Claes Andersonin muistelmakirja vaikuttaa ensin sinnetänne pomppivalta sekavalta ajatushössöltä. Vaan ei pidä hämääntyä. Tekstipalojen takaa puhuu monipuolinen kulttuuri-ihminen elämästään, rakkauksistaan, työstään, pol…
Eli Richard Adamsin iki-ihana Ruohometsän kansa. Lapsena muistan katsoneeni kyseisestä kirjasta tehdyn elokuvan, joka pienellä lapselle oli aivan liian jännittävä ja pelottavakin. Joskus 14- vuoden iässä lainasin kirjan…
John Boyne onnistui taas, entistä paremmin vielä. Kapina laivalla on todella loistava kirja. Kerronta 14-vuotiaan pojan näkökulmasta on hyvä, ei nuorisomainen vaan suoraan aikuisille kirjoitettu seikkailukirja. Kirjaili…
Mikael saapuu isoäitinsä hautajaisiin ja toteaa, että kaikki on ennallaan. Edesmenneiden isovanhempien talo tuntuu yhä kodilta, ja suku suhtautuu häneen yhtä välttelevästi kuin ennenkin. Kun mikael saa avaimen isoisän t…
Asko Sahlbergin uusin on kaikkien teinien toivekirja. Mahdollisimman vähäsivuinen ( 120) klassikko, kun esseen pukertaminen on jäänyt viimeiseen iltaan. Tilanne, joka näilläkin palstoilla tuntuu perin yleiseltä. Mistäkö…
Sekavin mielin, jälleen keran, laskin kädestäni lukemistapahtuman päätteeksi jonniinmoisen perhehistorian. Kai? Menneistä ajoista, vanhemmistaan ja isovanhemmista pikkurouva kirjoittaa omituisen tarkkailuasenteen kautta…
Kiitti vaan Jari Tervolle alkuvuoden parhaista kyynisistä nauruista. Kuten Haavikko -vainaa jo totesi, todellisuutta ei voi enää parodioida, ne tekevät sen itse. Fiktiivisen päähenkilön lihallinen vastine kerkisi jo kii…
Anja Niemelä: Peilikuvasi valehtelee Jos peilikuva valehtelee, miten löytää todellisuus ? Näkemällä tarkemmin. Kirja antaa virikkeitä, tärkeintä on itseironia, nauru itselle. Tarkkanäkö alkaa siitä. Kirja on haastava, m…
Kansakunnan kirjakaapin päällä kököttävä kipsikuva, satusetä Topelius tuorestuu ja elävöityy suuresti Merete Mazzarellan uuden kirjan käsittelyssä. Rakenteellisesti yksinkertaisessa yhden päivän esseeromaanissa vanhenev…
Sähköä ja siedätystä Yleensä lukuihmiset pelaavat varman päälle ja ostavat itselleen tai lahjaksi ”varman-päälle” –kirjan. Sellaisen, jonka kirjoittajan tuntee tai ainakin suurten mainosten pohjalta. Joskus sattuu kuite…
Melkoinen järkäle kirjaksi. Yöpöydällä olevista voiton vie vain Rajalan Unio Mystica, siis massallaan. Haikean, hämmentyneen ja surumielisen olon jätti tämä proosamammutti. Ja moni kysymys pyörii päässä. Miksi tämä 1982…
Kalervo Tolppanen: Kolmen valtakunnan vaelluksia, 2009. Kalervo Tolppanen kertoo vaelluksistaan ja kalaretkistään Lapin ylämaissa sekä Ruotsin ja Norjan puolella. Monesti mukana on muuta porukkaa, lähinnä perhekuntaa ja…
Sattuipa silmiin Kallion kauniin kirjaston uutuushyllystä Jukka Sihvonen- nimisen Turun proffan kirja siitä, kuin Tuntematon sotilas on muokkaantunut eri suuntiin elokuvaksi siirtyessään. Aika toinen, tekijä eri ja lopp…
Melkoisen opuksen on Mannisen Pekka lykänny esikoisena markkinoille. 1920-lukua eletään ja veljessodan varjot painavat pahasti minäkertojaa. Tragikoominen valelääkäri, yltiöisänmaallinen morfinisti-alkoholisti, joka kok…
Antti Tuuri: Lähikuvassa Erno Paasilinna, Otava 2009 Antti Tuuri piirtää kirjassaan kuvaa edesmenneestä ystävästään Erno Paasilinnasta. Kirjan teksti poikkeaa jotenkin Tuurin tavanomaisesta tekstistä. Yleensä Tuuri sano…
Juuri luin, no pöllömpikin toteaa että hyvä kirja se on. Vähän silppua mutta hyvä., terävää havainnointia erilaisten ihmisten arjesta ja mukavaa kieltä. Useita aiheitakin elävästä elämästämme. Mennen tullen päihittää de…
Ajallisesti huiman kaaren vetäisee Kjell Westö uusimmassaan. Sodanpäättymisjuhlista Fortumin bonusskandaaliin, eli nykypäivään. Suuret on teematkin, kuin myös eetos ja pikkusen paatoskin. Ystävyys ja yksinäisyys, kesken…
PÄÄHÄN POTKITTUJEN ÄÄNI Nyt muutama päivä romaanin luettuni, yritän pukea tuon vahvan tunne – elämyksen sanoiksi. Kyseessä on on tähän aikaan sopiva nettiromaani nimeltä, Ilman opaskarttaa. Kirjoittaja on Kymenlaaksolai…
Omistuksesta päätellen sain ennen kouluikää kirjan nimeltä Tarzan ja valkoinen nainen. Se on taattua Edgar Rice Burrouhgsia, mutta sitä ei tavata hänen teosluetteloissaan. Yhdestä luettelosta selvitin, että kirja on myö…
http://fi.wikipedia.org/wiki/Érico_Veríssimo Jos tämä linkki ei toimi, uusia löytyy helposti. Verissimo oli Brasilian tunnetuimpia kirjailijoita, joka eli synkimmän sotilasdiktatuurin aikana, mutta kirjoitti rohkeasti. …