alkuperästä en tiedä, mutta näyttää että olisi joskus sekaantunut pikkutyttöön, ja puolustelee sitä. Onko tuo siellä bb talossa vielä…
En ole vuosiin kuulunut mihinkään seurakuntaan. Olen kyllä miettinyt asiaa, mutta eri seurakuntiin tutustuminen on jäänyt. Omat työt ovat iltaisin ja joskus myös viikonloppuisin. Korona-aikana en tietysti muutenkaan seu…