Kirja-arvostelutVastattu 15 v

Unelmien sinä

Sain juuri luettua Tiina Lehtinevan Unelmien talli -sarjan neljännen osan Unelmien sinä. Se oli ihastuttava ja äärimmäisen jännittävä kirja, jossa tutut henkilöt jatkoivat elämäänsä. Kirjan lukemista on vaikea keskeyttä…
Kirja-arvostelutVastattu 17 v

Ayaan Hirsi Ali

Luin juuri loppuun Ayaan Hirsi Alin kirjoittaman kirjan Pakomatkalla. Se on tosi kertomus somaliassa syntyneestä tytöstä (siis hänestä itsestään), joka vietti ankaran lapsuuden ja nuoruuden Somaliassa, Saudi-Arabiassa, …
Kirja-arvostelutVastattu 17 v

Rhett

Tuulen viemää ja Scarlett, kirjat sai jatkoa Rhett. Romaani kertoo maailman kuuluisimman tarinan Rhett Butlerin silmin. Kirjan alku vaikutti lupaavalta mutta paljastuikin pettymykseski. Paljon ristiriitaisia asioita ede…
Kirja-arvostelutVastattu 17 v

Päiväkirja 2.2.2009

Valitsin otsikoksi tämän päivämäärän. Monet kirjoittavat päivän tapahtumat ja lähettävät ne eteenpäin. Vastaava keruu on ollut kerran aikaisemmin. Tässä yhteydessä haluan tuoda esille kaksi teosta, sillä niissä on kysym…
Kirja-arvostelutVastattu 16 v

Mahtava Vampyyri saaga!!

Viime perjantaina kävin huvikseni kirjakaupassa ja siellä vastaani tuli kirja nimeltä Houkutus. Ajattelin että erikoinen nimin ja kun luin että siitä on jo tehty elokuva, päätin vilaista takakannenkin. Noh sen lupauksie…
Kirja-arvostelutEi vastauksia

Ritva Ketola: Laulumaablues

Koukussa ohikiitävään, valmista valuu läpi pään, tarttumatta siivilään. (runosta Piirit ensimmäinen säkeistö) Ritva Ketola kuvaa aikaa ja elämää, tavallisten ihmisten aikaa ja elämää. Toinenkin piirre erottaa hänet nyky…
Kirja-arvostelutVastattu 17 v

Ystävät hämärän jälkeen

Sain Hopottajien kautta luettavaksi otsikossa mainitun Ystävät hämärän jälkeen kirjan. Se oli aika yllättävä. Luulin saaneeni käsiini tavallisen vampyyrikirjan(tykkään niistä aika paljon), mutta se oli kaikkea muuta kui…
Kirja-arvostelutVastattu 17 v

Ystävä t hämärän jälkeen John Ajvide Lindqvist

Hei. Tässä teille oiva kirja joululahjaksi esim. yön ja veren ystäville. Olen itse ahminut kirjaa ja 600 sivua menee kirjan syövereissä hetkessä. Kirja on Gummeruksen ja Hintaseurannan mukaan kirjaa saa 21- 30 eurolla. …
Kirja-arvostelutEi vastauksia

Urhola

Tulipa luettua varhaiseläkeläisinssin, anteeksi, Diploomi-Insinöörin, uusin tuotos. Satiirista draamaa vääntää hän hektisestä aiheesta, kuntaliitoksen vaikutuksesta palvelurakenteeseen. Törkeän huolimatonta tekijältä ja…
Kirja-arvostelutVastattu 18 v

Hannu Mäkelä: Eetu

Hannu Mäkelä kirjoittaa vanhasta ystävyydestään Neuvostoliiton aikaiseen kirjailijaan, joka oli vainottu kriittisten kirjoitustensa tähden. Miksi Hannu Mäkelä kirjoittaa kommunistivaltion epäkohdista vasta nyt? Siihen o…
Kirja-arvostelutVastattu 17 v

Ei kíitos osui ja upposi

En ole puristanut kirjaa koskaan niiin kovaa kuin lukiessani Anna-Leena Härkösen teosta Ei kiitos. Olen "Matin" kaksoisolento ja vaimoni kirjan minä. Osui ja upposi. Jännitin loppuratkaisua, joka antoi toivoa. Tulkitsen…
Kirja-arvostelutVastattu 17 v

Janne Ora: Rajamailla

Janne Ora on lehtimies ja tämän syksyn Tammen esikoiskirjailija. Romaani kertoo suomalaisesta insinööristä joka hakeutuu kehitysaputehtäviin afrikkaan henkilökohtaisista syistä. Romaanin puitteet ovat kunnossa. Samoin J…
Kirja-arvostelutVastattu 17 v

Wilson: Sivullinen ihminen

Colin Wilson oli viime vuonna Turun kirjamessujen kirjailijaesittelyssä. Markkinointi antoi kirjasta "Sivullinen ihminen" todellisuutta kiehtovamman kuvan. Luulin aivan, että kyseessä on kaunokirjallinen teos, se on kui…
Kirja-arvostelutVastattu 8 v

alaston poika-kirja

heips. en tienny minne muuallekkaan tän nyt laittaisin nii kysyisin sellasta asiaa että sattuisko olemaan ketäään sellaista joka on lukenut alaston poika kirjan? huomiseks pitäis tehä äikän sellanen esitelmä siit tai oi…
Kirja-arvostelutVastattu 17 v

Lasi maitoa, kiitos, H.Wassmo

Mitä piditte? Minun kohdallani yksi parhaimmista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Pisti miettimään, kerran jos toisenkin.... (ups., ei ole tark.tehtailla aloituksia:)
Kirja-arvostelutVastattu 18 v

ei kiitos

Onhan naisella kutina Anna-Leena Härkösen uutuus Nainen puutteessa Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos, Otava 2008 Anna-Leena Härkönen tunnetaan monipuolisena kulttuurihenkilönä, jonka romaaneissa puututaan yleensä naisasiaa…
Kirja-arvostelutVastattu 18 v

Ei kiitos, syksyn uutuus

Kirjoitin siitä arvostelun: Onhan naisella kutina Anna-Leena Härkösen uutuus Nainen puutteessa Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos, Otava 2008 Anna-Leena Härkönen tunnetaan monipuolisena kulttuurihenkilönä, jonka romaaneissa…
Kirja-arvostelutVastattu 18 v

Kysymys

Kannattaako ostaa tämä kirja - onko kukaan lukenu: http://aromipesa.xetnet.com/free%20library%20books%20vapaa%20kirjasto%20kirjat%20p%e4ivi%20santeri/Kirjan%E4yte%20Platinainen%20pilvenreuna.pdf Pena