SyrjäytyminenVastattu 2 v

Asunnottomien yö, välittääkö kukaan?

Miten on mahdollista, että Suomessa jossa talvikuukaudet ovat sellaisia, että ulos kuollaan ilman asuntoa, on vielä asunnottomia. Edellisen hallituksen aikana maahan sai tulla kansanmurhaajia Afrikasta, vaimonsa murhann…
SyrjäytyminenVastattu 2 v

Hyvä kirkkoherra Mari Mattson Haagan seurakunnassa

Haagan seurakunnan kirkkoherra Mari Mattson on suominut nykyistä politiikkaa; Julkaisussa todettiin, että ”on jumalatonta leikata jo valmiiksi pienituloisilta ja heikossa asemassa olevilta”. Hienoa, että kirkkoherra usk…
SyrjäytyminenVastattu 3 v

Syrjäyttäminen - syrjäytyminen

Ihminen voi olla syrjäytetty, ei hän ole välttämättä syrjäytynyt, syrjään vetäytynyt tai itseään aktiivisesti syrjäyttänyt. Samoin hän voi olla masennutettu. Vrt engl. depressed by someone.
SyrjäytyminenVastattu 2 v

Homot syrjäyttävät Heterot

Tutkitusti yksi 200:sta suomalaisesta kokee olevansa homo 1/200.. Eli 0,05 % puoli prosenttia. (Tutkimusten mukaan suurusluokka on sama myös muissa Pohjoismaissa. Nyt pitää kaikessa vara joka toinen paikka homoille eli …
SyrjäytyminenEi vastauksia

Kaksi suomalaista kohtaa

Kaksi toisilleen tuntematonta suomalaista kohtaa: Alkutervehdys: syljetään kohti. Small talk: saatana väistä. Lähde vittuun siitä. Lähempi tutustuminen: tuijotetaan toista liikkumatta kivikasvona sanomatta mitään.
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Lesken elämää

Jäin muutama kuukausi sitten leskeksi pitkän hyvän suhteen jälkeen. Vaimo sairasti pitkät ajat, se ei haitannut parisuhdetta. päinvastoin vahvisti. Surullisinta tietysti on menettää puoliso rinnalta, mutta ihmetyttää "k…
SyrjäytyminenVastattu 3 v

!SuomenHyväIhminen!

Kiltti ihminen ei halua toisille pahaa, eikä halua pahoittaa kenenkään mieltä. Kiltti ihminen ei halua kertoa olevansa erimieltä tai haluavansa jotain muuta kuin toiset läsnä/poissaolevat. Kiltti ihminen pysyy kotona, i…
SyrjäytyminenVastattu 3 v

Nuorisolla ei ole tekemistä !

JOTEN JOUTUVAT ITSE KEKSIMÄÄN .... Kaksi nuorta tunkeutui Puistolan kouluun – näin hirveä sotku odotti aamulla https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009450474.html Siinä hyvä esimerkki kun ei ole lapsille seuratoimintaa, ei…
SyrjäytyminenVastattu 3 v

Pitääkö gentrifikaatiota estää?

Olen muuttanut pari vuotta sitten Helsingin Roihuvuoreen. Tämähän on seuraava etappi, kun Kalliossa asuneet saavat lapsia. Täällä voi sitten pukeutua samaan uniformuun ja fjällräven-reppuun muiden vanhempien kanssa ja k…
SyrjäytyminenVastattu 2 v

Erakko elämää??

Tiedän yhden miehen noin vähän yli 50 v. On jäänyt asumaan kotitaloonsa vanhempiensa kuoltua. Tämä talo jos sitä nyt taloksi voi sanoa on paremminkin mökkirähjä. Siinä on sähköt ja vesiliittymå. Ei mitään mukavuuksia. E…