Persut +2,1% nousussa

Perussuomalaiset on ottamassa huiman loppukirin. Viimeisimmässä kyselyssä heitä ilmoitti kannattavansa 16,7 prosenttia kyselyyn vastanneista, kun kuukauden takaisessa mittauksessa heitä kannatti vain 14,6 prosenttia vas…

vaalivilpi Suomen vaaleissä, nyt taas tapahtuu

Selvästi taas vaalivippi meneillä täällä suomess! itse kokin , ja virkamiehet pidetään suomen kansalaisiä todellä tyhmänä! En uskoa kaikkien kohallä tämää tapahtuu, mutta omalla kohalla ,kävii näin. kävin äänestamaan , …

Salkut on jo jaettu lämpiössä

Näkeehän sen jo naamoista. Sipilä on hallituksensa valinnut. Soini on jo relannu. Rinnekin tietää ettei uusi hallitus tee työmarkkinoilla 0-sopimusta ilman SDP:tä. RKP menee pitkästä aikaa oppositioon, kuten Stubb.

Oikeisto voittoon TYÖLÄISET ALAS

Vihdoinkin saadaan oikeisto voittoon ja työläiset niille kuuliville paikoille. Onneksi kokoomus nousi toiseksi suurimmaksi, jotta saadaan oikeistohallitus. Päästään vihdoin vuosikymmenien jälkeen näyttämään työläisille …

Äänestä vasemmistoliitto hallitukseen

Vasemmistoliitto on vastuunsa tunteva puolue ja se toimii pitkälti tutkitun tiedon pohjalta, siinä on kansalaisliikkeen piirteitä. Pieni- ja keskituloiset ovat etusijalla, kun asioita ajetaan, joten ääni vasemmistolle, …

Yritysten saamat valtionavut leikkauslistalle

Verorahoista maksetaan miljoonatuet myös niille yrityksille, jotka jakavat isot osingot ja lisäosingot. Pitäisikö osinkokarnevaaleja viettävien yritysten valtionavustuksia leikata? Vai leikatakaanko lapsilisiä, eläkkeit…

Kokoomus on rikkaitten puolue

Ymmärrän että rikkaat äänestää stubbareita eli kokkareita koska puolue ajaa niiden etuja. Sitä en ymmärrä että tavalliset palkansaajat äänestää niitä. Silloin on kyllä äänestäjän ymmärryksessä jotain vialla.

Perussuomalaiset ovat OK valinta.

Enää ei edes uskalla äänestää muita puolueita kuin Perussuomalaisia, sillä kaikki muut ovat osottautuneet takinkääntäjä puoleuiksi. Hyväkysyisimme itsemme valehelun, jos niitä äänestäisimme. - "Kreikka" laina - isänmaan…

Miksi Stubb luovutti jo ennen vaaleja?

Stubb ilmoitti luopuvansa Kokoomuksen työllisyystavoitteesta. Sama päätösten ja tavoitteiden peruminen jatkuu, jota olemme henkeä haukkoen saaneet seurata viime vuosina. http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/stubb-l…

Väyrynen ja Rehn samaan hallitukseen

Mahtuvatko Paavo Väyrynen ja Olli Rehn samaan hallitukseen. Edellinen on eu:ta vastaan jälkimäinen on puolesta. Rehn toimiessaan laajentumiskomissaarina otti holtittomasti eu:hun maita, jotka eivät täyttäneet vaatimuksi…

Katso kuka päättää puolueessa!

Kun valitset, ketä äänestät, mieti kuka tai ketkä puolueessa päättä asiat ja kenen asialla he ovat. Suurin osa edustajista on pelkkiä "tahdottomia" napin painajia, jotka äänestävät miten käsketään. Edustajat valitaan sä…

Älkää äänestäkö poliiseja eduskuntaan!

Poliiseilla on salaliitto Suomen politiikassa. Suomessa on 3400 poliisia ja poliiseja on toistakymmentä eduskunnassa. He ovat aiheuttaneet paljon vahinkoa vapaudelle - esittämällä yhä enemmän lakeihin kahlitsevia säännö…