Armas Järnefelt ei ollutkaan ainoa Järnefelt suvun säveltäjä, vaan löysin Wikipedian tietojen mukaan kirjailijana ja viulistina tunnetun John Järnefeltin, Klas Erik Järnefeltin, valtiopäivämiehen ja papin pojan, sävelly…
Siihen nähden että Sibeliuksen sinfoniat ym. monet muut teokset eivät vanhoillisessa kansallisromanttisessa sekä klassismia edustavassa muotokielessään 42 v kokemuksella tiedostettuna faktisesti sitä tunteita kohottavaa…
Miten musikaalisuus taikka joskus harvoin peräti musiikillinen nerous ilmenee ja saa alkunsa jossakin luontokappaleessa ja luomakunnan ja oliojärjestyksen korkeimmalla asteella, ts. ihmisessä? Mitkä ovat ne perustavanla…
Mikäli otetaan huomioon se, että esim. pop-taikka rock-musiikkia ym. sellaista rytmimusiikkia kuuntelevilla ihmisillä on usein varsin erilainen musiikkimaku, ja he kuuntelevat varsin monien eri suomalaisten yhtyeiden mu…
Muun Sibeliuksen aikaisen, sotia edeltävän, sotien aikaisen ja paljolti sen jälkeisen suomalaisen säveltaiteen suorastaan skandaalinomaista unohtamista sekä orkestereiden ohjelmistosta, mutta sen lisäksi jopa levy-yhtiö…
Varsinaisena ja todellisena syynä sille, että ylipäänsä eksyin kansainvälisesti, mutta myös suomalaisittain vähän soitetun ja tunnetun suomalaisen säveltaiteen pariin, tapahtui täysin sattumalta luettuani sanomalehdestä…
Miten ja miksi musiikin kaanon on muodostettu? Mistä tarpeista käsin kaanonin muodostaminen katsottiin aiheelliseksi yritykseksi? Oliko kaanonin muodostuminen tarkoitushakuinen prosessi? Vai syntyikö kaanon vain perusoh…
Hämmentää kun kuuntelin Juhani Pohjanmiehen Aleksis Kiven runoon säveltämää naiskuoroteosta, niin sen loppupuolen sanat olivat identtiset Sibeliuksen sydämeni laulun kanssa, mutta päinvastoin kuin viimeksi mainitussa sä…
Mistä johtuu sellainen juttu, että jotkut musiikki-ihmiset saavat nauttia hyväpalkkaisesta huippupestistä suomessa valtion maksamalla huippupalkalla eivätkä tee paskan vertaa suomen musiikkikulttuurin ja näiden menneide…
Miksi ihmiset kuuntelevat niin monenlaista ja suurestikin toisistaan eroavaa musiikkia, vaikka klassinen musiikki on ylivoimaisesti taidokkain ja kunnianhimoisin musiikinlaji? Jokainen meistä on siitä huolimatta vakuutt…
Joonas kokkonen -Cello concerto (1969) https://www.youtube.com/watch?v=4RybgvFj-p0 upea harmonia ja kauneus&ajattomus.
Miten on selitettävissä se, että yksi säveltäjä dominoi niin täydellisesti suomen musiikkikulttuuria, että monet hänen jälkeensä tulleet ja kuuluisuuteen asti tuntemattomuudesta ponnistaneet menneisyyden säveltäjänerot …
Missä määrin säveltäjät kirjoittavat tyylilleen uskollisena omanlaistaan musiikkia ja pystyykö heidän tyylinsä tunnistamaan luomistaan teoksista, ts. onko heidän luomansa teokset persoonallisia ja missä määrin ne sitä o…
Mistä syystä hiukan vanhempaa suomalaista tonaalista musiikkia ei suomessa juuri esitetä taikka edes levytetä, vaan kun vaikka katsoo jo 70 luvulla levytettyjä suomalaisia teoksia, niin suurin osa on Sibeliukselta tai a…
Saako täältä tiedustella missä olisi myytävänä harvinainen C-kasetti nimeltä Säveliä Somerolta, jossa on mm. Herman Kantolan ooppera musiikkia? Olisin kiitollinen jos joku voisi antaa vinkin. Kansalliskirjastossa sitä v…
Torsten Carlander-Reuterfelt oli toimitusjohtaja, joka harrasti intohimoisesti musiikkia soittaen ja säveltäen. Hänen tuotantoonsa kuuluu 40 teosta, mm. kamarimusiikkia, kvartettoja, viulusonaatteja ja trio. Hän oli myö…
Kritiikin mukaan tämän säveltäjän teokset olivat tasaisen kaiukkaasti ja aistikkaasti kirjoitettuja luontevasti sommiteltuja. Yleisradion käsikirjoituskokoelmaan kuuluvat hänellä mm. opus 7 Ahriman ja Ormuzd lorkesteril…
Ne radiokanavilla tai nettiradiossa soitetuimmat ja levytetyimmät säveltäjät tunnetaan, jotka opiskelivat Melartinin ynnä muiden sävellyksenopettajien johdolla silloisessa konservatoriossa taikka musiikkiopistossa, mutt…
Pohdin sitä, että miksi sellaisetkin erinomaista kritiikkiä saaneet säveltäjät teoksillaan ovat kadonneet tyystin ohjelmistosta, jotka sävelsivät uusinta musiikillista tyylisuuntaa seuraten uusimpien eurooppalaisten sta…
Näyttäisi siltä, että eräillä radiokanavilla soitettu suomalainen musiikki on pääosin ei-klassikon statuksen omaavaa modernia uutta musiikkia, jota on levytetty oikeastaan vain siksi, että sen oletetaan olevan kaupallis…