Roosa B heittää Inside läppää keskitysleirin sisällä ja nauraa etenkin Krematoriolle
Sellaselle ulkomaalaistaustaiselle joka ei toimi maassa maan tavalla vaan halveksii suomalaisia eikä kunnioita meidän kulttuuria mutta olettaa että häntä kunnioitetaan?
Inho jatkui pitkään ja rasistit ovat olleet kovilla Tulee hetki kun he joukolla löytävät Venäjän taas He rakastuvat siihen ja heistä tulee venäläisiä
Suomessa ollaan lääpällään kaiken maailman julkkiksiin, ilman, että kukaan kyseen alaistaa heidän syntyperäänsä. Tiedtään kyllä että, poliitikko, koomikko, vapaaottelija,toimittaja on syntynyt jossakin maassa ja tullut …
Muistan tapauksen, jossa Tampereen ratikkaan ei päästetty maahanmuuttajataustaisia nuoria. Siitä syntyi kauhea haloo ja valitettiin rasismista. Asiaan ei liittynyt heidän tausta, vaan heitä ei päästetty siksi, että aihe…
On monimuotoista, mutta pääasiassa epäluuloa muita kuin omia kohtaan. Mutta myös omat ovat usein rasismin uhreja. Rasismin ääri-ilntymä on Oliver Stubin valinta UPIn palkkalistoille pätevämpien sijaan. Rasismi on siis e…
Onko kulttuuri lämmennyt? Miten kauan poliisien pitäisi sitä vielä lämmitä? Milloin syttyy ja kunnolla? Välit on selvittämättä osapuolilla.
ei nyt kaikkia heitä löydetä Pohjois-Pohjanmaalta, mutta muualtakin tutkitaan kuinka matala otsa liittyy fasismiin
Mediastakin tullut vähän sellaista kuvaa, että kaiken maailman rasistit olisi tunnistettavisa ihonväristä. Pitääkö tämä paikkaansa globaalisti tai edes Suomessa?
Minä olen aina pelännyt mamuja
Onko se rasismia jos vaatii erästä firmaa lähettämään suomalaisia työntekijöitä? En ole missään nimessä rasisti mutta ulkomaalaiset ei osaa ja edelliset suomalaiset teki työn hyvin.
Kaikki on tummaihoiselle rasismia. Tummaihoiset puhuvat kuin pikkutytöt keskenään, yhyy tuo ja tuo on rasisti, kunnon marttaliitto
Ei minkään näköistä tsemppausta hyvää tekeville ihmisille ja suositukset tulee jostain suomalaisesta pseudotieteestä mikä ollaan kehitetty sokerista, kannabiksesta ja kaljasta
Siinä rahkamainoksessa on jokin Cazasta pelastettu tyttö VALKOISEN iso-isän kanssa. vessa paperi mainoksessa koiralle on syötetty pelkkää ketsuppia, jota hiekka****lapsi pyyhkii sen kuonolta. Eikös muslimeille koira ole…
Hyvä lähtökohta rasismin lopettamiselle on että Kaikki ovat naurettavia pellejä. Tässä asetelmassa kaikki ovat samalla viivalla ja mahdollisuus empatiaan ja tasa-arvoon avautuu.
Syrjintää se rasismi on. Kaikki syrjintä ei kutienkaan ole rasismia. Rasismi on sellaista syrjintää, joka täyttää rasismin tuntomerkit. Muu syrjintä on sitten vain syrjintää. Minkään syrjintä ei toki ole oikein, mutta r…
Hän heitti julkisesti pöytään pelkkiä faktoja maahanmuutosta mutta niin ei saisi tehdä. Siitä lyödään rasistileima iäksi. Yhtäkaikki. Keskisarjan sanat nostivat Perussuomalaisten kannatusta melko hulppeasti...😁
Uusi trendi on sanoa maahanmuuttajalle suoraan kuinka huono on maahanmuuttaja. Uusi kehityksen taso Suomessa. On päästy vähän kehityksessä kun kymmeniä vuosia oltiin vain ihan hiljaa. Onko se maahanmuuttajien takia, ett…
kuin mitä keskiverto suomalaiset ovat? Useissa mainoksissa musta henkilö omistaa mm sähköauton, tai hybridin. Useinmilla suomalaisilla ei ole varaa sähköautoon nyt, eikä koskaan. Jäätelömainoksessa musta koripalloilija?…
Iäkäs nainen karkotettiin kovin ottein Yhdysvalloista yli 30 vuoden asumisen jälkeen - Ilta-Sanomat https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011523564.html