Lapset ja nuoretVastattu 9 v

Tempperamenttinen lapsi

Hei, olen 12 vuotias tyttö ja minulla ja vanhemmillani on suuri ongelma, olen siis otsikossa mainittu lapsi. Olen todella tempperamenttinen ja minulla on murrosikä, vanhempani eivät olleet puuttunut asiaan joten näin pa…
Lapset ja nuoretVastattu 9 v

Yöllinen valvominen vanhempien takia

Moi! Oon 13 v. Oon herkkä ja en pidä yhtään alkoholista/kännissä olevista ihmisistä. Vanhempani juovat usein. Tänään about 17 aikaan lähtivät junalla treelle syömään, äiti laittoi 21 aikaan viestin että juna kotiin päin…
Lapset ja nuoretVastattu 8 v

Satu/lastenkirja jossa mainitaan virvatulet?

Nyt tulee todella epämääräinen kysymys mutta muistaako kukaan sellaista lastenkirjaa, jossa mainitaan virvatulet? Tällainen on lapsuudesta jäänyt kummittelemaan mieleen, mutta juuri muuta tarinasta ei muistukaan mieleen…
Lapset ja nuoretEi vastauksia

olenko outo?

eli käytän paljon sanaa bitch huom! tosi paljon!!!! sitten inhoan kavereita (siis luokkalaisia vaikka olen suosittu)ja pidän paljon kauhuleffoista ja kaikesta muusta en oikein pelkää mitään
Lapset ja nuoretVastattu 9 v

Mikä Aapinen sinulla oli vuonna 1979

Olen yrittänyt muistella, millainen Aapinen minulla oli, kun aloitin koulun syksyllä 1979. Sanotaan että omaa Aapista ei unohda ja itsekin olen eppuja opettanut, mutta en kyllä muista kuollaksenikaan, millainen Aapinen …
Lapset ja nuoretEi vastauksia

Tubettaminen: videoideoita ja -vinkkejä?

Moro! Täällä kirjoittelee 17-vuotias miehen alku pääkaupunkiseudulta. Tarkoituksena olisi siis aloittaa tubettaminen. Kysynkin nyt teiltä videoideoita ja -vinkkejä? Millä videot kannattaa kuvata jne... Kotoa löytyy järk…
Lapset ja nuoretVastattu 9 v

Discord Suomalaisille Nuorille

Hei! Olemme kaveriporukalla luoneet Discordin suomalaisille nuorille ajanvietoksi - sen nimi on "Suomia". Tällä hetkellä jäseniä on 10. Keskustella voi kaikesta mahdollisesta seuraavilla kanavilla: #ilmoitukset - Omista…
Lapset ja nuoretVastattu 9 v

Apua synttäreihin!!

Hei, olen 17vuotias tyttö ja haluaisin pitää nyt kesällä synttärit. Asun kerrostalossa eli meillä niitä ei voisi pitää ja kerhohuoneellakin alkaa hiljaisuus jo klo 11 vai 12.. Missä pystyisimme juhlia näitä? Auttakaa :((
Lapset ja nuoretVastattu 9 v

Miten säästettyä rahaa puhelimeen?

Hei. Oon 10 v tyttö,joka haluaisi uuden puhelimen. Olen aina joutunut maksamaan puhelimeni itse, koska vanhemmillani ei ole liikaa rahaa. Mulla on tällä hetkellä vain vaivaiset 50e,ja sillä ei kyllä puhelinta saa. Syyt …
Lapset ja nuoretEi vastauksia

Mikä lastenkirja?

Muistan, kun joskus päiväkodissa luettiin tällaista kirjaa, jossa kävi niin, että joku vaari jäi loukkuun ulkovessaan siksi, että oven edessä oli kasa lunta. En yhtään muista, mikä kirjan nimi oli, mutta haluaisin miele…
Lapset ja nuoretVastattu 9 v

raudattttrt

Toi aihe ei liity tähän:D (Otsikko liittyy). Eli haluisin raudat. Mutta lääkäri sanoi etten tarvitsisi ja oon sit Outo mut musta ne on kauniit xD<3. Ja äiti ja isi ei haluis mulle MITÄ MIE TEEENNNN Ja miulla on TOSI …
Lapset ja nuoretVastattu 9 v

Vaikeeta elää

Oon 11vuotias tyttö, jolla o tosi raskasta elää. Olen jo viillellyt ja yrittänyt hukuttaa itteni, ei auta. Kaikki on päin seinää... mua nimiteltii eile (Jouluna) ja ihastukseni tykkää minusta ja eräästä toisesta ja viel…
Lapset ja nuoretVastattu 9 v

Jos olet kokenut ole kiltti ja auta

Siis olen 13vuotias poika ja en oikein tajua yhtä asiaa? Siis olen paljon kehittyneempi kuin kaverini yms mutta siis asia liittyy kun runkkaan mitään ei tuu😅 yöllä taas tulee? Ihan puhtaan valkoista! Ei harmaata ollenk…