Unien tulkintaVastattu 9 kk

18-vuotiaan teinitytön oli määrä muuttaa luokseni

Näin unta, jossa tuttavani tuli asuntooni 18-vuotiaan tyttärensä kanssa. Jostain syystä minun oli määrä ottaa hänet asumaan kanssani useamman kuukauden ajaksi, kun tuttavani (yksinhuoltaja) joutui lähtemään pidemmälle u…

Aada Ramsu kokemuksia

Useamman kerran olen Aadalle soittanut. Hyvin tarkasti juttelee, ja saa ihmisen ajatuksista ja tunteista kiinni. Alkaa puhumaan kysymättä. Jotkin jutut ovat lennokkaita, kaikki ei ole niin tapahtunut kuin sanonut, toisa…

Unil Mandi

Unil Mandi kokemuksia? Joitakin kertoja soittanut, näkemiset nähnyt saman suuntaisesti erikerroilla. Yllätti, jotenkin hyvin saa kiinni ja tarkentaa, myös jos ei johonkin saa tarkennusta niin sanoo suoraan. Yksi asia on…

Ilse Kari kokemuksia

Onko kellään kokemuksia miten näkijä Ilse Kari on nähnyt. Erittäin miellyttävä henkilö puhelimessa. Näki hyvin nykyhetkeen ja sai asioista kiinni, mutta miten tuleva on tapahtunut, onko käynyt toteen?
Unien tulkintaVastattu 9 kk

Heittelin puita pesään ja häpesin avannettani

Näin unta, että oli kesä. Kesäpäivää vietettiin jonkin tuntemattoman rakennuksen pihassa, jossa oli uima-allas. Rakennuksessa oli iso, puilla lämmitettävä sauna. Olin ulkona paita päällä, ettei kukaan näkisi avannepussi…
HoroskoopitVastattu 8 kk

Horoskoopit ovat satua

Eräs tuntemani Oinas mies käyttäytyy aivan tyypillisen Neitsyeen tavoin. Hän on pikkutarkka ja pedantti, siisti ja häneen sopii lähes täysin Neitsyeen luonnekuvaukset. Hän on vieläpä syntynyt Oinas merkin keskellä eli 1…
Unien tulkintaVastattu 9 kk

Apteekin nuori naismyyjä yläosattomissa

Asioin unessani apteekissa ja kun lähestyin kassaa, huomasin kassalla töissä olleen nuoren naisen olevan läpinäkyvissä sukkahousuissa. Hänen alushousunsa näkyivät sukkahousujen läpi. Ylävartalo hänellä oli täysin paljas…
HoroskoopitVastattu 9 kk

Perheväkivalta ja horoskoopit

Onko jossain tietyissä horoskoopeissa syntyneitä, jotka syyllistyvät kotiväkivaltaan? Luulisi äkkiseltään että oinas ja skorpioni kiivaina luonteina voisivat olla kärjessä...

Velhotar se neuvot antoi

Melkoinen velhotar se näkijä Naomi tosiaan :D Taisin vihdosta saada avut kilojojoiluun. Ensi kesään on häitä suunnitteilla, ja Naomille surin etten haluaisi näyttää miltään punkerolta hääpäivänä. Naomi totesi siihen hau…
EnnustuksetVastattu 9 kk

Musta vuosi 2026

Mitä tapahtuu vuonna 2026? Erityisesti 20.3.2026? 🌍🌋🫨🆘
Unien tulkintaVastattu 9 kk

Jouduin onnettomuuteen ja koin kipua

Näin unta, että olin raitiovaunussa ja sitten tapahtui jokin törmäys. Raitiovaunu suistui kiskoiltaan ja vaunussa olevien kesken vallitsi hämmennys. Osa ihmisistä kaatui lattialle. Tunsin suurta kipua pepussani enkä pys…

Kamala juttu!

Olen aina tykännyt itsestä tai omasta naamasta, vaikken todellakaan mikään kaunotar mut persoonllisella tavalla viehättävä. MUTTA!!!...kun käännän oman peilikuvan oikeinpäin( miltä siis toisen sil issä näytän) niin olen…

Puhelinennustajaksi näköjään

pystyy kuka tahansa https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000011467584.html?utm_term=Autofeed&utm_medium=Toimitus&utm_campaign=is_echo&utm_source=Facebook&fbclid=IwY2xjawNIVJNleHRuA2FlbQIxMABicmlkETBZcTZCMTQydzc1bjNLV1duAR4xvp…
HoroskoopitVastattu 9 kk

Päivän horoskooppi torstaina 25.9.

Mitä horoskooppi lupaa juuri sinulle tänään? Lue tästä päivän horoskooppi maksutta. Pääset tästä horoskooppiin: https://www.suomi24.fi/viihde/paivan-horoskooppi-torstaina-25-9-mita-horoskooppi-lupaa-juuri-sinulle-tanaan…