Tuleeko paavi käymään Suomessa joskus?
Näin TV:stä kun paavi suuteli seimessä ollutta muovinukkea polveen. Muovinukke esitti ilmeisesti Jeesusta. En millään ymmärrä miksi aikuisten ihmisten pitää suorittaa tällaisia temppuja.
Voinko liittyä spagettimonsteri kultiin ja olla katolilainen ja käydä ehtoolllisella ilman ripittäytymistä ? Spagettimonsterikultin papiksi tyhtyminen olisi henoa. Saisin ministerin paperit. Ripittäytymisestä tuli miele…
Kun demoni käskee pappia: Ulos siitä lapsesta!
Hei! Kysyn näin "ulkopuolisena" onko maailmalla (tai ainakin latinalaisessa Amerikassa) tällä hetkellä kovassa nosteessa oleva karismaattinen katolilaisuus millään tavalla edustettuna Suomessa? Minkälaisia tuntemuksia l…
Pappi ”Don Armando” piti suomalaisnaista vankinaan jopa 12 vuotta – UM yhteistyössä Sveitsin viranomaisten kanssa Arvostetun sveitsiläispapin epäillään pitäneen suomalaisnaista väkisin asunnossaan jopa 12 vuoden ajan.
ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Krist…
Sanoma amerikan vaaliseta, joka koskee koko maailmaa. Tässä linkissä. https://rapsodia.fi/arkkipiispa-viganon-great-reset-kirje-trumpille/
Paavi on käynyt tykkäämässä brasililaismalli Natalia Garibotton paljasta peppu-kuvaa instagramisa. Paavin tykkäys sattui kuitenkin paljastumaan, ja nyt Vatikaanissa etsitään sijaiskärsijää ottamaan vastuu Paavin peppu-t…
Puolalainen paavi, Johannes Paavali ll, nimitti pedofiilin arkkipiispaksi. Se oli jumalan työtä, nyt jo edesmenneeltä paavilta, pyhimykseltä. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/56a7e165-4dd7-4090-b7ca-6906826a84ec
Ja onko Katolisella kirkolla mielipidettä tästä herrasta. Oli kuulema pappi ja Saalemin kuningas.Jotkut sanoivat häntä Korkeimman Jumalan papiksi.Ettei ollut vaan joku mystikko tai okkultisti.Onko hänestä kirjallisuutta…
Pyhän Henrikin Kirkko Sunnuntaina Kirkossa on Pyhä Perhe.Vasemmalla Äiti Maria niin nuori ja Kaunis mutta samalla niin Viisas ja Nöyrä.Paatuneinkin ihminen itkee polvillaan ja Näkee Marian.Sitten sytytetään kynttilä Mar…
Mitä on Vanhemmuus Syvä kristillinen ja jopa psykologinen keskustelu rasitti isän ja pojan suhteita Vuosien ajan työskennellessäni miesten kanssa terapiassa huomasin, että niin usein urasta tai parisuhteista esiin tulle…
Miksi katolilaiset palvovat neitsyt Mariaa?? Eiköpä kristityn pidä palvoa vain ja ainoastaan kolmiyhteistä Jumalaa!
Myös katolisuus muuttuu: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/paavi-franciscus-kertoi-kannattavansa-samaa-sukupuolta-olevien-parien-siviililiittoja-homoseksuaalit-voivat-vedota-etta-paavi-sanoi-nain-sanoo-tutkija#f9238eb0 …
Nykyinen paavi käyttää silmälaseja jopa julkisesti. Mistä tällainen modernius johtuu? Muistan Ratzingerin käyttäneen lukulaseja, mutta Benedictucsena oli ilman. Huh huh, tätä modernia yhteiskuntaa. Mihinkä se vielä joht…
Sanotaan että Saatana on erittäin tyylikäs,komea,kaunis henkilö joka herättää valtavaa huomiota ja sympatiaa missä liikkuukin.Hänen upea,charmikas ja jopa teatraalinen kansainvälisyyttä hipova hieno käytöksisyys hakee v…
Olen upseerin poika ja olen elänyt elämäni suurimman osaa Suomesta.Isäni palveli monta vuotta Israelissa ja tuntui kun isäni että en koskaan saanut tuntea häntä läheisesti.Äitini oli hyvä mutta välillä kylmä ja kriittin…
Vietin sunnuntaita lapsuudestani lähtien pyhänä, mutta kun aloin itse lukea Raamattua, niin huomasin, että Jeesus pyhitti sapatin ja sain vahvistusta asiaan, kun kuutelin viime sunnuntain jumalanpalveluksen, joka kaikki…
oletteko samaa mieltä luterilaisten kanssa?