Satoja tuhansia viedään koteihin seksityöhön ym orjiksi. Ja länsimaalaisille rikkaille uusiksi elimiksi vanhojdn tilalle. Mutta oma etu on tärkeää. Koiria otetaan meluamaan, käytetään koko ajan enemmän tilaav jälkeläisi…
Jos hankkii lapsen toisessa EU-maassa oleskellessa, mutta Suomen kansalaisena, toisen Suomen kansalaisen tai EU-maan kansalaisen kanssa, saako Suomen lastensuojelu viedä lapsen synnytysosastolta Suomeen tekaisemalla huo…
Tavannut ihmistä/henkilöä, jota et olisi koskaan halunnut edes tavata/tuntea/tutustu?! Minä olen valitettavasti. 😮💨😔
Miksi venäläisiä ja venäjää pitää vihata. Ja saksaa, sodan takia Miksi usa saa tappaa ja sotia?
On aika kohdata valheet ja illuusiot... https://m.youtube.com/watch?v=Xed5zPKKOW4
Hei! Ehdotan Suomeen uutta lakia lainvalmisteluun ryhtymisestä joka mahdollistaisi sen että Suomessa jatkossa Poliisin tekemät kuulustelut videoitaisiin jotta kukaan ei pääsisi jossain kohtaan väittämään että asiat ovat…
"Kirkkoon kuuluvana" eli ev.-lut. ja ort. kirkon jäsenenä Sinulla on ET-kielto (K18). Elämänkatsomustietoa ei sallita katsomusaineeksi; kirkon ”oma uskonto” on pakollinen, kuulut kirkolle. Holhoava tilanne ei ole reilu?…
Kertoa että lapsenlapset niin ihania ja kaikki kaikessa? Esim äsken kotini edustalle noin 6 jätkää, virmisteli, kirkuvat täysillä vain minun kodin edessä. Täällä vastaoäätä asuva laityoi yhteisövainon 2007. Näitten vanh…
Olen joutunut kohtaamaan valehtelua omassa suvussani vain siksi että olen vammainen, tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Mitä mieltä olette? Kannattaako edes valehdella vammasta tai muista syistä? Törkeää valehdella minulle p…
Niin ohut on oikeus ihmisellä joka elää rauhassa.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9845 Kaikki antamaan äänensä jotka haluavat ammattitaitoiset hoitajat, lääkärit, palomiehet yms muut Sote henkilöstöt takaisin töihinsä. Äänillä alkaa olemaan kiire. Kumma ettei …
Näkee, että kotihoito voi hoitaa muutakin tarvetta kuin mitä on tilattu. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lahihoitaja-kaytti-hyvakseen-kotihoidossa-ollutta-hieroi-hoidettavaa-alapaasta-nainen-jarkyttyi-pahasti-teosta…
Melusta körsiville Jopa paheksutaan sitä joka kärsii Väitetään, siis valevdelkaan, että meilläkin lapser leikkii Koko alueella ei koskaan nökynyt ainuttajaan, eikä ainakaan pitämässö ajoradalla karjubtaa Miksi ihniaet s…
Kamalin kohtalo maanpäällä on lapsella, jonka äiti on riivattu. https://www.kansalainen.fi/texas-pakottaa-murrosikaisen-sukupuolenvaihtoon/ Jeesus armahda jo loppu tuolle mantereelle, joka on kaiken pahuuuden lähde!
Ikää 76 v. Pieni eläke alle 1000 e kuussa. täytyy kerjätä ja kaivaa roskista ruokaa. Miksi hallitus ei huolehdi köyhistä. Ei ole rahat riittäneet pitkiin aikoihin lääkkeisiin ja etäisyydet on pitkä. Kauppaan ja saraalaa…
Minua on syytetty siitä, että olet ammattilainen. Suoritin korkeakoulututkinnon. Saan nyt kuulla kunniani elämäni loppuun asti. Mutta kukaan ei kysynyt minua siitä, että olenko minä ihminen. Minä en tahdo olla työn amma…
Moderni valtio on taloudellisesti tehokas ja vauras. Sen eettinen velvollisuus on turvata jokaisen kansalaisen elinmahdollisuudet. Parhaiten tämä tapahtuu kansalaispalkan maksamisella jokaiselle kansalaiselle. Jokainen …
https://reilukauppa.fi/ Suomalaisia voi huoletta pakottaa taloudellisen rangaistuksen uhalla alipalkattuun, tai palkattomaan työhön. Suomalaisia työttömiä voi aivan huoletta kierrättää sosiaalipummiyritysten verorahalyp…
Ketkä, tai minkälainen taho tällaista tekee?
Ne ovat 4200km siiven kärjestä toiseen! Maan päältä havaittavia "sinisiä" aluksia Yksi niistä on Filippiinien mannerlaatta Numero 4 aluksen nimen sain selville Se on luettavissa. ELI4 Twitteriin kirjaan sijainnit. Jos j…