ArtistitEi vastauksia

Kuka on Tones And I ?

Ja miksi se on ihan kotimaisen Alman näköinen? Laulavatkin vielä samankaltaisesti.
ArtistitVastattu 5 v

Joko Maustetytöt hyväksytään Emma Gaalaan?

Joko tänä vuonna Maustetytöt pääsevät vuoden albumi, vuoden biisi, vuoden bändi kategorioihin? Vai, ? Vai painostaako Warner, Universal tai Sony raatia , ettei voi millään? Vai onko raadissa Yle X:n yksinvaltias ämmä si…
Juice LeskinenVastattu 5 v

Heinolassa jyrää -musiikkivideon valotehosteista.

Vuodelta 1973 olevassa Juice Leskinen & Coitus intin Heinolassa jyrää -musiikkivideolla, jossa he ovat myös äänittämässä studiolla, niin olen kiinnittänyt huomiota videon outoihin valotehosteisiin. Siinä näyttäisi a…
Muut artistitVastattu 5 v

Hei teille tietäille.

Mahtaakohan kuakas muistaa kuka lauloi aikoineen sellaisen kappaleen, jossa tekstissämeni "Aja hiljaa ja varoen oletluvannut mulle sen" Olen yrittänyt etsiä laulua, mutta turhaan?
ArtistitVastattu 5 v

Paleface telkkarissa

Voi sitä myötähäpeän määrää, keski-ikäinen ylipainoinen urallaan epäonnistunut artisti heittää Yle:n kaverien järjestämää keikkaa... No seuraavaa kulttuuriapurahaa odotellessa.
ArtistitVastattu 5 v

Haave levyttävänä artistina.

Hei! Olen 14-vuotias poika ja olen tässä viimeisen kahden vuoden ajan ollut todella kiinostunut musiikin tekemisestä ja etenkin sen esittämisestä ja olen myös opiskellut musiikkiteollisuudesta paljon. Noin vuoden verran…
ArtistitVastattu 6 kk

Markus Kuotesaho

Mitä mieltä Markuksesta? https://www.seiska.fi/Uutiset/Rohkaisuryypysta-riita-Romutransu-Markus-Kuotesaho-heitti-ensimmaisen-laulukeikkansa-katso
Ulkomaiset artistitEi vastauksia

Joni Mitchell - suosikkialbumit

Jos Madonna on popin kuningatar, niin Joni Mitchell on musiikkin kuningatar. "Blue" on juuri rankattu Rolling Stone-lehdessä kolmanneksi parhaaksi albumiksi kautta aikojen. Se oli paras naisen tekemä albumi ja hän kirjo…
Juice LeskinenVastattu 5 v

Palsan kappaleiksi

Olen kuunellut Juisen piisejä koko pienen elämäni Keijo 58v Niin kysympähän tässä vain lämpimikseni että: missä laulussa hän laulaa jotensanki, , revin balsan kappaleiksi ? Tuli vaan mieleen tarkoittikohan hän lappilais…
ArtistitVastattu 5 v

Antti Ketonen

Onko Antilla samat bändärit joka keikalla kuolaamassa?

Anssi Kelan lärvi

Voisiko joku please matkustaa 80-luvulle sanomaan Anssille että kannattaisi käyttää ihonhoito - ja puhdistustuotteita, sekä hiustenhoitoainetta. Vituttaa katsoa noin juustoista hippiä.
ArtistitEi vastauksia

KUKA LAULAA:

Missä kappaleessa lauletaan jotain tämän kaltaista (en muista tarkalleen), eikä ole ehkä kappaleen keskeisin kohta, vaan ainoa joka jäi mieleen: ESIM: "Tuhkimokin kenkänsä saa" "Tuhkimokin kenkänsä löytää" "Muista se, e…
ArtistitEi vastauksia

KUKA LAULAA:

Missä kappaleessa lauletaan jotain tämän kaltaista (en muista tarkalleen), eikä ole ehkä kappaleen keskeisin kohta, vaan ainoa joka jäi mieleen: ESIM: "Tuhkimokin kenkänsä saa" "Tuhkimokin kenkänsä löytää" "Muista se, e…
PrinceVastattu 5 v

Prince - kova, silti epätasainen ja ylimielinen

Prince oli huippujätkä, ei kahta sanaa sinänsä - soittajana aivan loistava joka soittimessa, musikaalinen laulaja, hyvä tanssija ja teki hyvää musiikkia. Ennen muuta hän sävelsi tosi paljon musiikkia joka vuosi. Mutta j…

Glenn Hughes

Oli ihan pakko tulla tänne aloittamaan uusi keskutelu, vaikka olen jo aloittanut sellaisen useammastakin artistista. Glenn Hughes, siinä vasta laulaja. Todisti kykynsä jo Deep Purplessa 1973-76, mutta on kajautellut sen…

Robert Plant

Mitä mieltä olette tästä Zeppelinin laulajanakin kunnostautuneesta artistista? Itse tykkään. Nyt viimeisten kuukausien aikana olen kuunnellut hänen soolotuotantoaan ja pidän kovasti, varsinkin vuonna 1988 ilmestynyt lev…
Ismo AlankoVastattu 5 v

Nykyinen bändi

Toivottavasti Ismo älyää päästä eroon noista nykyisistä omahyväinen näköisistä poseeraajista. Feikki paistaa pahasti läpi. Ollaan vähän kuuluisia hipstereitä hei, ja rok.
Kylie MinogueVastattu 5 v

Magic vs. Chained to the Rhythm

Hmm. Kovasti on Magic-biisin suomalaisia tekijöitä hehkutettu, mutta heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta alkaen Magic-kappale on kuulostanut minusta taitavasti plagioidulta Katy Perryn Chained to the Rhythm -kappaleelta.