Nykyajan klassikko kuvataidemaalari Gerhard Rihter avustaa lahjoittamalla töitään huutokauppoihin Saksan kodittomien palveluja varten. Mielenkiintoista, että kuvataiteilija itse herää avustamaan toisia kodittomia, joist…
Tavoitteena on kuulema tuhota kapitalismi. Kukas sitä taidetta sitten ostaa? Ei se kommunistikaan elä pyhällä hengellä. Taiteilijat laitetaan lakaisemaan katuja.
taiteelle laitettava jätemaksut jotta voidaan asianmukaisesti hävittää. järjetöntä säilöä kaikki töhryt ja möykyt lämpimiin tiloihin, kun pitäisi mukamas ilmastotekojakin tehdä. ai niin, jumalanpilkkapykälän mukaanhan i…
Lidl kaupoissa ei ole xxl ja sitä suurempia vaatekokoja, syrjintää
Ylen Nuutiset eivät yllätä korruptiolla. Japsien veistoskilpailu lapsille ja poliittisesti korrekteille. Voittakaa itse omat kilpailunne. Jo ilman luntakin.
Voittajatyöt ovat kuin kuvataidekoulusta tasoltaan. Kyse voittamisessa on poliittisesta revanssista kun joko aikaisemmin japanilaiset voittivat Suossa tai suolaiset voittivat Japseilla tai tulevat voittamaan. Tuskin kuk…
Olen ennenkin lukenut tällä kuvataidepalstalla sekä parilla muullakin taiteiluun liittyvällä palstalla aloituksia fanittelutaiteeseen liittyen, jossa joku tekee taidetta fanittamastaan leffasta tai sarjasta, joten tämä …
.. nyt vain jotain pilli-pippeli-kuvien piirtäjiä on kaikkialla.. aivottomia valopaitä esteriikanin suhteen...
Moikka, Yritän kerätä ihmisiltä muistoja ja havaintoja suomalaisesta bootsi boomista, erityisesti teräväkärkisistä, vinokantaisista bootseista (cowboy-/rock-tyyppiset). Muistatko bootsi kauden Suomessa? Teräväkärkiset b…
Millaisesta ja millaisessa asennossa olevasta elävästä mallista muovailette mieluiten patsasta savesta? Pää, yläkroppa, koko kroppa, istuen, seisten, maaten, tms. ja miksi. Ja mies vai nainen.
Santeri Salokivi.......Eckerö On sale only this year Bukowskis Winter sale
Miksi esim. teatterissa saa edelleen kylvää läskivihaa ja naisvihaa? Miehet pukeutuvat lihaviksi naisiksi ja se on hauskaa ja lihaville naisille saa nauraa ja ilkkua. Blackface lopetti kasvojen mustaksi maalaamisen ja i…
Tapio Lipsonen tekee asiallista ja hyviä klippejä
huonosti ruotsissa kulttuurijuhlissa. MIes valmisti jo itsemurhavideon,, el marttyyrivideon ja itsemurhapommikin oli jo valmis, mlutta onneksi ruotsin poliisi oli hereillä. https://www.expressen.se/nyheter/krim/atal-far…
missä museossa tai museokohteessa kantis käydä suomessa olen aika monessa museossa ja museokohteissa käyny mut en kaikissa mitä suomesta löytyy multa löytyy museokortti tykkään käydä museoissa joka vuosi tulee vähintään…
Työvoimapolitiikka vaihtoi valtiosta kunnalle. Aikaisemmin mietin, että miten voi työllistää toista kun ei tiedä, mistä ammatissa on kyse? Hyvin tuntee yhden, kahden ammatin ja muut kaikki huonosti. Nykyään työammattijä…
Hei, olisiko kenelläkään kiinnostusta ostaa kahden kauniin naisen varvas kuvia? ✨
Mitä hetero suhteessa kiehtoo, niin toisen puolikkaan uutuus, vieraus, täyttö. Joku päivä vielä mies saa vaginaa ja nainen aivoja. Vain vagina ihminen osaa nauttia elämästä aidosti. Vain aivoja omaava ihminen osaa ajate…
Julkinen paikka oli ahdistunut ja palvellut byrokratian juoksijoita tai mahan täyttöä. Taivaan myrskyt raskauttivat tavalliset elämän eläjät. Vartijat vaanivat julkisen oleskelijoiden jokaista liikettä ja sakkopirkko va…
tyylikkäitä malleja ja esimerkkejä