Haluaisin ostaa/hankkia tulevalle miehelleni huomenlahjaksi rumpukampulat, joihin olisi mahdollisuus kaivertaa jotain yksilöllistä. Osaako joku auttaa, että mistä voisi hankkia tällaiset kapulat tai missä turun seudulla…
Hei, ajattelin pyytää apua sen takia koska kitarastani on yksi kieli irti ja se on epä vireessä. En itse tiedä minne veisin sen joten pyydän sen takia apua.
Harmonikkaani on tullut kaksi lähes samanlaista lommoa diskanttipuolen äänen ulostuloaukkojen viereen harmonikan ylä- ja alapuolelle. Lommot ovat siinä kohti, missä harmonikan muoto kaartuu diskanttipuolelta palkeille. …
Elikkäs seuraavanlainen asia askarruttaa minua. Minkäköhän hintaluokan piano on kyseinen piano. Itselläni on sellainen, mutta koska se on jäänyt tilan puutteen vuoksi käyttämättömäksi, ajattelin jos saisin sen myydyksi.…
Ajattelin ihan näin alustavasti kysellä, että onkohan Jyväskylässä kiinnostusta pianotunneille alkeisopetukseen, lapsia lähinnä ajattelin. Olen 23-vuotias kahden pienen lapsen äiti ja pieni lisätienesti ei olisi pahitte…
Olen saanut ensimmäisen ukuleleni ja kaikkiaan minulla on niukka kokemus musiikista. Onko sitä edes mahdollista virittää ilman digitaalista viritysmittaria? En haluaisi ostaa yhtään ylimääräisiä elektronisia laitteita. …
Oon tässä hetken pohdiskellut, että olisi kiva aloittaa soittamaan haitaria, mutta mietin, onko se vähän hölmöä kun on kuitenkin jo 17 vuotias? Otetaanko esimerkiksi musiikkiopistoihin tai näihin missä soittoa opetetaan…
Moro. Volvo S70 auto hyvä kuntonen ja tollasta. Hommattiin takaluukkuun alpine sbe-1243bp subbari ja laittaa musat soimaa ja menee ulos kuuntelee nii kuullostaa siltä että takaluukku tärisis mutta se ei tärise ku kädell…
Moi! Täällä kirjoittelis 14v. tyttö eli tosi nuori tee-se-itse ihminen... Mulla on ollut kauan projektina Bambuhuilun tai Shakuhachin teko... Sen tekeminen ei ole niinkään ongelma vaan hoito. Elikkä neuvokaa ihmiset, mi…
Tossa taas kuuntelin Foylen sodan tunnusmusiikkia ja on se niin ihana soitin, mutta onko se oboe vai huilu vai mikä? Olis kiva oppia soittamaan sellaista mutta oboet oli niin kalliita näköjään, mikähän liippais läheltä?…
Missään ei lue fonituntien hintoja, ja se vaikuttaa siihen, että ostanko sen fonin vai en. D: Missä kohdin hinnat pyörivät tunnilta/ lukukaudelta?
Hei, Etsiskelen viuluuni sordinoa. Onko tietoa mist niitä löytää? Sellaisia metallisia? Kiitos vastauksista.
Minulla olisi piano hakusessa, mieluiten melko aidonoloinen digipiano tai sitten perinteinen akustinen. Koska en tiedä pianoista mitään, voisiko joku fiksumpi vähän valaista minua ja kertoa, minkälainen kannattaisi osta…
Heippa! Olen ammattiklarinetisti ja saksofonisti,just valmistuin Tampereen Ammattikorkeakoulusta,tällä hetkellä opiskelen Sibelius-Akatemialla Jos joku kaipaa klarinetti/saksofoni tunteja opetan mielellään:) Autan toki …
Kuinka helposti haitarit menee epäkuntoon postin kuljetuksessa? Ajattelin netistä ostaa jonkun vähän paremman eikä tuo paikan päältä nouto oikein onnistuisi. Kerran halvan haitarin kanssa kävi niin, että kuljetuksen aik…
Myyn vanhan poikkihuilun suoralla suukappaleella koteloineen ja puhdistuskeppeineen. Huilu kaipaa huoltoa; Yleinen huolto, tyynyjä vaihdettava yms. Mistä johtuen alhainen hinta. Olen ostanut aikoinaan Woodwindsiltä Hels…
Nykyään löytyy netistä useampiakin instrumenttien viritysohjelmia. Nämä ottavat äänen mikrofonilla ja ilmaisevat kuvallisesti äänen taajuuden tai sen, miten paljon se poikkeaa oikeasta. Toimivat siis, kuten erilliset vi…
Elikkäs olen soitellut poikkihuilua tollaset 5 vuotta ja kiinnostusta on jo pitkään ollut saksofonin soittoon. Nyt olis vaan kiva tietää, että millanen foni vois olla hyvä tälle alottajalle? Ja kai tämä huilun soitto vä…
Pitkään on ollut mielessä aloittaa basson ropeltaminen ja päätinkin kysyä millanen soittopeli aloittelijan kannattaisi hankkia? Löytyykö hintaluokassa 200-300e kelvollista starttisoitinta ja mistä sellainen ostaa, josta…
Mikä olis sellanen laadukas stage piano, jonka sais alle tonnilla?