Koirat joka päivä jossain päin Suomea käy ihmisen kimppuun. Nyt Oulussa kolme lasta pelastettiin kuolemalta rohkeiden ihmisten toimesta. Hengenpelastus mitalit heille. Hävetkää susimeuhkaajat, hirviukot agitoivat kansaa…
Hauet ja häkistä karanneet koirat vaaraksi ihmisille. Tänäänkin hauki puri miestä sormeen. Huomenna kenties koira jne.... Koiran kiduttajat käyttäkää koiraanne jaloittelemassa päivittäin. Osa koirista häkissä ympärivuod…
VIIMEINEN SUSI JA MUITA ELÄIMIÄ Loppiainen Nuuttipukki kulki Kilometrejä valkeassa Lumisessa metsässä hangessa tarpoen Ihaillen kaunista kirkasta kullanhohtoista auringonvaloa tykkylumisissa puissa Kuin taivas olisi maa…
vihollinen ja sen kanta voi lankea luonnollisesti, kun kotkat laisääntyy. https://www.facebook.com/reel/998038375391616
2000-luvulla Venäjän metsissä elävien eläinten populaatio kasvaa jatkuvasti. Tämä koskee sekä petoeläimiä että riistaeläimiä. Metsästyskeskuksen mukaan vuonna 2008 maassamme oli 48 300 susia, vuoteen 2015 mennessä niide…
Surullista katsoa kun metsästyskoirat muutaman neliön häkissä raksuttaa ohikulkijoita elinikänsä keskimäärin 15 vuotta. Osa käy häkin ulkopuolella parikertaa/ vuosi, osa ei sitäkään. Koirilla tarhaminkin kohtalo. EU hox…
Ei tarvi paljoa tutkia. Hirvimiehet koirineen pyrkineet agitoimaan kansaa susien joukkotappoon, nyt ilvesten ... minkit ei kiinnosta ihme? Lisäksi metsäkoirat kärsivät pienistä häkeistä. Osa koirista ei pääse kertaakaan…
Susi on meillä itärajan pinnassa ollut aina teille sinne etelä ku ne tuli ni jopa niit susiki saapi ampu. No syökää susia onhan se Japani herkku
Koirat ne puree,ei sudet
Ja taas, lopettakaa hirvenmetsästäjät susien vaarallisuudesta sonnan jauhanta. Tilanne hoidetaan että hirvenmetsästyksessä kielletään koiran käyttö. Koirista ei pidä tehdä metsänkunkkuja. Metsästyskoirilla on pieni häkk…
Susia on jo 1500 kappaletta Suomessa, niitä pitää nyt alkaa ampumaan, koska niitä on 2 vuoden päästä jo 1700 kappaletta. Sastamalassa niitä vierailee jo pihapiirissä useissa eri paikoissa viikottain. Myös muualla Suomes…
Iltasanomat 11.1.2025 Mitä susivihaajat oikein agitoi. Näitä koirien hyökkäyksiä ihmisiä kohtaan luemme joka kolmas päivä uutisista. Puolet jää uutisoimatta. Susi on kiltti luonnossakulkija. Miksi vanhemmat vetää lapset…
kannattaa miettii susi asiaa vähän tarkemmin
Silmiinpistävintä metsästäjien susiviestinnässä on ollut sen räikeä yksipuolisuus Kirjoittaa toimittaja iltapäivälehdessä. Mites se vastapuolen yksipuolisuus se kun ei artikkelista käy ilmi.
" LUONNON" SUOJELIJAT OVAT AIKA TYHMÄÄ SAKKIA, NE SUOJELEE SUSIA, MUTTA NE ANTAA ESIM. SUSI TIHEENTYMÄ ALUEELLA METSÄJÄNIKSEN LÄHES KUOLLA SUKUPUUTTOON. S ASTAMALAN LÄHIKUNNISSA ON METSÄJÄNIS JO AIKA VÄHISSÄ, JOHTUEN PE…
Tuoreessa tutkimukisessa kolmannes vastaajista kertoi pelkäävänsä suden kohtaamista luonnossa liikkuessaan paljon tai erittäin paljon.
Lapinlahden lahja maailmalle on Sari. Kun ko. kylällä sala-ampumiset (ei siis metsästys) on jollain tavalla läsnä jokaisessa tuvassa. Joutsenten ja muiden rauhoitettujen eläinten salakaadot eivät tietysti ole paras läht…
On se hyvä että niitä on jo uudellamaallakin nii saavat vähän makua millaista elää susien kans. Täällä maalla se on jokapäiväistä, saa pelätä milloin lapsi joutuu ruuaksi. On tämä kummallinen maa viherpiiperöineen.
juu, susi ei ole hyökännyt IHMISTEN kimppuun, mutta taas tuli 30 lammasraatoa. Mitä susien rakastajat sanoo lampurille jonka talous ja tulot menivät kirjaimellisesti hukkaan+
Punavihreät haluaa lahjoittaa metsät susille ja karhuille. Ihmiset halutaan elämään harmaissa betonilähiöissä, luonto halutaan luovuttaa petojen alueeksi. Vassarit ja vihreät ovat menettäneet täydellisesti kosketuksen t…