Kotimaiset bänditVastattu 9 kk

"Klamydia" in yliarvostettu yhtye

Samanlaisia lauluja tehnyt sen jälkeen kun tuo yhtye on perustettu. Laulaja jokinen on homovastainen kusipää. Häntä on kutsuttu myös rasistiksi. Ärsyttänyt kun olen varttunut vaasan naapurikunnassa ja asunut vaasassa ja…
NightwishVastattu 9 kk

Floor keikkailee

Eikö ole vähän outoa, että Floor esittää oman bändinsä kanssa Nightwishin biisejä vaikka on itse Nightwishin jäsen? Spidersilk kappaletta ei ole edes Nightwish vielä esittänyt livenä - Floor bändeineen ehti ensin. Joten…
PopedaVastattu 22 pv

Pate valkolärvi siis Mustajärvi haukkuu uuden Popedan

Pate haukkuu uuden Popedan laulajan teiniksi ja on syvästi riitaantunut Popedan kanssa eikä ole heidän kanssaan missään tekemisissä. Pate pelästyi koronaa niin paljon että päätti lopettaa Popedassa ennenkuin kuolee lava…
DingoVastattu 1 v

Dingo keikoille vaihtelua.

Mikä mahtaa olla syynä että Dingo soittaa vuosikymmenestä toiseen keikoilla pääosin ainoastaan kahden ensimmäisen levyn biisejä? Minun mielestäni keikkasettiä voisi rukata kovalla kädellä, Tottakai isot hitit pitää soit…
Hanoi RocksVastattu 9 kk

Hei kaikki nuoruuden kasarilla viettäneet!

Täällä olisi dingosta/kasarista kiinnostunut teini tyttö. Olisi kiva tietää millaista oli nähdä dingo kasarilla tai ylipäätäänsä elää nuoruuden kasarilla. Olen tykännyt pienestä lähtien kasari musiikista, mutta nytten o…
NightwishVastattu 1 v

Shieldmaiden

Aurilta aivan loistosettiä! Kurkelasta on kuoriutunut ihan laulaja kun jätti iskelmäuran taakseen. Jos olisi oikein sillä tuulella niin sanoisi, että tämähän on parempi kuin Yövissun kaks kolme edellistä, mutta enpä tai…
DingoVastattu 9 kk

Dingon keikat kesällä ja syksyllä 2025

Mikähän siinä on että keikkamyyjä Livenationin nettisivuilla ei ole vieläkään kesän keikkoja, joista bändi on osasta julkaissut tietoja somessa. Kyllä tässä vaiheessa pitäisi jo olla kesän keikat julkaistu jotta voi mie…
NightwishVastattu 9 kk

Anette lähtee kiertueelle

Anette näkyy lähtevän kiertueelle missä nimen omaan soitetaan Nightwishin biisejä. Toivottavasti jengi löytää paikalle. Tuntuu että Anette eniten loskaa saanut faneilta niskaan heti Holopaisen jälkeen. Marko ja Tarja ka…
PopedaVastattu 8 kk

Mika sundqvistin rooli Popedassa

Mietin tossa edesmennyttä Mika Sundqvistia (RIP malja hänen muistolle) että hän oli tärkeessä roolissa osana Popedaa että eikös hän muistaakseni ollut apukätenä sukset biisissä että kun VP hautamäki sävelsi A-osan niin …