Kuvataide on riutunut muita enemmän työttömyydessä. Viimeistä vieden mutta loppumatta. Ainahan tuntematon, sivistymätön, nuori tarttuu kynään piirtääkseen. Mikä ihme? Kuvataiteilija sai kantaa kuitenkin ensimmäisten jou…
Teatterikouluista ja ilmaisulukioista valmistuu koko ajan uusia kasvoja, mutta aina törmätään vaan Kuustosiin tai Taneli Mäkelään jne jne . Se muuten alkaa ottaa pannuun. Onneks on Netflix.
mulla tulee käyntejä yli 30 kertaa saa nähä saako tänä vuonna sen 40 tai yli viim vuonna tuli käytyä musoissa ainakin 37 kertaa eli lähellä oli se 40 kertaa jos tänä vuonna sais käytyä vähintään tuon saman verrankuin vi…
Kun välttämättömästä tulee pakko Helppo on kun pakko ja vaikea kun pitää päättää vapaehtoisesti. Hyvä ja paha on vaikea. Rahaton taide tahtoo elää. Poliisi ensin vie putkaan ennakoiden rikoksen. - "Tiedät nyt, minkälais…
Joulupukki tuli kylään. Rovaniemi on Joulupukin koti ollut pitkään ajan. Joulupukki ajaa lappilaiset ja saamelaiset pois kaupungista. Jos Saame on pakana niin Joulupukki on kristitty. (Todellisuudessa Joulupukki on ollu…
elämän työ roskiin miten usein tehtyä monen taiteilijan osalta siksi että kukaan ei ota kantaa, kukaan tahdo, ei ole minne viedä parhaat vielä selviytyvät kirppareilla vuosikymmeniä ullakkotöistä ei voi ottaa kantaa, ni…
HS.di/17.02.25 "Miksi meni näin kauan ymmärtää, etteivät ”avokonttorikoulut” toimi? Lukijan mielipide|Epäonnistuneista avokoulukokeiluista on otettava opiksi. Aistijärjestelmien huomiointi tilassa tarkoittaa muun muassa…
rohkea tyttö joka sotki porvarillisen museon, jolta ei ole mitään iloa vapaille taidemaalareille kuten mikonkadun sikamaiselta osuuspankiltakaan, häneltä vaaditaan rangaistuksena maalaamaan hyvin arvokkaan taulun museon…
Teattereissa on käytössä vain yksipuoluejärjestelmä. Jos muita tulee esille, ne ovatkin sitten jo "Natseja". Välimuoto on tuntematon käsite. Porukka käyneet ottamassa oppia venäjältä, jota sitten soveltavat tänne suomee…
yksi syy miksi töhryjä tehdään on siinä, että ollaan innokkaita poistamaan töhryjä ajatellaan, että pakko saada lisää töhrää
Taidekoulussa on Töhrymisen linjaus, jossa tutkitaan taiteita töhryjen muodossa ja lopussa on diplomityö.
Vertailussa on saman byrolaitoksen eriarvoisuutta: Urheilussa suurimpia tuloja ovat 260 miljoona tollaria Kuvataiteen suurimpia tuloja ovat tasaisia NOLLA TULOJA. Nolla on ympyrä. Sen lisäkseen kuvataide on miinuksella.…
mie tykkään käydä kaikissa musoissa heinäkuussa 2 viikkoa tampreella li 12 kokonaista päivää niin mitkä museot siellä tai lähi alueilla kanttii käydä kattoon (museokortti löytyy myös )
onko sellasta karttaa netissä mihin on laitettu kakki suomen museot niin vois vilkasta sen niin tietää missä on mitäkin musoita voi olla myös sivu missä on listattu eri paikkojen museot mitä missäkin on
vain huonoa taidetta osataan ymmärtää ja vain hyvää taidetta ei voi edes tajuta mitä se on taide kilpailee siitä että kukaan koskaan vain ymmärtäisi sen sanoman nähdään kunnolla outoja asioita ihmisen kulttuuri seuraa p…
taide ja kulttuuri voi periytyä muualle yhteiskuntaa esimerkiksi donald trumpin rääväsuulle ei taiteilija henkilö on epästandardi ja ajattelee itsestään että on taiteellinen muu voi ymmärtää taiteita siten, että tekemäl…
Täällä on muutaman kerran kyselty apua, kun öljymaalaukseen on vedetty loppuvernissa, mutta se ei suostu kuivumaan normaalisti. Kerran oli yhteisnäyttelyn avaamiseen aikaa n. viikko, mutta vernissa on vaan jatkuvasti na…
Kannattaako minun tehdä mustaneliö ja myydä se miljoonilla?
taas nousi museo kortin hinta ei hyvä ne tuhoaa museokortin hyödyn nyt maksaa jatkaminen 79 euroa oneksi jatkoin sitä joulukuussa niin sain sen halvemmalla jos ne joka vuosi nostaa museokortin hintaa niin jossain vaihee…
Ai generointi on helppoa, syötät vaan komennon ja sitten se generoi... ai voi olla hyvä työkalu, mutta... mielestäni arvokkain on se kun ihminen tekee työn alusta loppuun kynällä ihan itse! :) Toki siis promptaus on myö…