Onko tämä sivusto jonne voi lähettää omia kirjallisia tuotteitaan? Mm. jatkujuttuja?
Tuijotin synkkänä tyhjyyteen. Kaikki pitivät minua hulluna, mutta sekä minä että taskussani oleva ruutana tiesimme että olin ainoa selväjärkinen tällä planeetalla. Mikä neuvoksi? Minun teki mieli jättää hyvästit kaikell…
Tälläinen tarina, keksin kun kuuntelin musiikkia, ja ajattelin pistää tänne. Kommenita arvostetaa, niin huonoa kuin hyvää. Katsoin itseäni peilistä. Sieltä minua tuijotti aika sievä punertava hiuksinen brunetti, vihreil…
Vanhapoika Deivid tsekkailee ruohon kasvamista. Kyläkauppiaan serkku Bruuno sylkäisee kerran. Raitilta kuuluu suhinaa. JATKUU
Katsoin sen säkenöiviin silmiin ja huokaisin, mitään niin kaunista en ole ennen näynytkään. pussasin ja pieraisin (: Arvostelkaa!
Kart heräsi suuressa makuuhuoneessa hän oli nukkunut varmaankin vuorokauden. Kart makasi suurella sängyllä kädet levällään. Hän oli alasti ja hänen lihaksensa olivat erittäin kipeät. Valo lankesi ikkunasta huoneeseen pä…
Kart lähti hoippumaan kohti taloa, hän oli aivan lopussa. Vihdoin hän pääsi talon ovelle. Kart koputti isoon tammi oveen ja oven keskeltä avautui luukku. Luukusta tuojotti silmäpari kohti Kartia. "Päästäkää minut sisään…
Kart lähti juoksemaan mäkeä ylös, hän oli saanut koirat pois pelistä. Hän juoksi metsäistä mäkeä ylös ,risut repivät jalkoihin pieniä haavoja. Kart oli jo taivaltanut monta tuntia,hän alkoi olemaan todella väsynyt, enää…
Kart seisoi pimeässä metsässä ja oli erittäin hegästynyt. Hän oli juossut kuin hullu, kun oli päässyt pakenemaan vankilasta. Ajokoirat lähestyivät uhkaavasti. En jaksa enään juosta, minun täytyy jäädä paikoilleeni ja od…
Kart seisoi pimeässä metsässä ja oli erittäin hegästynyt. Hän oli juossut kuin hullu, kun oli päässyt pakenemaan vankilasta. Ajokoirat lähestyivät uhkaavasti. En jaksa enään juosta, minun täytyy jäädä paikoilleeni ja od…
Tuossa toisessa ketjussa tuli kirjoitettua asiaa ystävälleni. Vaan ei tyttöystävälleni. Alkoi tuntumaan aloituksen aiheelta. Tarinani kirjoitustapa on otettu naistenlehdistä. Jatkaisikohan tätä joku. Toivoisin että, kav…
Tää on mun keksimä novelli ja toivon POSIIVISTA palautetta saa kirjottaa myös negatiivstäki -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------…
se me
”Ei, ei, en voi kuolla! Ei, ei! Apua, mitä voisin tehdä? Miten saan pelastettua itseni? Apua! Apua! Huomatkaa nyt joku, olen kuolemaisillani. Tulkaa nyt tänne, en kestä tätä kipua! Tämä on vastenmielistä! Ei! Apua!” Näm…
Hei! Minulla on ylihuomenna koe kyseisetä novellista... Olen lukion ekalla eikä kirjallisuus oikeen kiinnosta. Toivon että joku teistä viisaista lukeneista ihmisistä voisi auttaa minua tässä. Minun pitäisi saada tietää …
Tässä nyt joku novelli.... ___________________________________________________ lli Katsoin Aaronia, hänen merensinisiä silmiään, hänen vaaleita hiuksiaan. Käänsin nopeasti katseeni alas. ”Ei, en mä voi olla kuses poikaa…
Diktaattori seisoi palatsinsa parvekkeella ja katsoi uusimman valiojoukkonsa harjoittelua. Rivit olivat suoria kuin koukkuun pantu mato ja aseet osoittelivat vähän sinne sun tänne niin että oli katsojien onni, että ammu…
Raahasin haukea perässäni. Se oli jatkunut jo monta päivää. Ei auttanut, oli vaan purtava hammasta. Sellaista talvisodan henkeä oli ilmassa. Hitto vie, minä näyttäisin kaikille epäilijöille. Olinhan etäistä sukua marsal…
tein munakasta. Veljeni oli surmattu kiduttamalla edellisellä viikolla. Voi helvetti, pitääkö minun avata. Ajattelin, että kaden viinipullon kankkusessa oli tarpeeksi kestämistä. Tuskin oven takana oli mitään eikä kukaa…
On monenlaisia aamuja, toiset harmaita, toiset kirkkaita, mutta sumeita ovat ennen kaikkea krapula-aamut. Pentti herää levottomista unista, havahtuu olemassaolonsa kylmään tosiasiaan. Epäselvät kuvat halkovat hänen yön …