Näin kappaleet pärjäsivät verraten: https://youtu.be/AoD_Fw-CsiE
Kuuntelin ja hämmästyin.
Mutta yllättäen kun niillä vältetään Israelin voitto (yleisöäänten vuoksi) niin niitä kovasti kiitellään. Vahvistusharha elää ja voi hyvin.
Tajunnantäyttö viihdettä juuri.
Edustitte hyvin Suomea viisukilpailuissa. Mielestäni kilpailun parhaimmat kappaleet. Minkä voimme sille, että osa eurooppalaisista on niin vanhoillisia ja kulttuurillisesti jälkeen jääneitä.
Sanoitus on tasoa "sukkula veenukseen" tai "tartu tiukasti hanuriin"
Useiden maiden kappaleissa näytettiin koosteessa epäolennainen kohta kappaleesta (ei esim. kertosäettä kokonaan). Ruotsalainen viisupomo halusi varmistaa kotimaansa voittoa. mm. Suomen kappaleesta näytettiin lopun kerts…
En ymmärrä, muksi ammattilaisraadit ovat Euroviisuissa. Raadi voisi lopettaa ja antaa kansan päättää. Typeriä raateja ei tarvita. Ne eivät edusta kansaa. Raadit eivät ole reiluja katsojia kohtaan. Katsojat toivovat, ett…
En oikein saa kiinni mikä muuttui, mutta KAJ sekä kuulosti että näytti paljon vaisummalta molemmissa Baselin esityksissä kuin Mellossa, jossa oli aivan loistava. Ääni oli jotenkin tummempi ja valtava ilo puuttui. Toivoi…
Hän laulaa väliaikaesityksissä yhdessä Käärijän kanssa kappaleen "I can´t get no satisfaction"
Keskinkertainen kappale, ei lähelläkään kärkeä vedonlyöntitilastoissa ja huonot tuomariäänet, mutta ylivoimaisesti eniten yleisöääniä (viime vuonna taisi olla toiseksi eniten). Myös Suomesta viime vuonna 12 ja tänä vuon…
Pakkohan se on myöntää. Vaihtovaatteet ja pyyhe oli jo valmiina kassissa yöuintia varten jos Erika voittaisi. No ensi vuonna uusi yritys.
Otetaan mallia Israelista. "Evakon laulu"-tyyppinen balladi ja mainoskampanjaan "Tuntematon sotilas" Kuinka monta suomalaista menehtyi?
No ei varmasti voittanut. Tämä siis viisuissa 2006: https://www.youtube.com/watch?v=DBAdOlQPbwg
Tietysti saat valtavasti huomiota ja kuolaavia miehiä ympärillesi jos näytät halvalta huoralta mutta ei se tarkoita, että sinua arvostettaisiin.
Suomi voitti viisut jo paljon ennen, kuin oli edes kisattu. Kisassa jäätiin yhdenneksitoista. Miten se nyt noin...? Oltiinko taas vähän lapsellisia?
Erika Vikmanin menestys oli ansaittua. Onnittelen Erikaa. Saunotaan oli erikoinen mutta ei muu maailma ymmärrä suomalaisten ajatusmaailmaa. Israelin hopea poliittinen voitto. Itävalta natsismin syntymämaa voitti.
Israel sa käsittä ättömän paljon ääniä. Itävalta voitti kuitenkin. Oliko oikein.
Mä annoin äänet Saksalle, Kreikalle ja Italialle. Italia oli mun lemppari tämän vuotisista.
Suomi voitti pisteitä 517, kaj ja erika😊