Salaliittosivustoilla illuminaateista on paljon tärkeitä paljastuksia, Toki osa on yliampuvia mielikuvituksellisia. Mutta (ikävä kyllä) monet järkyttävätr paljastukset ovat todellakin totta. Minäpä myös lisään oman tiet…
Ei riitä, että paavi ”tuntee suurta surua” siitä, että katolisen kirkon papit ovat maanneet satojatuhansia. Homma on edennyt jo niin pitkälle että että anteeksi pyynnöt ja korvaukset eivät enää auta. Järkevin ratkaisu o…
Uusimman tiedon mukaan katolilaisten pappien tekemät raiskaukset jatkuvat tänä päivänäkin. Miksi ei kansa nouse kapinaan? Mielenosoituksiin? Poliisit tutkimaan ja kaikki vankilaan jotka ovat syyllisiä. Vasta Kandadan ki…
Ranskan katolisessa kirkossa 216 000 ihmistä on joutunut alaikäisenä pedofiilien uhriksi ainakin viimeisten 70 vuoden aikana ja sitä ennenkin. Samaa on tapahtunut ainakin Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Ja todennäköisesti …
Anna Abreu, Erin, Diandra Flores, Maarit ja Janna Hurmerinta. Katolilaisia kaikki. Lutherilaisillä on körttivirret, helluntailaisilla on mustalaislaulut, ortodokseilla Venäjän lauluperinne. Kalinka.
Tämän olette varmasti kuulleet ennenkin, kuten myös sen, että katolinen kirkko on pedon selässä istuva nainen. En väitä, että Jeesuksen opetuslapset olisivat olleet katolilaisia tai että Pietari olisi ollut paavi. Krist…
Rakkaat Katolilaiset !! Mitä merkitsee sinulle nuhteeton ? Tulisitko olla nuhteeton Jumalan edessä ?? Daavidin virsi. Herra, kuka saa vierailla sinun majassasi, kuka asua sinun pyhällä vuorellasi? Se, joka vaeltaa nuhte…
Katolisten pappien selibaatti ei perustu Raamattuun. Raamatun mukaan papilla saa olla yksi vaimo. Paavi ei voi kumota tätä käskyä. 1 Tim 3:2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies Hes 44:22 Vaimo…
ottanut tiedot Kanadan lapsijoukkohautojen suhteen ja voi olla niin että Kanadan alkuperäisväestön julma rasistinen kohtelu ja surmat mitä tulee viattomiin lapsiin katolisten ylläpitämissä kouluissa saattaa poikia satoj…
Joskus katolisen kirkon ovet olivat auki ja siellä oli urkumusaa. Siinä kirkossa oli muistaakseni ikkunalasit korvattu sellaisilla lasinpaloista tehdyillä kuvilla, mutta en muista olivatko ne vain sisäikkunat. Ja sitten…
Kanadasta, katolisen kirkon takapihalta. Näin katolinen kirkko suhtautuu palanoihin Katolinen kirkko ei uskaltanut listiä aikuisia mutta pystyi listimään heikompia eli lapsia
Lehdessä luki, että Suomen ulkoministeri tapaa paavin. Kuka saa tavata paavin ja sanoa paaville käsipäivää? Onko kukaan paavi tehnyt ihmeitä ja sitten tullut pyhimykseksi? Onko kukaan paavi ollut pyhimys jo elämänsä aik…
aina kun näemme lapsen näemme puhtaan ihmisenalun joka elää meidän keskellämme,kasvaa,rakentaa elämää,vanhenee ja lopulta kuolee. Kun itse yritämme hahmottaa itseämme,elämää,ympäröivää maailmaa ja läheisiämme niin se ei…
Jos olen miljardööri,amerikkalainen,intialainen,australialainen tai venäläinen oligarkki.Niin tavalliset ihmiset ostavat asunnon,auton,omaavat ammatin ja ehkä pienen kesämökin.He ovat tyytyväisiä siihen ja saavat siitä …
että olen kohdannut Jumalan.Se tapahtui vuosia sitten kun elämäni oli kääntöpisteessä.Olin noin viikon kohtaamisen jälkeen täysin maassa ja kaikki muuttui.Ensimmäiseksi ymmärsin että me ihmiset emme pysty elämään kuten …
Kun nuori tulee Afganistanista niin tuo hyvä ja kiltti tekee lännen ravintolassa kaiken hyvin ja näkee kuinka Länsimäen tai Kontulan läskihirviöt nauraa tälle nuorelle ja hän nielee kaiken ”Länsimaalaisena totuutena” ja…
ankaran ryöpytyksen kohteeksi aborttikantojen vuoksi.Usan katolinen piispainkokous on selventänyt asiakirjassaan jossa suositellaan että ne katoliset poliitikot ja presidentti jotka kannattaa abortiioikeutta niin heille…
yhdistävät voimansa niin perhekulttuurin kuin Uskonnon saralla. Tässä kaksi Natiomnalistista ja Kristinuskoa kunnioittavaa anthemia. https://www.bing.com/videos/search?q=italiuan anthem youtube&qpvt=italiuan anthem …
pyrimme olemaan hyviä ihmisiä, isiä, äitejä, ystäviä ja jopa katolisia niin me teemme aina virheitä.Voimme olla hienossa avioliitossa ja sitten teemme syrjähypyn.Olemme vuosia olleet naimisissa ja aidosti rakastavana ja…
Sanotaan, että tämä mies on Puolasta ja on töissä täällä Suomessa. Hänellä oli tyttöystävä ja kaksi lasta Puolassa. Tämä mies aloitti salasuhteen kolmannen kanssa, joka oli tietämättään toinen nainen. Salasuhteen jälkee…