K mainonta törkeätä

On tosi alaarvoinen tuo K kauppojen mainos jossa osa jouluun kuuluvaa yhteistä on alistettu roisisti K ryhmän mainontaan eli KORVATUNTURI sanassa oleva K ja sen myötä häpeämättömästi korvatunturi=K kauppa !!! Muutoinkin…

JUULA TULEE, OLETKO VALMIS?

Tänne se ei ainakaan tule, täältä ovat lähteneet jo Claes Ohlson ja kolmas Lidli. Kap Ahl aiemmin ja Säästötalon tilalla on Motonet, ei mahdu kaksi halpaliikettä samaan kaupunkiin.

LIDEL PALVELU

Mielenkiitoinen kauppareissuLidel ,Lahti Kivistönmäki. Asiakkaat olivat ehkä noin 12 henkeä jonossa ja vain yksi kassa. Kuuluu tiedote että itsepalvelukassat on käytössä. Näinkö aiotte opettaa asiakkaita palvelemaan its…

vakuutuksia yli-ikäisille

Helsinkiläinen vakuutusta tarjoava soittelee tiettävästi eripuolille maailmaa,kuka pystyy maksamaan,kun kaikki kallistunut.Hallitus yrittää kuluttajien ahdinkoa kompensoida,mutta kaikkea kaupitellan oli varaa tai ei sek…

KESKO VETI PARHAIMMIN TULOKSEN

K-ketju on nostanut jumalattomasti elintarvikkeiden hintoja ja veti nyt historian kovimman tuloksen. Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, että eikö K-kauppa voi tällaisena aikoina ajatella muuta kuin voittoja ! Asiakkaana ole…

S_ketjun mainoksista

1) "kaikkea on ja rahakin riittää"- S-ketjun mainos sai tuommoisena pyöriä pitkään....oli kuin keljuilua asiakkaille, joilla ei sitä rahaa ole. Nyt se on muutettu, mutta tuo "rahakin riittää# on otettu pois. Mutta kyllä…

Paras mainos

Samsung puhelimesta jossa kissa tutustuu puhelimeen ja pyytää kaveritkin katsomaan laitetta. Tulen hyvälle tuulelle tästä mainoksesta.

No jo vihdoin heräsi kuluttaja-asiamies

Pitkään sai Vitaeprota markkinoiva yhtiö valehdella mainonnassaan. Nyt vihdoinkin on aika kieltää tuotteen myynti. Kiellettiin sitten tai ei, kun sinä et osta enkä minä osta, silloin valehteleva firma saa valehdella tuu…

K kauppojen

Kun mainokset maksaa n 1800 e 10 sekunttia viikko niin mitä maksaa kaikilla kanavilla koko päivän pyörivät mainokset - paljon. Kesko voisi laittaa nuo " niin halpa K kauppa" rahat hinnan alennuksiin. Koko kevään hinnat …

Uusi onlyfans-tilini

Aloitin juuri uuden onlyfans tilin, käy katsomassa! Pääosin ilmaista materiaalia tällä hetkellä, pienellä maksulla tietenkin näkee enemmän ;) Se on @ennise

Laiton menettely

idTurvan puhelinmarkkinoinnista on varmaan muillakin kokemuksia. Tulee soitto ja puhutaan identiteettivarkauksista ym. Jos vastaaja on kiinnostunut, niin kysellään henkilötiedot ja e-mail osoite. Jonkun ajan kuluttua tu…