Stubbin tärkein tehtävä on nuoleskella Trumppia niin hyvin, että jenkit pysyvät Suomelle myötämielisinä. Toisin sanoen, jos Suomeen hyökätään jenkit tulisivat puolustamaan. Mitään muuta tarvetta Stubbille ei ole.
….on kuin pelaisi venäläistä rulettia. Nyt se on nähty. Sydänystävä Musk ja Trump ovat jo kuin kissa ja koira toistensa kimpussa. Niin siinä käy kun alkaa kaveerata narsistin kanssa. Eli huonosti käy. Kysymys kuuluukin,…
Tätä kysytään iltapäivälehdissä vähän väliä joiltakin ulkomaalaisilta, nykyään varsinkin amerikkalaisilta ja tarkemmin vielä sotilailta ? Mistä tämä kertoo ? Kertoo ainakin suomalaisten typeryydestä ja huonosta itsetunn…
Pian itsenäistymisen jälkeen säädettiin perustuslaki (hallitusmuoto), johon sisältyi uskonnonvapaus. Niinpä jo ennen uskonnonvapauslakia säädettiin, että puolustusvoimissa juhlallisen velvoittautumisen voi antaa joko us…
Joo, kyllä: https://yle.fi/a/74-20169880
Kenen avainnipussa kilahtelee emännänavain?
Moni kokematon ulkopaikkakuntalainen käy tänä viikonloppuna Jokimaalla, mutta heidän on oltava tarkkana. Eritoten huomenna ravien loputtua täytyy varoa linja-autoasemaa ja lähiympäristöä. Siellä on kuulemma liikkunut jo…
Minkä soittimen soittaminen on isänmaallisinta?
….jotain Jumalaa. Hän on äärioikeistolaisten, populistien, magalaisten ja persujen epäjumala. Palvotaan kehumalla, ylistämällä ja tekemällä niinkuin Trump haluaa. Täydellinen lahkolaisuuden palvottu jumalallinen olio. H…
Ensin Kake, sitten Kike.
Näin on nyt Suomessakin käymässä Naton takia. Nyt jo kipuilemme sitä jyrkkää 5 %:aa ! Mitenkäs sitten käykään, kun Trump vetää Usan ulos koko Natosta. Miten Etelä-Eurooppa pärjää nytkään Natomaksuineen. Mutta ei hätiä m…
Näitä ovat esimerkiksi: Tunnin suklaajuna ympäri "juhannussalkoa", Traanipallon korkitus, kurahousujen tulppaaminen ja Kuuma karhu (kapsaisiinilla kunnioittaen lahtelaisia perinteitä). Onko tietoa muista?
Eli maamiinojen käyttöönotttoa vastaan: Vihreät: Fatim Diarra, Tiina Elo, Bella Forsgrén, Inka Hopsu, Saara Hyrkkö, Jenni Pitko ja Oras Tynkkynen. Vasemmistoliitto: Timo Furuholm, Veronika Honkasalo. Mai Kivelä, Anna Ko…
-Sota venäjän kanssa -Suomi konkurssiin velkaantumisen takia -Homot,pakolaiset ja huumehörhöt kunniaan -Kunnon kansalaiset (Reserviläiset) etu rintamaan tapettaviksi -Eu natsit (Brysselin herrat ja Sakemannit ja Juutala…
…… otsikon lause on Riikka Purran puheesta Persujen puoluekokouksessa Lahdessa. Naama kiiltäen, ilme kuin kotkalla , ankeana ja hiusten jakaus keskellä päätä Purra paasaa sanomaansa. Kehuu itseään, persuja ja hallitukse…
Persut hehkuttavat olevansa kaikista Isänmaallisempia ihmisiä. Siksi Persut kannattavat Suomen eristämistä muusta maailmasta, suosivat pariutumista omamaalaisten kanssa ja haluavat häätää ulkomaalaiset pois Suomesta. Se…
Urbaani Sanakirja sisältää monia määritelmiä isänmaallisille tärkeille sanoille. Mikä sanakirjamääritelmä on isänmaallisin?
Parivaljakko Trump ja Musk ovat saaneet pahaa aikaiseksi ja PALJON. Yhdysvaltojen uskottavuus on saanut suurtakin suuremman kolahduksen. Käytännössä se on mennyt jo kokonaan. Yhdysvaltoihin EI voi enää luottaa. Ainakaan…
Puolustusvoimain lippujuhlan päivä on Suomessa vuosittain vietettävä puolustusvoimien juhlapäivä ja virallinen liputuspäivä. Tänä vuonna päivän valtakunnallinen paraati järjestetään Kuopiossa 4.6. Paraatin teemana on Po…
Mutta KD pysyy hallituksessa kun omaa kansaa kurjistetaan. Heillä on arvot kohdallaan. Kaksinaismoralisti tantat Essayah ja Räsänen johdossa.