Tuula pisti torttunsa esille. Itse en ihaillut noin paljasta, mutta tiesin faneja olevan. Oi kuinka naaraas pitikään koiraa hallussaan? No. Etsivätoimistoni oli hikinen. ilmastointi toiminut. Sitten tuli vaseliinin velj…
Missä kaikissa paikoissa, voi käydä kirjottaa jatkonovellia? Joka olisi vaikka, jokin fantasia, kauhu tai scifi?
Aapeli oli tänä aamuna harvinaisen tyytyväisellä tuulella,sillä mies oli juuri nostanut verkonsa järvestä ja saanut omasta mielestä hyvän saaliin. Oli jopa muutama siika ja pari isompaa haukeakin,jotka saivat aapelin jo…
Haaveilin matkustamisesta ja kerran Anne soitti ja pyysi kyläilemään. Ja niin lähdin sitten kylään Anne luo. Anne oli keittänyt kahvia. Juttelin haaveistani lähteä jonnekin etelään matkoille, mutta koska oli jo kesä, ja…
OLI LÄMMIN KAUNIS JA KIRKAS ILTAPÄIVÄ..KOULUN PIHALLA ON RAUHALLISTA. JA YKS KAKS PAIKASTA TULEE TAISTELUTANNER JA KAKSI AUTOA AJAA PIHAAN. ALKAA KAHDEN MIEHEN SANAILU..VÄLIENSELVITTELY.. JA SITTEN LAUKAUSTEN VAIHTO. NE…
Oli perjantai-iltapäivä ja harvey keitelin näköinen heppu istui pöytänsä ääressä hän haki kahvia oli keväinen iltapäivä..onko mitään hän kysyi päivystäjältä..ei mitään...mies kapusi autohalliin otti autonsa avaimet ja a…
Nahki menettää kaiken hienotunteisuutensa ja tappaa kaikki pakistanilaiset terroristit, jotka julmasti murhasivat hänen vaimonsa Shikhin. Köi vidu nahki pisha mytrås jotrom kinkui! Pientä esimakua: http://www.youtube.co…
Oli kesäkuun alku. Ilma oli lämmin ja painostava kuten yleensä ennen rankkasadetta. Toimistojen työntekijät lähtivät lounastaulla ulos nauttiakseen kesän ensimmäisistä helteistä. Koko kaupunki tuntui raukean uniselta. I…
Puhelin soi lakkaamatta. Vihdoin siivottomalla vuoteella lojuva ruokkoamaton hahmo liikahti, ja hapuili puhelimen känsäiseen kouraansa. - Mitä v-a, hän örisi luuriin. - Täällä Viidakkopoliisin päällikkö. Täällä on piru …
Hans potkaisi kovalla nahkasaappaalla minut ulos Ju-52 – kuljetuskoneesta ja aloitin nopean putoamisen kolmen kilometrin korkeudelta. Katsoin alas, vaikka sitä ei suositella keltanokille ja näin karuja niittyjä, jotka o…
Helsingissä, lähituleivaisuudessa. - Hei goottihirviö odota hieman: Poika ryhmä huusi yhdelle tytölle. Tytön nimi on Suvi: - Mitä helvettiä minä olen nyt tehnyt? - Relaa hiukan. Mehän olemme tuttuja jo jonkin aikaan: Ma…
ERÄS KAVERI ON AIHEUTTANUT ONGELMIA..KUKA.... NO SE YKS...VOIT SÄ HOITAA..HEI SÄ TIEDÄT ETTEN MÄ HOIDA ENÄÄ NÄITÄ... NO PALJONKO 200.0000 EUROA....NAINEN KATSAHTI MIESTÄ PITKÄÄ..SE ON MUN EX-POIKAYSTÄVÄ...ÄLÄ HUOLI LAUR…
Olipa kerran köyhä lehmä, Mansikki. Mansikki eli iloista elämää, kunnes eräs Karu, supermiehen ja hämiksen sekoitus, halusi välttämättä farkut, joissa on nahkalappu. Silloin tuntematon Tarja Halonen haki Mansikin, teura…
Tällä kertaa Nahki ei aikaile, vaan hoitelee pääpahiksensa (Ermo päällikkö) heti pois päiviltä. Mutta ratkeavatko Nahkin ongelmat todella näin helposti? Katsokaa itse. http://www.youtube.com/watch?v=-EvPvfVOUV8
Intialainen mestarietsivä Nahki Pisha Jotrom on tehnyt lupaavan paluun elokuvassa "Nahki Episode VII - Nahki Takes Boston". Pätkä hänen tulevasta elokuvastaan: http://www.youtube.com/watch?v=7aBbNHMPqx8&mode=related&sea…
Lääkäri katseli Ismosen papereita ja välillä Ismosta, hän pudisteli päätään sanoessaan..-koko mies on nyrjähtänyt...siis kokovartalonyrjähdys ? -Olette Ismonen täysin nyrjähtänyt..pee..rsettä myöten! Kaikki nivelet oliv…
Ensimmäisenä tunsin luutahyytävän kylmyyden ja kivun, joka oli hiljalleen valtaamassa kaikki ruumiini aistit. Makasin hiljaa kuhmuraisen maaston päällä ja ympäriltäni kuuluva kolkon aavemainen huhuilu toi mieleeni vanha…
Harmaahiuksinen mies liikehti rauhattomasti tuolissaan. Kädet korjailivat taukoamatta jo valmiiksi täydelliseen ojennukseen kammattuja hius-suortuvia ja jalat teputtivat laminaattilattiaa intensiteetillä, josta ammattit…
1. Luku - Nyt perkele nouset ylös! Äitini huusi alakerrasta. Aukaisin silmäni säpsähtäen ja mietin paljonko kellokin jo mahtoi olla. Käänsin kuitenkin vain kylkeäni ja kiskoin peittoa paremmin päälleni. Kuuntelin kuinka…
osa 1 Silja oli jo herännyt, mutta ei viitsinyt vielä nousta ylös. Hän makoili sängyllään silmät suljettuina ja mietti, kuinka onnellinen hän oikeastaan oli. Siljalla oli kaikkea, mitä nainen tarvitsee: haasteellinen ty…