Kolmas nainenEi vastauksia

TiiaLotta istuu potalla

Itku pääsee ja pieru pääsee ja laitetaanko TiiaPotalle tutti suuhun? Aa tutilulla anna Tiian pissin pottaan tulla! ☺️ Äiti sano älä pissi isi sano että pissi pissi
NightwishVastattu 2 v

Uuden levyn äänitykset

Tero ja luultavasti ainakin Tuomas ovat näköjään rantautuneet Ruotsiin Floorin ja Hanneksen kotistudiolle. Uuden levyn laulusuoritukset alkaisi olla kohta paketissa. Liekö Troyn osuudet jo äänitetty vai äänitelläänkö va…
DingoEi vastauksia

Dingo laulussa pyhä klaani yhdistelee mm kahta eri kulttuuria

Suomalaista ja afrikkalaisia musaperinteitä jotka hän on muokannut yhdeksi kombinaatioksi joka hivelee korviani ja ai niin, jontun soolo se tekeekin sitten "poikaa". eli hunajata korville. Muistaakseni CMX-yhtyene Aki y…
DingoVastattu 2 v

DIngo Kiteellä loistavassa livekunnossa.

Kannattaa käydä tsekkaamassa Youtuben puolelta Dingon Kiteen keikka 11.11.2023. Kylläpäs on bändi hyvässä iskussa. Nyt ollaan pitkästä aikaa sillä tasolla millä kuuluukin, tuohon kun saisi vielå niitä uusia biisejä jouk…
Hanoi RocksVastattu 11 kk

Olisiko Hanoista ollut todella isoksi bändiksi?

Bändi saavutti suurimman suosionsa Japanissa jossa se esiintyi monen tuhannen hengen yleisöille, mutta muualla keikat olivat lähinnä täytettä festivaaleilla ja klubikeikkoja ympäri maailmaa. Suosionsa huipulla 1984, jol…
NightwishVastattu 2 v

Pärjäisikö Tarja tämän päivän Nightwishissa?

Olen viimepäivät katsellut nyky Nightwishin livevetoja youtubesta ja DVD:eiltä, ja muistellut omia keikkakokemuksia bändin keikoilta. Tällein pitkän linjan fanille, (2003 asti) vaikka Tarja ihana ja ainutlaatuinen oli s…
ApulantaVastattu 2 v

Apulanta-Alkuaikojen lumovoimna

Viittaan vuosiin 1993-2000 eli plastik viimeisin levy jota viihtin kuunnella. Enemmistö varmasti eri mieltä mut onko enemmistö aina automaattisesti oikeassa? Ja loppujen lopuksi nää on puhtaasti makuasioita. Tuukka temo…
ApulantaVastattu 10 kk

Apulanta ympyröity A-kirjain

Kertokaa miten anarkia liittyy Apulantaan? Kannattavatko anarkiaa? Jos eivät, niin miksi ympyröivät A:n? Jos kannattavat, niin Kuinka se näkyy heidän tekemisissä? Nyt vastauksia tietäjät
Hanoi RocksVastattu 2 v

hyivijoonas

hanki mies akka itellesi. Kaipaus on sairaille
Kotimaiset bänditVastattu 2 v

Alkuaikojen Don huonot 1989-1994

Kaikki alkoi tietääkseni singlelevystä onko trubaduuri kuollut&aavaa preeriaa(ei ole sama kappale joka löytyy tuomari hannu nurmion tuotannosta). Sitten tuli kappaleita vuonna 1990 semmonen kappale kuin manaajagerin kuo…