Johnny DeppVastattu 19 v

Pettynyt!

kävin eilen katsomassa Pirates of the caribbean 3:sen. En todellakaan ilahtunut näkemästäni.Pakko myöntää, että nyt oli tekijöillä noussut oikein kusi hattuun, sillä elokuvaan oli ahdattu aivan täyteen eri näyttelijöitä…
Johnny DeppVastattu 19 v

MIKÄ FILMI!!!

Siis täytyy sanoa että kyllä oli filmissä menoa ja meininkiä!! Ihan mahtava! (mutta ei silti vedä vertoja ykköselle, se tulee aina olemaan paras kaikista, ainakin mulle.. :) ) Kävi vaan sääliksi vähän Williä, se oli nii…
Johnny DeppVastattu 19 v

PotC kysymys

Moi! Eli tietääkö kukaan, että olisiko tuosta mahdollisesti tulossa enää nelosta? Itse olen jostain lukenut, että sitä jo kuvattaisiinkin, mutta taitava vain olla huhuja... Vaikka olisi ehkäpä parempi ettei tulisi enää …
Johnny DeppVastattu 19 v

POTC 3 saanut melkeinpä samanlaista palautetta

Eli ristiriitaisia. Pari antanut **/*****. No siinä näkee, että elokuvat, jotka ahdetaan täyteen juonenkäänteitä ja hahmoja, niin tulos on mitä on, mutta silti saa katsojia, mutta palkinnot taitaa jäädä vähemmälle.
Johnny DeppVastattu 19 v

Johnny Depp Los Angelesissa?

Olen lähdössä kohta lomalle Los Angelesiin ja olen kuullut, että siellä asustaa monia tähtiä, mutta eniten pidän johnny Depistä ja haluaisin nähdä ja tietää teiltä, missä päin Los Angelesia Johnny Depp asuu? Tiedän häne…
Johnny DeppVastattu 19 v

kysymys sinulta!

a)onko johnny söpö? b)onko johnny hyvä näyttelijä? c)minkälainen johnny on?
Johnny DeppVastattu 19 v

Seuraava elokuva?

Missäköhän elokuvassa Johnny Depp esiintyy? Voisi olla aika hyvä Bondina,xD
Johnny DeppVastattu 19 v

Dodii. Jack on suuressa osassa POTC 3 leffassa.

Trailereiden ja ohjaajien kommentit elokuvasta viittaavat siihen, että Depp vie koko elokuvaa. Myös varastaa shown. Ehkä siinä 30-60 minuutin kohdalla ne löytää jostain sen. Todella ikävää, jos näin on. Muut voisi pistä…
Johnny DeppVastattu 19 v

Delicious Depp

Hei Deppin fanittajat! Vaikka sivu nimeltä Delicious Depp onkin nyt tauolla, on moni täällä silti käynyt, toivottavasti, siellä. Minä siis, ylläpitäjä, Zettel, tahtoisin kuulla teiltäkin kritiikkiä ja toivomuksia sivust…
Johnny DeppVastattu 19 v

Oletteko lukeneet

Eli juuri ilmestynyt (Suomeksi) Johnny Depp-Kapinallinen kirjoittanut Brian J.Robb.. Itse en vielä ehtinyt kokonaan lukea, mutta vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Kerrotaan paljon Johnnyn leffoista ja tietysti elämästä…
Johnny DeppEi vastauksia

Voi hyvä tavaton..

Tuli tässä repeiltyä, kun satuin katsomaan perheeseeni tullutta lelulehteä. Eräällä sivulla esiteltiin Pirates of the Caribbeanin figuurihahmoja. Ainakin minun tietääkseni Piratesin sanalyhenne on PotC. Mutta reps, tähä…
Johnny DeppVastattu 19 v

gallup johnnyn elokuvista!

eli tällanen gallup: 1.mitä johnny deppin elokuvia oot kattonu? 2.mikä oli paras? 3.mikä oli huonoin? ite oon kattonu vaan POTC1 ja POTC2 ja Charlie and the chocolate factory:/en tiedä mistä saisin hankittua muut että v…
Johnny DeppVastattu 19 v

uii

jack sparrow on muuten aivan ihanan näkönen potc1:ssä siinä ku se on ampunu barbossan...
Johnny DeppVastattu 19 v

Mistä videoita?

Laittakaa linkkejä mistä voi kattoo Johnny Depp videopätkiä...muualta ku www.youtube.com.Sieltä oon kattonu ja tää video: http://www.youtube.com/watch?v=oU4sJhnwiGU siinä oli ihania pätkiä joistain haastatteluista ym.Mi…
Johnny DeppVastattu 19 v

Lily-Rosella ei sittenkään verenmyrkytystä

Johnny Deppin tyttären Lily-Rosen mystisen sairauden syy on selvinnyt: tyttö kärsi vaarallisesta E.coli-bakteerista. Asiasta kertoi The Sun -lehti. Deppin uuden elokuvan tuotantotiimistä kerrottiin, että sairaus esti ty…