Kyllä sarjakuvia lapsena lukeneen kaverin kelpaa kun Hollywood on alkanut tekemään sarjakuvista varsin hyviä elokuvia. Paras tähän mennessä tehdyistä sarjakuviin pohjautuvista elokuvista on varmasti Dark Night, mutta ky…
Missä viipyy tämän Kathryn Bigelowin ohjaaman elokuvan Suomi ensi-ilta??? Festivaaleja kiertänyt elokuva on saanut kiitettäviä arvioita. Kyseessähän on taas Irakin sotaa kuvaava draamatrilleri,tähtenään mm. Ralph Fienne…
Missä viipyy tämän Kathryn Bigelowin ohjaaman elokuvan Suomi ensi-ilta??? Festivaaleja kiertänyt elokuva on saanut kiitettäviä arvioita. Kyseessähän on taas Irakin sotaa kuvaava draamatrilleri,tähtenään mm. Ralph Fienne…
29. päivä lokakuuta. Nähtävästi viitonen menestyi hyvin, joten jatkoa tulee.
Ensiiltaan marraskuussa yhdysvalloissa, suomessa 9.1.
Ensi perjantaina tulee viides osa Saw sarjaa. Itse tykännyt varsinkin ensimmäisestä osasta, mutta myös muut ovat olleet sangen mainioita ja ne jo omistankin dvd-muodossa. Traileri löytyy täältä; http://www.finnkino.fi/m…
Miksi sen trailerissa on jotain haamuja tjsp.?
Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi on siirretty Marraskuulta 2008 ,Heinäkuulle 2009.Elokuvan menestymisen kannalta se oli ehkä oikea ratkaisu.meinaan Quantum of Solace vie marraskuun potin.Joten uudesta potterista pää…
Sam Raimi ja Tobey Maguire jatkavat hämähäkkimiehen Neljännessä osassa se on varmaa. sopimukset ovat luultavasti tehty. Elokuvan kuvaukset alkavat luultavasti Syksyllä 2009.Elokuvan ensi-ilta on alustavasti Toukokuussa …
Bill Maher oli tekemässä uskontokriittistä filmiä nimeltä "religulous". Nimi on yhdistelmä sanoista religion ja ridiculous. Traileri: http://uk.youtube.com/watch?v=qB8fPJ6zds8
miksi,MIKSI pitää tehdä remake elokuvista: -perjantai 13th -hellraiser -the thing -night of the demons -a nightmare on elm street -evil dead (joko remake tai osa 4, kunhan raimi osaa päättää ja on aikaa.) -versus (ei he…
Ensi vuosi on pullollaan jälleen uusia elokuvia ja poimitaampa muutama odotettu elokuva.... Ensimmäiseksi syvennytään Alkuvuoden elokuva tarjontaan,vielä ei ole kuitenkaan varmaa tulevatko elokuvat suomeen yhtäaikaa,mut…
Dragonball tv-sarjaan perustuva elokuva saapuu Huhtikuussa 2009.Elokuvan puikoissa toimii James Wong ja pääosissa Justin Chatwin,joka on mm nähty elokuvassa Maailmojen sota.Elokuva ei ole animaatio vaan kunnon Live-acti…
http://youtube.com/watch?v=Q2jAEoBz6RY
Meet Dave on tulossa 11. heinäkuuta elokuvateattereihin. Juuri kun olen tullut Italian lomalta. Sen menen katsomaan heti ensi-iltaan. Eddie Murphy on pääosassa. Hän on yksi minun suosikkinäyttelijöitä. Lähden Italiaan 2…
Tämmöinen tulossa Suomeen 8.8.2008. Jenkeihin tulee pari päivää aikaisemmin. Muumio elokuvien jatko-osa. Uuden Indyn yhteydessä tuli traileri ja alkoi nousta kiinnostus. Tehosteet näyttävät hitusen verran paremmalta, ku…
Ihanaa! Ensi-ilta lähestyy... Kohta järjestetään pressinäytös: http://www.marmai.fi/uutiset/article107744.ece Turvajärjestelyt ovat naurettavat, mutta mainosta sekin. :)
mitä tarkoittaa Raumsturmführer
Helsingin ensi viikon elokuvatarjonnan? Kiitos jos joku osaa auttaa uusavutonta!
Käykää ihmeessä katsomassa Iron Sky-elokuvan demo seuraavasta osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=4KEueJnsu80 pätkälle koitetaan saada mahdollisimman paljon katsojia ja huomiota, sillä tämän avulla elokuvan teki…